Pispalassa portaissa

kengät ja huomioliivit sävy sävyyn. Juoksuvaatteet mulla ja Jaanaballa Asicsilta.
Kengät ja huomioliivit sävy sävyyn. Juoksuvaatteet mulla ja Jaanaballa saatu Asicsilta. Taustalla ne kuuluisat noin 250 Pispalan porrasta.

Eiliselle blogilenkille osallistui minä mukaan luettuna neljä ihmistä. Kolme neljästä oli bloggaajia; minä, Jaanaba ja niobe. Neljäs osallistuja oli sitten kaikkien kolmen blogin lukija :D. Mentiin suunnitelman mukaisesti, eli kipitettiin rennolla vauhdilla Pispalan kuuluisille portaille. Neljä kertaa tuli kavuttua portaat, minkä jälkeen suunnistettiin takaisin Pyynikin uimahalliin ja jatkettiin kevyellä uintitreenillä. Kilometrejä juosten tuli kahdeksan ja uiden 2,2. Pikkuhiljaa uskaltaa lisätä juoksukilometrejä ja tehoja, kun takareisivamma tuntuu selätetyltä. Pieniä jumeja siellä vielä ajoittain tuntuu, mutta XXL:stä eilisellä reissulla ostettu Rumblerollerin näköinen rulla tuntuu murjovan kyseisiä jumeja paremmin kuin hyvin.

Bloggaajat portaiden huipulla
Bloggaajat portaiden huipulla

Asics muisti pehmeällä joulupaketilla, että juoksu kulkisi myös kylmenevällä kelillä sekä pilkkopimeässä. Paketista paljastui ohuet, tuulepitävät hanskat, paksu ja lämmin kääntöpipo sekä juoksuun tarkoitettu huomioliivi. Tuli lenkillä testattua yksi älypuhelinten käyttäjille suunnattu ominaisuus hanskoista. Niillä nimittäin pystyy käyttämään kosketusnäyttöjä etusormeen ja peukaloon laitettujen sopivien kankaiden ansiosta. Ominaisuus toimi niinkuin pitikin. Toisin sanoen voi ottaa juoksuselfiet ottamatta hanskoja pois. Näistä varusteista kirjoittelen vielä enemmän, kun on hieman lisää käyttökokemuksia kertyny. Vertailupohjaa varusteisiin on tullut vuosien varrella kivasti, kun sisälläni on pieni välineurheilija ja kämpän nurkassa on seitsemän muovilaatikollista urheiluvarusteita.

Jaksaa jaksaa
Jaksaa jaksaa
Tai sitten ei vaan jaksa
Tai sitten ei vaan jaksa

Yllättävää kyllä, ei porrastreenistä tullut uusia jumeja jalkoihin. Mutta silti pari päivää tulee nyt huilattua, koska leuka on hieman hellänä. Aamulla nimittäin poistettiin loputkin esiin tulleet viisaudenhampaat, eikä suuhun laitettujen tikkien takia nyt saa pariin päivään urheilla. Mutta onpahan hyvin aikaa editoida tulevaa treenivideota, mistä hiljattain trailerin julkaisin. Joulunakin on tarkoitus hieman treenailla, ettei kinkku jää kankkuun. Hyviä treenejä ruutujen toisellekin puolelle!