Finntriathlon Joroinen – loppuaikapettymyksen lievitystä osasuoritteiden analyysillä

Viime lauantaina kilpailtiin SM-puolimatka Finntriathlon Joroinen -kilpailussa. Joroisissa on järjestetty puolimatkan kilpailu jo vuosikymmenten ajan ja kokemus näkyy erityisen hyvin järjestelyissä: kaikki pelittää kilpailijan kannalta erinomaisesti. Myös sää suosi tänä vuonna kilpailijoita, jopa hieman liiallakin kuumuudella etenkin juoksun osalta.

Omat fiilikseni kisasuoritustani kohtaan ovat onneksi laantumaan päin. Lauantaina olin vielä todella harmissani ja pettynyt. Oma julkilausumaton tavoitteeni oli parantaa aikaani viime vuodelta 32 minuutilla, jolloin kello olisi pysähtynyt 5 tuntiin. Toinen puolimatkan kilpailuni ei tuottanut vielä tulosta, vaan jouduin tyytymään 5.09 aikaan (sijoitukseni oli ikäluokkani N25-29 3. sija). Kaksi syytä, joiden keskinäistä painoa loppuaikaan en saa koskaan tietää: vatsa lopetti toimintansa heti juoksun alussa, minkä johdosta juoksu oli yhtä helvettiä hirveän vatsakivun ja energia- sekä nestehukan kourissa. Toinen muuttuja on pyöräosuus: tuuttasin pyörän lujaa, joka varmasti söi minulta jalkoja. Kuinka paljon, sitä en tiedä.

Vastaisuuden varalle olen yrittänyt analysoida missä alkoi imeytymisongelmieni kanssa mennä vikaan ja uskon spotanneeni potentiaalisimman syyn. Join 1,5 pulloa liian vähän vettä, mutta pysyin energiansaantisuunnitelmissani noin 1-1,5 geeliannosta lukuunottamatta. Mielestäni sain siis liikaa hiilareita vatsaani, jolloin vesi-hiilaripitoisuus nousi liian korkeaksi. Tähän kun yhdistää kuumuuden ja siirtymisen juoksuun (rankempi fyysinen ponnistus), oli lopputulos selvä. Vatsa ei tosiaan päästänyt mitään eteenpäin, energiaa en voinut kuvitellakaan ottavani koko juoksuosuudella (1. ja 3. kierroksella maistelin geeliä ja totesin heti, että ei mene alas) ja nauttimani nesteet jäivät vatsalaukkuun pyörimään. Minua oksetti, vatsaan sattui ja lopuksi menivät jalat. Yritin suolalla korjata tilannetta, mutta oli jo liian myöhäistä. Lihakset vaurioituivat todella pahasti energia- ja nestehukan seurauksena, enkä todella muista koska jalkani olisivat olleet näin rikki.

Tavoitteeni oli lähteä juoksemaan 1.40-1.43 puolimaratonaikaa. Ensimmäinen kierros meni suhteellisen hyvin suunnitelmien mukaan. Siinä kuitenkin jo tunsin, että nyt ei ole kaikki kunnossa. Kuumuus lisääntyi, jano oli valtava, vatsakivut alkoivat, jalat eivät jaksaneet ylämäkiä, askel hidastui ja lyhentyi. Alkoi itkettää ja masentaa, kun olo oli huono ja huomasin, että en millään pysy tavoitevauhdissa. Keskeytys kävi miljoona kertaa mielessä, kilometri tuntui ikuisuudelta. Meinasin romahtaa miettiessäni, että jäljellä on vielä 19, 18, 17, 16 kilometriä. Maalialueella meinasin juosta Tatun luo ja itkeä etten jaksa. ”Saanhan keskeyttää, saanhan kävellä” olivat ajatukseni ja mielessäni hain niille oikeutusta. En kuitenkaan mennyt Tatun luo, vaan juoksin ohi. Tatu huusi perään, että paljon vettä suuhun ja päähän. Sitä ohjetta noudatin lopun matkaa niin hyvin, kuin pystyin.

Ensimmäisen kierroksen ongelmat eivät jääneet viimeisiksi. En olisi ikinä voinut kuvitella, että minun täytyy kävellä. Mutta niin siellä ylämäissä minä kävelin. Jalka ei noussut, ei millään. Hirveä henkinen tappio numero 2. Kilometrivauhdin tsekkailun lopetin varmaan viidennen kilsan kohdalla ja toisesta juoksukierroksesta eteenpäin päätin vain, että eteenpäin on mentävä keinolla millä tahansa. Juomapisteeltä toiselle, sieni päähän, toinen selkään ja harteille. Kävelin kaikki juomapisteet ja join kunnolla vettä ja energiajuomaa. Juomapisteitä oli omaan tarpeeseeni liian harvoin ja välillä tuntui, että oikeasti kuolen janoon. Asukkaat suihkuttivat reitin varrella kylmää vettä päälle ja käytin sitä hyväkseni. Vähän helpotti kuumuuteen. Kävellessäni minua pyörrytti. Päätin siis kävellä mahdollisimman vähän. Juoksu oli elämäni pisin ja vaikein taistelu, henki vastaan ruumis, kumpi antaa ensin periksi. En antanut itseni kävellä kuin ylämäet ja niistäkin vain pahimmat kohdat sekä juomapisteet. Kilsa toisensa jälkeen kului ja viimein alkoi viimeinen kierros.

Loppujen lopuksi ylitin maaliviivan ajalla 5.09. Juoksuaika oli lopulta 1.52, joka on sama, jonka juoksin ~22 kuukautta sitten ensimmäisessä puolimaratonissani. En olisi ikinä uskonut, että lopullinen juoksuaikani kaikkine kävelyineen ja etanan vauhtineen olisi ollut edes noin hyvä.

Harmitus alkaa tosiaan vaihtua jo vähän positiivsempaan fiilikseen. Vaikka loppuaika oli itselleni karvas pettymys, oli suorituksessa jotain hyvääkin.

Uinti

Uinti tuntui hyvältä, sujui hyvin ja aika parani viime vuodesta huimasti: 2013: 39.29 (tosin tuolloin jouduin kellua selällä sisäreisi- ja pohjekramppien vuoksi jonkun aikaa) ja 2014: 34.00. Garmin näytti matkaksi 2km ja joitain metrejä päälle. Täytyy varmaan ruveta ihan keskittymään uintitreeneihin, jos viime talven fiilispohjaisilla harjoitteilla lähti ajasta noin paljon pois :D

Pyörä

Päätin pyöräillä lujaa. Olen pyörää päässyt hyvin treenaamaan koko talven spinnigeissa, Mallorcan pyöräleirillä ja erinäköisissä maantiepyöräkilpailuissa keväällä ja kesällä. Uskalsin siis lähteä pyöräosuudelle pitämään hyvää vauhtia yllä. Pyöränikin nopeutui paljon: 2013: 2:48 ja 2014: 2:38. Pyörä oli Garminin mukaan 1,14km ylipitkä.

Minulla on TT-pyörässä maantiepyöräajajan asento. Alla olevista kuvista huomaa millaisessa takakyykyssä työstän verrattuna tavallisempaan triathlonasentoon. Tulevan talven aikana on tarkoituksena hieroa triathlonistin ajoasentoa, jotta maksimaalinen tehontuotto tapahtuu juuri siinä asennossa. Nyt tehontuottoni on maksimaalista maantiepyöräilijämäisessä asennossa, joten vaikka viime viikkojen ajan käytimme lukuisia tunteja ajoasentoni hieromiseen, en voinut lähteä sillä kisaamaan.

Vaihdot

Tatun mukaan vaihtoni olivat kaikista naisista viidenneksi nopeimmat. Olen nopea vaihtaja, vaikka en niitä ikinä harjoittelekaan. Syynä varmasti se, että käyn vaihtoa mielessäni sekä ennen suoritusta että kilpailun aikana mielikuvina läpi. Askelmerkit on hyvä käydä mielessä esimerkiksi uinnin viimeisten satasten aikana ja pyörän vikalla kilsalla.

Juoksu

Juoksu oli elämäni pahin urheilukokemus ja nyt tulevat vaikeudet eivät enää taas tunnu niin pahoilta. En myöskään jatkossa ylenkatso nesteytyksen tärkeyttä ja ensi kerralla boottaan vatsan vetämällä sormet kurkkuun. Olo olisi edes keventynyt eikä olisi koko ajan pitänyt pelätä koska saan juosta oksulle puskaan. Kun vatsasta saa ”bad stuffin” pois, voisi se ehkä alkaa pikkuhiljaa ottaa vettä ja energiaa vastaan.

Tässä tuntuu pahalta vaikka askel vielä ihan hyvältä näyttää (kiitos Jussi kuvaamisesta :))…

Olen jo nyt ihan kohtuullisessa puolimaravauhdissa ennätykseni ollessa 1.38. Tämän johdosta pystyin vaikeista olosuhteista huolimatta parantamaan juoksuaikaani viime vuodesta 5 minuuttia. (2013: 1:57 / 2014: 1:52).

Maalissa kilpailun puintia äidin ja veljen kanssa.

Kaiken kaikkiaan kaikki tämän kauden kilpailut ovat lisänneet tietoutta omista vahvuuksistani ja heikkouksistani triathlonistina. Vielä on yksi triathlonkilpailu ja 2 juoksukilpailua kalenterissa ennen kuin kausi on ohi. Tähän mennessä tehtyjä suorituksia olemme analysoineet tarkasti ja ensi kauden treenipainotukset alkavat olla hyvin selvillä. Olen myös ilmoittautunut Frankfurtin Ironmanille 5.7.2015 – astetta suurempi haaste otettu vastaan ja lähden innoissani pitkälle treenikaudelle valmistautumaan koitokseen!

Olen ollut henkisesti ja fyysisesti kesäkuun lopusta lähtien todella poikki. Nyt alkaa parin viikon lepo ja PK-treenit. Annan kropan levätä ja kerään ansaitusti voimia. Toiveena olisi myös käydä ensimmäistä kertaa tälle kesälle vaikka iltakävelyllä Haukilahden rannassa ja syödä ensimmäinen jäätelöpallo – jotain kesäistä tekemistä, johon ei liity triathlon mitenkään.

Suuret onnittelut kaikille lauantaina taistelleille. Erityisen onnentoivotuksen haluan osoittaa N25-29 -sarjan hopeamitalistille Mirkalle, joka on pitkän pätkän parasta treenikautta kärsinyt sairastelusta eikä loppukevät ja kesäkään mennyt treenisuunnitelmien mukaan flunssista ynnä muista johtuen. Mahtava suoritus tiimi- ja treenikaverilta! Mirkan seuraava koitos on IM Köpis elokuun puolivälissä – kannattaa seurata kunnianhimoisen naisen matkaa hänen blogissaan.

Sarjani (N25-29) SM-kulta- ja hopeamitalistit podiumilla. Mirka nappasi pronssimitalini matkaan, kun en kaikessa harmituksessani osallistunut palkintojenjakoon.