KUINKAS SITTEN KÄVIKÄÄN

KUINKAS SITTEN KÄVIKÄÄN

Toukokuussa tuleva kisakesäni ei näyttänyt lupaavalta. Takareisivamma oli estänyt kokonaan juoksutreenit maaliskuun lopusta alkaen ja penkkipunnerruksessa venähtänyt vasemman käden kiertäjäkalvosimen infraspinatus teki uinnin mahdottomaksi vasemmalla kädellä. Näytti hetken siltä, että kaikki kisat jäävät välistä. Kisoihin asennoidun yleensä niin, että minulla on kesässä yksi pääkisa ja muut ovat siihen valmistavaa treeniä. Toukokuun aikana jouduin miettimään tavoitteet…

SAPATTIVUODEN TRIATHLONSUMMAUS

SAPATTIVUODEN TRIATHLONSUMMAUS

Kausi 2018/2019 on ollut minulle hyvin poikkeuksellinen. Olen vuodesta 1988 saakka ollut työelämässä ja työhön on aina sisältynyt työn ohessa opiskelua ja työviikot ovat tupanneet venymään välillä reilustikin yli 40 tunnin. Keväällä 2018 olin sitten elämässäni uuden edessä kun työ ei rajoittanutkaan harrastamistani. Tätä blogia kirjoitan lentokoneessa jossakin Lontoon ja Helsingin välillä matkalla Walesin Ironmanilta…

ALKUKAUSI PAKETISSA – AJATUKSIA PALAUTUMISESTA JA VAMMOJEN VÄLTTELYSTÄ

ALKUKAUSI PAKETISSA – AJATUKSIA PALAUTUMISESTA JA VAMMOJEN VÄLTTELYSTÄ

Valmistautumisjakso alkukauden kisoihin alkoi minulla huhtikuun puolessa välissä kun palasimme pohjoisen keväthangilta. Etelässä maantiepyöräkausi oli jo sopivasti alkanut ja kovasti polttelikin päästä maantielle. Alkukauden päätapahtumina minulla oli sprinttimatkan (750 m – 20 km – 5 km) ja perusmatkan (1500 m – 40 km – 10 km) SM-kisat, ensinmainittu Vantaalla kesäkuun puolivälissä ja toinen Lohjalla heinäkuun…

Projekti huipentuu

Projekti huipentuu

Kesä kului tänä vuonna treenien merkeissä. Treeniohjelma kertoi mitä milläkin viikolla tehdään ja muut aktiviteetit suunniteltiin sitten treeniohjelman ehdoilla. Heinäkuun lopussa palasin Rovaniemeltä Espooseen ja sitten olikin enää viikko jäljellä. Tuo edeltävä viikko oli sikäli tiukka, vaikkei treenejä enää ollutkaan, että se alkoi täydellä teholla. Kisaviikolla koulutin opettajia maanantaista keskiviikkoon kuusi tuntia päivässä eli toisin…

Kesäloma ja build-ohjelma

Kesäloma ja build-ohjelma

Kun Suvivirsi oli laulettu ja oppilaille todistukset jaettu, oli aika kaivaa esille kesän treeniohjelma. Laskin viikot Tallinnan Ironmanille ja totesin, että täysmatkalle tähtäävä build-ohjelma pitäisi aloittaa heti. Kuuden viikon aikana build-ohjelman treenit nousevat 12 viikkotunnista 16 tuntiin. Normaalin työviikon ohella nuo treenitunnit ja siihen päälle kahden koiran lenkittäminen alkaisi jo tehdä tiukkaa, onneksi minulla on…

Ironman 70.3 Lahti

Ironman 70.3 Lahti

Vuoden treenit saivat huipennuksensa viime lauantaina Lahden Ironmanilla. Kyseessä on triathlonin puolimatka, eli päivän agendalla oli 1,9 km uintia, 90 km pyöräilyä ja 21,1 km juoksua. Todellista urheilun juhlaa siis koko rahan edestä! Lahden IM oli elämäni kolmas triathlon-startti ja ensimmäinen puolimatka. Pari viikkoa aikaisemmin kävin hakemassa vauhtia ja varmuutta Vantaa triathlonin perusmatkalta. Samaisessa tapahtumassa…

Untuvikko pyörätapahtumassa

Untuvikko pyörätapahtumassa

Pyöräily on triathlonissa heikoin lenkkini.. Kesällä tulee poljettua lenkkejä ihan kivasti, mutta omat lenkit jäävät pariin tuntiin. Pitkille lenkeille ei tule yksin lähdettyä. Päätin tänä keväänä yrittää panostaa pyöräilyyn ja etenkin niihin pitkiin lenkkeihin. Giro Espoo olisi kiinnostanut, mutta se harmittavasti osui samalle viikonlopulle HCR:n kanssa, joten se siitä. Facebookista bongasin kuitenkin Keravan kevätpolkaisun, joka…

NUTS Karhunkierros 55 km

NUTS Karhunkierros 55 km

Vuoden odotetuin kisa, NUTS Karhunkierros on ohi. Tuntuu lähes mahdottomalta laittaa sanoiksi kaikkea sitä ihanaa ja uutta mitä tuo kisa sisälsi. Lyhyesti sanottuna mielettömän upea päivä täynnä kiitollisuutta, iloa, yhteisöllisyyttä ja itseni voittamista. Ja toki myös niitä vähemmän hehkeitä hetkiä, mutta ne on jo melkein kokonaan unohdettu. Valmistautuminen Olen tammikuusta lähtien noudattanut treeniohjelmaani varsin tunnollisesti….

Uinti- ja kisamietteitä kilpailukauden kynnyksellä

Uinti- ja kisamietteitä kilpailukauden kynnyksellä

Olen uimakandidaatti vuosimallia 1982 ja uimamaisteri vm 1983. Olin lievästi hämmentynyt, kun nämä suoritukset oli kirjattu erään kaupungin palkkalistoilla ollessani ansioluettelooni. Vaikka nämä aikoinaan tuntuivat hienoilta suorituksilta, niin itse en niitä kuitenkaan rankannut akateemisia tutkintoja vastaaviksi. Olin laittanut kaikki todistukset osoitukseksi harrastuneisuudestani ja esimerkiksi kyvystäni pitkäjänteiseen ponnisteluun, en laskenut niitä virallisiksi todistuksiksi. Lapsena rakastin uimista….

Kuntotestaus

Kuntotestaus

Moni harrastaja tietää varmasti termit peruskestävyys, vauhtikestävyys ja maksimikestävyys, mitkä ovat mainittuna jokaisessa kestävyysurheiluun liittyvässä harjoitusohjelmassa. Mitä nämä eri harjoitusalueet sitten tarkoittavat, ja mistä tiedän millä alueella olen? Sykemittareiden yleistyttyä nykyään varmaankin yleisin tapa tunnistaa eri harjoitusalueet on syke. Netistä löydät kaavoja, joiden perusteella voit laskea maksimisykkeestäsi aiemmin mainitut sykealueet. Maksimisykkeen taas voit laskea toisella…