Fintriathlon Tahko

Posted by:

Täysmatka Uinti 3,8km, Pyöräily 180km, Juoksu 42,2km

Tätä kirjoitusta on jotenkin vaikea aloittaa, tähän pitäisi tiivistää oikeastaan koko viime vuosi, tähän tapahtumaan on tähdännyt kaikki harjoittelu viime syyskuusta lähtien, samoin kaikki aikataulujen sumplimiset ja lomasuunnitelmat. Joroisten kisan jälkeen on ajatukset heitelleet puoleen ja toiseen, selvitin myös mihin asti on mahdollista vaihtaa täysimatka puolikkaaksikin… Päätin kuitenkin sitten jatkaa suunnitellun mukaisesti ja lähteä kättelemään täyttämatkaa. Tahkolle saapumisemmekin tapahtui todella pitkän kaavan mukaan, kävimme tulomatkalla Jyväskylässä ilmailumuseossa, ja kaikkine pysähdyksineen matkanteko kesti hulppeat 10 ...

Continue Reading →
0

Triathlonin aloittaminen

Posted by:

No niin, tästä aiheesta minulta on pyydettiin kirjoitusta Takomorunnersin toimesta, niin kirjoitellaanpa sitten. Ihan ensin pitänee mainita se, että yleinen käsitys triathlonista on hiukan väärä, joka johtunee lähinnä siitä, että laji on tuore, vasta 1970- luvulla syntynyt laji, sekä toisaalta siitä, että ei vaan tiedetä niin hyvin. Nykyään tosin alkaa olemaan tietoa siellä sun täällä saatavana. Mutta silti itsekin esim. sukujuhlissa törmännyt siihen, ettei oikein hahmoteta mitä se triathlon oikein on. Itseltä kysyttiin näin: “Monta triathlonia olet tehnyt?” Jouduin ...

Continue Reading →
0

Vanajanlinna sprintti

Posted by:

Uinti 750m, Pyöräily 20km, Juoksu 5km

Lähdin ajoissa kotoa kohti Hämeenlinnaa,  tällä kertaa ihan yksinään. Sunnuntaina meillä olisi lasten synttärijuhlat tiedossa ja niitä varten sitten jäi muut siivoamaan ja leipomaan. Olin paikalla tosiaan hieman aikaisessa, ja siinä sitten sai ihan rauhassa ihmetellä tyhjää vaihtoaluetta ja tietty, Vanajanlinnaa…
Kisainfossa ei oikeastaan mitään ihmeellistä ollut. Tosin nyt kun oli kyseessä peesivapaa kisa, niin noista lisätangoista tuli itsellekin ihan uutta tietoa, eli niiden pitäisi olla yhdistettynä toisiinsa peesivapaassa kisassa. Itsellä niitä ei ollut ollenkaan, niin ...
Continue Reading →
0

Sairastelua

Posted by:

Mitä jä maaliskuusta käteen? Lähinnä sairaskertomuksia… Ensin flunssaa, sitten puolitoista viikkoa terveenä jonka jälkeen tehtiin lähempää tuttavuutta posliiniistuimen kanssa, milloin istuttiin päällä, milloin oltiin polvillaan edessä kertomassa kertomuksia norjaksi. Onneksi jotain treeniäkin tuli tehtyä, ehkä parhaiten jäi mieleeni untitreeni joka oli vain matkaa, itse uin 3 x 1000m ja samaan aikaan tuli tuttu uimari samalle radalle uimaan. Meillä molemmilla oli sama kokonaismetri määrä mielessä, mutta hän uikin 10 WP_20160324_19_51_14_Pro__highres Continue Reading →

0

Marraskuisia ajatuksia

Posted by:

Tässä on juna mennyt eteenpäin, ja vettä virrannut joissa. Treenit ovat menneet todella hyvän tuntuisesti, vaikkakaan mitään testejä en ole tehnyt millä voisi numeerisesti todistaa itselleen kehitystä tulleen.

Sen tässä olen kyllä huomannut, että kun kaikki kulkee hyvin, näkyy se kaikessa. Lokakuussa oli vähän takkua siellä sun täällä ja se näkyi myös töissä, kotona ja treeneissä. Jotenkin itsellä oli hieman masentunutkin fiilis ja se näkyi kaikessa. Nyt taas marraskuussa jolloin täytän vuosia on kaikki mittarit alkanut näyttämään ylöspäin. Niin töissä kuin ...

Continue Reading →
0

Kohti Oulua

Posted by:

No niin, nyt on käsillä se hetki kun edustan uimaseuraani Hydra Platypus mastersuintien lyhyen radan SM-kisoissa. Uin kaikki miesten vapaauinnit 800m 400m 100m ja 50m matkat. Tämä lisäksi olen myös mukana meidän sekauintiviestin 4x50m joukkueessa mukana vapaauinti pätkällä. Mastersuinnit on tarkoitettu yli 25 vuotiaille aikuisille ja kilpaillaan ikäryhmittäin. Olen ollut kerran aikaisemin mastersuintikisoissa espoonlahdessa. Siellä opin miten lähdöt määritellään. Siellä ei ole samassa lähdössä välttämättä kaikki saman ikäryhmän osallistujat, vaan ollaan sekaisin kaikista ikäryhmistä sen mukaan mitä ...

Continue Reading →
0