Kisaväsymystä ilmassa
Joroista edeltävänä viikonloppuna meinasi iskeä paniikki. Olin SM- tempo ja –maantiekisoista lähtien ollut todella väsynyt ja voimaton. Pyörä ja uinti kulki ihan kohtuullisella tasolla, mutta juoksussa väsymys tuntui. En saanut juostua alle 5min kilsoja, jalat eivät vaan toimineet ja koko keho tuntui raskaalta. Sykkeet nousi ja puuskututti, kun vähänkin nosti tehoja kohti 5 minuutin alitusta. Toivoin, että kyllä se keho sieltä palautuu ja alkaa taas kulkea. Tosin tiesin myös sen, että olin pistänyt jo pidemmän aikaa kropan koville. Pitkiä ja intensiivisiä harjoituksia, kilpailuja, uusi työ. Kaikki omalta osaltaan stressasivat ja rasittivat kehoa ja mieltä. Ja innokkaana triathlonistina olen aina ylenkatsonut vapaapäiviä ja kevennyksiä, treenaaminen on paljon hauskempaa ja mitä kovempaa sen parempi.
Tein siis viimeisiä pidempiä harjoituksia viikkoa ennen Joroisia. Lauantaina pyöritin lempitemporeitilläni Porkkalanniemeen ja takaisin. Tarkoituksena oli tehdä tempovetoja normaalin pyörityksen välillä, mutta olo oli löysä. Sain jotain koneesta irti, mutta pääasiassa jalat väsyivät tosi nopeasti eivätkä jaksaneet tsempata. Pyörän jälkeen oli tarkoituksena juosta 7-8km hyvää matkavauhtia, mutta heti noustuani pyörän päältä tiesin, että tänään(kään) ei kulje yhtään. Yleensä ensimmäinen kilsa pyörän jälkeen menee 4.30 aikaan ja tuoreessa muistissa oli vielä kuinka muun muassa Sääksi Triathlonissa ekat kilsat melkein lensin eteenpäin, kun olo oli niin kevyt. Ja nyt viikko ennen kauden pääkoitostani oloni oli kaikkea muuta kuin kevyt. Tiiliskivet nilkoissa juoksin 4 kilometriä itkua pidätellen. Miksi tuntuu tältä? Miksi ei jalka nouse? Miten tästä olosta pääsee eroon? Sunnuntaina olin niin väsynyt, että hyvä kun jaksoin sängystä nousta. Tuntui jopa ettei katse jaksa kohdistaa kunnolla, kun maailma ympärillä näytti sumealta. Ilman mitään syytä rupesi itkettämään. Mirkan kanssa sovittu pidempi PK-lenkki jäi tekemättä ja poljin vain sen verran, että saan pyörän ajoasennon testattua ja viilattua kuntoon.
Koko talven ja kevään olen päässyt hyvin harjoittelemaan. En yleensäkään pode mitään sairauksia vaan pysyn terveenä. Niin tänäkin vuonna. Polveen sain alkuvuodesta kiputiloja, mutta nekin hoituivat muutaman viikon levolla ja fyssari Tony Elomaan ohjeistamilla hoidoilla. Kun kroppa on toiminut ja ottanut hyvin harjoittelua vastaan, olen sitä myös sille antanut. Paljon ja intensiivisesti. Lepoviikot ja kevennykset olen skipannut, kun kroppa ei ole tuntunut niitä tarvitsevan. Pitkä ja raskas Mallorcan leiri ja heti sen jälkeen startannut kisakausi on mennyt 100-lasissa ja välillä hyvinkin punaisella. Eipä siis ihme, kun pikkuhiljaa alkaa omakin kroppa antaa merkkejä väsymyksestä.
Joroisten kisa meni loppujen lopuksi aivan mallikkaasti, vaikka etukäteen pelkäsin, ettei siitä tule mitään (kisaraportti luettavissa täällä). Nyt olen viikon jo huilaillut ja tehnyt vain kevyttä PK-lenkkiä pyörällä ja uiden. Tämä viikko menee vielä PK:ta, mutta nyt alan pidentää matkaa ja otan jo vähän kevyttä hölkkääkin ohjelmaan. 23.8 on seuraava perusmatkan kilpailu, joten treenit muuttuvat ensi viikosta eteenpäin lyhyemmiksi, mutta intensiivisemmiksi muistuttaen enemmän tulevaa kisasuoritusta.
Hyvänä oppina tästä kaudesta jää se, ettei kannata pitää omaa kehoa voittamattomana, vaikka se siltä tuntuisi. Onneksi järki tuli käteen suhteellisen pienen niiauksen jälkeen, eikä kroppa päässyt esimerkiksi ylikuntoon. Eikä vielä yhden viikon levolla ihan juhlita, täytyy tulevatkin viikot olla erityisen herkkänä oman kehon ja mielen viesteille.
Viime viikonloppuna olin kotiseudulla Vaasassa ja siellä tuli muun muassa ajettua Sun City Triathlonin pyöräreitti läpi. Alla kuvia maantieltä ja mönkijän päältä.
Sun City Triathlonin kisakeskus: Tropiclandia.
Möksällä menossa uimaan.
Veli ajelutti metsään tehdyllä mönkijäsafarilla.
