Taistelu allergioita vastaan ja paluu treenaamiseen

Taistelu allergioita vastaan ja paluu treenaamiseen

Näköjään on mennyt 5 kuukautta siitä, kun olen viimeksi kirjoittanut blogiini. On huomattavan paljon mukavampi kirjoittaa silloin, kun on positiivisia asioita kerrottavana ja innolla odottaa jokaista treeniä sekä tulevia kisoja. Tämän takia on ollut hieman hiljaista. Vapaudu vankilasta Edellisessä postauksessa kerroin, että oli kehon kanssa ollut ongelmia. Marraskuussa alkoi hiljalleen ongelmien taustat selviämään. Olin allerginen…

Kolme viikkoa etelässä: Lanzarote, Barcelona ja Napoli

Kolme viikkoa etelässä: Lanzarote, Barcelona ja Napoli

Marraskuun lopulla Helsingissä satoi vettä ja oli +2 astetta lämmintä. Aurinko näkyi hyvällä tuurilla muutaman minuutin päivän aikana. Ei siis juurikaan haitannut lähteä tässä vaiheessa vuotta kolmeksi viikoksi treenaamaan lämpöisempiin oloihin ja nauttimaan hieman myös lomailusta. Lanzarote Ensimmäinen viikko etelänreissusta meni TriathlonSuomen treenileiriä valmentaessa. Meitä oli tällä kertaa mukana 27 triathlonistia, jotka olivat lähteneet nauttimaan…