ALKUKAUSI PAKETISSA – AJATUKSIA PALAUTUMISESTA JA VAMMOJEN VÄLTTELYSTÄ

Valmistautumisjakso alkukauden kisoihin alkoi minulla huhtikuun puolessa välissä kun palasimme pohjoisen keväthangilta. Etelässä maantiepyöräkausi oli jo sopivasti alkanut ja kovasti polttelikin päästä maantielle.

Alkukauden päätapahtumina minulla oli sprinttimatkan (750 m – 20 km – 5 km) ja perusmatkan (1500 m – 40 km – 10 km) SM-kisat, ensinmainittu Vantaalla kesäkuun puolivälissä ja toinen Lohjalla heinäkuun puolessa välissä. Vaihdoin tänä vuonna ikäsarjaa ja olen nyt ikäsarjani nuorin. Lisäksi sprintti ja perusmatka sopivat minulle vahvana uimarina, koska niissä on suhteessa pidemmät uinnit kuin puoli- tai täysmatkalla. Niinpä tavoitteenani olikin saada edes toisesta startista mitali. Tavoitteen saavutin ja jopa ylitin, sillä kummassakin kisassa olin hopeamitalisti.

Loppu hyvin ja kaikki hyvin siis, mutta eipä tuo kisavalmistelu sujunut lainkaan niin kuin olin sen etukäteen suunnitellut.

Kevät on minulle yleensä aina vaarallista aikaa. Lisääntyvä valo saa minut tuntemaan itseni energiseksi ja virkeäksi, mutta samaan aikaan myös kaikenlaiset ulkoiset houkutukset lisääntyvät toiseen potenssiin. Pääsee ajamaan maantiepyörällä ulos, on monenlaista kivaa juoksu-, pyörä- ja triathlontapahtumaa ja puutarhakin viekoittelee iskemään sormet multaan. Kun tähän vielä lisätään se, että useimmiten töissä on vuoden kiireisin aika, niin ylikuormittuminen uhkaa kovin helposti. Tänä vuonna työkiireitä ei ollut, mutta vastaavasti opiskeluissani kevät oli loppurutistuksen aikaa ja olin henkisesti mielessäni sitoutunut varsin vaativaan treeniohjelmaan, jotta SM-mitalihaaveet toteutuisivat.

Hiihtokauteni loppui Lapponia-hiihtoviikkoon, jossa hiihdin viiden päivän aikana kolme pitkää tunturihiihtoa ja siitä vaihto suoraan pyörän päälle toteuttamaan kisakauteen valmistavaa triathlonohjelmaa olivat jo normaalia rankempi kombinaatio. Lopullinen niitti taisi olla Vantaan kisoja edeltänyt viikonloppu, jolloin innostuin lauantain HelTrin Rykäsyn jälkeen lähtemään Pirkan pyöräilyyn – tekemään ”ihan vaan pitkän pk-pyörän”. No tietäähän sen, että kyllä siinä pk:t unohtuu kun numerolappu kiinnitetään paitaan.

Vantaan kisan viikolla tunsin itseni varsin väsyneeksi, mutta kisatuloksissa se ei näkynyt ja pystyinpä tekemän tuplankin eli lauantaina sprintti ja sunnuntaina perusmatka. Kisan jälkeen ja oikeastaan jo perusmatkan kisassa oli kuitenkin varsin tyhjä olo eikä huvittanut mikään treeni. Olen usein huomannut itselläni ylirasituksen ensimmäisiksi oireiksi sen, että treeni ei huvita. Kellossa ei välttämättä huomaa mitään eroa, mutta omassa päässä on sellainen tunne, että tämä ei kulje eikä ole kivaa. Nuorempana tein useamman kerran sen virheen, että ajattelin tunteen olevan vain laiskuutta tai että väsymys ja haluttomuus kuuluvat asiaan ja niistä on vaan puserrettava yli. Nykyisin ajattelen vähän toisin. Minä olen kuntoilija ja urheilun pitää aina tuoda elämääni lisää iloa ja energiaa. Jos urheilu alkaa syödä energiaa tai tehdä minut kiukkuiseksi ja vihaiseksi, niin silloin ollaan menossa väärään suuntaan ja pitää höllätä. Minulle tärkeintä on päästä mukaan kisaan, kokea uusia kisaelämyksiä, tavata mukavia samanhenkisiä ihmisiä ja nauttia onnistumisen tunteista.

Huippu-urheilijan näkökulma on vähän toinen, mutta meille harrastajille tärkeämpää kuin se, olemmeko 100% optimikunnossa lähtöviivalla on se, että 100% todennäköisyydellä olemme viivalla.

Lievästä ylirasitustilasta minulle paras palautumiskeino on leppoisa matalasykkeinen liikunta. Pitkät pyörälenkit kauniissa kesäsäässä kahvitaukoineen. Uinti Kaitalammelle niin, että antaa märkkärin kelluttaa ja veden liu’uttaa ja itse vaan nauttii kyydistä. Altaassa voi mennä sinne kuntouimareiden radalle tekemään kaikenlaisia tekniikkadrillejä. Jokainen etsii ja löytää omat keinonsa, tärkeintä on se, että se on kivaa.

Kaitalampi

Tällaisin miettein olen aloittanut valmistautumisen kisakauden pitkiin kisoihin Turun puolikkaalle ja Walesin täysmatkalle. Nyt yritän olla viisaampi, pitää innostuksen kurissa ja välttää liian kuormittumisen. Walesin matkalla suunnittelin kirjoittavani tämän kirjoitussarjan viimeisen blogin. Summaan siinä mennyttä, minun elämänhistoriassani varsin poikkeuksellista vuotta.

Similar Posts