Voima – Elena Kozharskaya

VALMENTAJAPROFIILI – ELENA KOZHARSKAYA



Elenan aiempaan harjoittelutaustaan kuuluvat mm. koripallo, showtanssi, ja kestävyysjuoksu. Vuoden 2011 syksystä lähtien harjoittelu on painottunut CrossFitiin, jonka myötä myös voimaharjoittelumaailma alkoi vuosi vuodelta kiinnostaa enemmän. Voimaharjoittelu ja CrossFit koukuttivat monipuolisuutensa, jatkuvan itsensä ylittämisen ja treenien yhteishengen ansiosta.

Elenalla on takana neljän maratonin ja yhden maastomaratonin lisäksi lukuisia puolimaratoneja ja lyhyempiä matkoja vuosilta 2010-2013. Vuoden verran voimaharjoittelua tehneenä, Helsinki City Maratonilla 2012, Elena juoksi oman täysmatkan ennätysaikansa siitä huolimatta, että juoksuharjoittelu oli jäänyt CrossFit –harjoittelun myötä vähemmälle. Viimeistään tässä vaiheessa tuli itse koettua kuinka tärkeää voimaharjoittelu on myös kestävyyssuorituskyvyn kannalta. Aiheesta on viime vuosikymmenen aikana puhuttu paljon ja myös tutkimusnäyttö puoltaa selkeästi voimaharjoittelun tärkeyttä kestävyysurheilijoilla.

Vuonna 2012 tradenomin toimistohommat vaihtuivat Jyväskylän yliopiston liikuntatieteelliseen tiedekuntaan liikuntalääketieteen opintojen pariin, mistä Elenalla on taskussaan terveystieteiden kandidaatin tutkinto. Maisterivaiheen opinnot suuntautuivat tämän jälkeen liikuntabiologian laitokselle, missä pääaineen eli liikuntafysiologian lisäksi on kertynyt sopivassa suhteessa teoriapohjaa ja käytännön kokemusta myös valmennus- ja testausopista, solu- ja molekyylibiologiasta sekä biomekaniikasta. Syksyllä 2016 opintojen joukkoon liittyy 1,5 vuoden urheiluravitsemuskokonaisuus ja tavoitteena on valmistua vuoden 2017 loppupuolella liikuntatieteiden maisteriksi. Toisin sanoen päivät menevät liikuntafysiologiaa ja ihmisen suorituskykyä ihmetellessä, siirtäen teorian käytännön valmennustyöhön CrossFit Espoon ja CrossFit 10K:n saleilla sekä yksityisasiakkaiden parissa.

Mikäli olet kiinnostunut triathlonistin lajinomaisesta voimaharjoittelusta tai yksilö- tai pienryhmäohjauksesta, ota rohkeasti yhteyttä (kozharskaya.elena@gmail.com / 045 631 0452).

[one_half]

Koulutukset ja kurssit:

  • Painonnoston ohjaajakoulutus 2 (SPNL) 12/2016
  • International Symposium on Biomechanics of Human Movement: Mechanisms and Methods 9/2016
  • Painonnoston ohjaajakoulutus 1 (SPNL) 1/2016
  • International Symposium on Combined Endurance and Strength Training for Physical Fitness and Sports Performance 9/2015
  • Optimoi voimantuotto –koulutusseminaari 9/2015
  • Jyväskylän yliopisto, terveystieteiden kandidaatti (TtK) 6/2015
  • International Symposium on Exercise Physiology: Focus on High-Intensity Training and Nutrition 11/2014
  • CrossFit Level 1 Trainer 3/2013
  • Toimivan ravintovalmennuksen perusteet 11/2013
  • FAF Gym Trainer 10/2010
  • FAF Foundation 10/2009

[/one_half]