Itsensä voittamisen vaikeus

Uimataitoa ei voi ostaa, mutta sen voi hankkia.

Viimeisen vuoden ajan olen seurannut triathlonistien treenejä, käynyt triathlontapahtumissa ja työstänyt aiheeseen liittyvää kirjaprojektia. Oma triathloninnostus piiloutui kuitenkin pitkään sen yleisimmän syyn taakse. Syyn, jota jo nyt kehtaan kutsua tekosyyksi. En osannut uida.

”Pään kastaminen veteen tuntuu inhottavalta. Uimahalli on jo paikkana vastenmielinen. Lapset hinkuvat aina uimaan, mutta kun ei huvita. En pysy pinnalla.”

Oheiset ajatukset olivat osa minua vielä alkusyksyyn 2013 saakka. Uiminen ja siitä nauttiminen tuntuivat mahdottomilta ajatuksilta. Kun kesällä kokeilin uimista järvivedessä, oli lopputuloksena muutaman kymmenen metrin räpiköinti, joka päättyi hengenahdistukseen.

Onneksi Antti Hagqvist on sitkeä pirulainen. Antti tietää itsensä voittamisesta melko paljon enemmän kuin suurin osa meistä, eikä Antti luovuttanut minun triathlonajatuksenkaan kanssa. ”Kyllä sä Kalle opit, kun opettelet. Ensi kesänä olet viivalla!”

Antti tietää, että pyörä kulkee allani joskus jopa vauhdilla ja juoksukin sujuu niin hyvin kuin vakavan polvileikkauksen läpikäyneellä se voi sujua. Mutta se uinti.

Triathlonkirjan aikataulutus ja viime kesän kilpailujen huikea tunnelma tukivat Antin kommentteja. Suhteellisen kokeneena kestävyyslajien harrastajana ajattelin, että minun tulisi ottaa tämäkin laji haltuun mm. juoksun, hiihdon, pyöräilyn ja soudun seuraksi. Loppukesällä tein päätöksen: opettelen uimaan.

Olin Joroisissa vaihtanut kuulumisia Tom Söderdahlin kanssa. Tomppa on 2000-luvun menestyneimpiä triathlonisteja, joka parhaimpana vuonna oli Havaijilla kahdeksas. Nykyisin Tomppa työskentelee Fastilla ja pyörittää netissä suosittua triathlonhaastetta. Tomppa tarjoutui avuksi ja lupasi auttaa uinnin opettelussa. Se oli tarjous, josta ei voinut kieltäytyä.

Ostin uimalasit ja uimahousut. Matkasin Tompan luo Jämsänkoskelle ja homma käynnistyi. Ensimmäinen treenikerta kesti lähes kaksi tuntia, kun kävimme läpi perusteita. Vesi oli elementtinä haastava, mutta hallitsin kroppani kohtuullisen hyvin. Alusta asti oli selvää, että haastetta piisaisi hengittämisen rytmissä.

Sain Tompalta runsaasti hyviä vinkkejä ja lupasin käydä vähintään kerran viikossa uimassa. Liityin lahtelaiseen X-tri-seuraan, joka oli helppoa, koska tunsin entuudestaan seuran jäseniä. Ryhdyin käymään seuran harjoitusvuorolla, sillä eihän perjantai-iltana klo 20.30 ole parempaa tekemistä kuin uiminen.

Ensimmäiset kerrat olivat yhtä taistelua. Treenasin kasvokelluntaa ja liukuja, yritin edetä pullareilla ja hyödyntää lautaa. Palasin kerta toisensa jälkeen treeneistä pää täynnä kloorivettä, pärskien ja sadatellen omaa osaamattomuuttani.

Olin ottanut tavoitteeksi hallita uinnin perusteet ennen Lanzaroten matkaamme lokakuun puolivälissä. Lanzarotella uiminen oli kuitenkin edelleen yhtä puljaamista, mutta huomasin yllättäen nauttivani polskuttelusta. Lasten kanssa sainkin telmiä vedessä riittävästi.

Paluu Suomeen ja Saksalan uimahalliin ei tuonut kaivattua ihmettä. Olin lähellä luovuttaa, sillä tuntui että homma ei etene lainkaan. Pystyin uimaan juuri ja juuri 50 metriä, mutta edelleen tuntui, etten saa kunnolla happea ja että jalat vajoavat pohjaan.

Pelastavaksi enkeliksi saapui seuran järjestämä kurssi ja sen vetäjä Katja Väisänen. Kurssilla ymmärsin Katjan opastuksella ongelman olevan lantiossani ja löysin ns. kelluntapisteeni. Keskityin rauhalliseen suoritukseen ja yhtäkkiä huomasin selviäväni altaanvälistä lähes ongelmitta. Kurssin jälkeen olin täpinöissäni, sillä kuvittelin oppineeni uimaan.

Seuraava uintikerta vahvisti johtopäätöksen. Pystyin etenemään rauhallisesti päädystä toiseen ja ensimmäistä kertaa tuntui, että nautin uimisesta. Vauhdilla ja tekniikalla ei ollut merkitystä, pystyin ylipäätään etenemään vedessä.

Vuoden 2013 viimeisellä uintivuorolla uin vajaan tunnin aikana 1500 metriä. Mukaan mahtui potkutekniikkaa ja yhden käden vetoja sekä muita tekniikkaharjoituksia. Matkaa kertyi minulle uskomaton määrä. Tonnin paukkuessa tuuletin altaassa ja seurakaverit onnittelivat aloittelijaa.

Muutaman kuukauden opetteluprosessi on rohkaiseva kokemus. Ihminen oppii uutta ja tarvittaessa myös pitämään aiemmin vastemieliseksi kokemastaan asiasta. Uimataitoni on tekniikan osalta täysin vaiheessa, eikä matkavauhti huimaa päätä, mutta tulevana kesänä olen triathlonkisoissa viivalla M40-sarjassa. Avovesiuinti tulee asettamaan uusia haasteita, mutta niitä ei tarvitse murehtia vielä hetkeen.