Motivaatio ja sen kaivaminen
Oma kroppa osaa kyllä ilmoittaa tulevista vioista tehokkaasti, jos osaa kuunnella. Maanantaiaamuna tein Omegawaven mittauksen kahdesti, kun ensimmäinen mittaus näytti todella kummia lukemia. Olo tuntui kuitenkin muuten ihan normaalilta, joten alkuperäistä suunnitelmaa noudattaen lähdin uimaan. Mutta uinnin jälkeen olo ei enää ollutkaan sitä, mitä aamulla. Tuntui, että olisi lämpöä nousemassa. Heikotti ja hieman huimasi ajoittain. Loppupäivä meni sitten lepäillessä ja itse asiassa seuraavatkin päivät menivät levätessä. Parin päivän ajan aamusykkeissä näkyi poikkeamaa, mikä tuki heikkoa olotilaa. Toisin sanoen olisi pitänyt maanantaina uskoa veiviä ja mahdollisesti jättää treeni väliin. Onneksi näin loppuviikosta lukemat olivat sen verran normalisoituneet ja oma olotila parantunut, että tänään uskalsin hypätä pyörän selkään ja ajella kaksi tuntia rullilla. Samalla taisi tulla ennätys pisimmästä treenistä rullien päällä. Harjoitusvastuksella olen joskus tuommoisen vastaavan setin ajanut leffaa katsoessa. Puuduttavaahan sisäpyöräily on, mutta kyllä sen jaksaa, kun on motivaatio kunnossa.
Näppärällä aasinsillalla päästiin siis otsikon aiheeseen. Menneenä kesänä ei mykon tappaman kunnon takia hirveästi motivaatiota ollut kisaamisessa. Kuopioon menin vähän mentaliteetilla ”muutkin menee, eipä tässä hävittävää ole” ja Tahkolla kisafiilis nousi vasta kisan aikana. Yleensä olen ihan täpinöissäni koko kisaviikon ja kisaa edeltävänä päivänä hypin innosta pitkin seiniä. Nyt Tahkolla oli pikemminkin semmoinen ”ai pitääkö mun kisata huomenna?”-fiilis. Ylimenokauden jälkeen tilanne on ollut toinen. Alkuun sain kamppailla hieman motivaation kanssa, mutta muutaman treenin jälkeen se kipinä sisällä pääsi taas sytyttämään palon lajiin. Motivaatio siis löytyi, kun rupesi taas harjoittelemaan ja ennen kaikkea nauttimaan harjoittelusta. Silloin, kun saa urheilusta iloa, niin pärjää pitkälle. Kovat treenit tuskin koskaan tuntuvat kivoilta, mutta se endorfiiniryöppy treenin ollessa takana kyllä korvaa sen pienen kärsimyksen. Toisinaan motivaatiota pitää sitten herätellä muilla keinoin, kuten uusilla välinehankinnoilla, vedonlyönnillä kavereiden kanssa (jostain syystä nämä tulevat usein saunan lauteilla ohrapirtelöiden innoittamana) tai sitten laittamalla ilmoittautuminen sisälle johonkin seuraavan kesän kisaan. Kivana kirsikkana omassa motivaatiokakussa on sitten tuo edellisessä postauksessa kertomani Asicsin haaste. Näiden ansiosta jaksaa taas pimeän talven iki-ihanaa sisäpyöräilyä, vesijuoksua ja muita yhtä nautinnollisia treenejä.
Hyvää kansallista korvapuustipäivää ja nautinnollisia treenejä!
