Vuosien summausta

No niin, nyt kun on tuota sosiaalista mediaa jos minkälaista ollut käytettävissä, niin sopivasti se Facebook ilmoittelikin jotain mitä tapahtui viisi vuotta sitten, eli mun ensimmäinen triathlon. Mutta ennen sitä, Facebook muistutti myös vuodesta 2009 kun olimme perheen kanssa muumimaailmassa käymässä. Silloin olin huomattavasti tuhdimmassa kunnossa, ja näihin aikoihin vaaka näyttikin kolminumeroisia lukuja pilkkua ennenkin……

Fintriathlon Tahko

Täysmatka Uinti 3,8km, Pyöräily 180km, Juoksu 42,2km Tätä kirjoitusta on jotenkin vaikea aloittaa, tähän pitäisi tiivistää oikeastaan koko viime vuosi, tähän tapahtumaan on tähdännyt kaikki harjoittelu viime syyskuusta lähtien, samoin kaikki aikataulujen sumplimiset ja lomasuunnitelmat. Joroisten kisan jälkeen on ajatukset heitelleet puoleen ja toiseen, selvitin myös mihin asti on mahdollista vaihtaa täysimatka puolikkaaksikin… Päätin kuitenkin…

Finntriathlon Joroinen

Puolimatka (Uinti 1900m, Pyöräily 90km, juoksu 21,1km) Olimme vuokranneet mökin viikonlopuksi Jäppilästä, meitä majoittui sinne yhteensä 12 henkeä, joista puolet oli lapsia. M ahduimme oikein hyvin tuonne, mutta näin jälkikäteen olisi ollut kyllä hyvä olla pidemmän aikaa tuolla. Nyt emme juurikaan ehtineet viettää aikaa mökillä, enemmän vaan siirryttiin sinne ja sieltä pois. Mutta mennäänpä itse…

Vierumäki

Perusmatka uinti 1500m / Pyörä 40km / juoksu 10km Jotenkin koko viikko on mennyt enemmän tai vähemmän sumussa. Töitä on vielä tätä kirjottaessa viikko jäljellä ennen kesälomaa, ja yritän töissä saada kaikkea sille mallille, että voisi hyvillä mielin lähteä lomailemaan. Treenejä on tullut tehtyä ihan suunnitelman mukaisesti, mutta vasta perjantai iltana havahduin siihen, että “Ai…

Triathlonin aloittaminen

No niin, tästä aiheesta minulta on pyydettiin kirjoitusta Takomorunnersin toimesta, niin kirjoitellaanpa sitten. Ihan ensin pitänee mainita se, että yleinen käsitys triathlonista on hiukan väärä, joka johtunee lähinnä siitä, että laji on tuore, vasta 1970- luvulla syntynyt laji, sekä toisaalta siitä, että ei vaan tiedetä niin hyvin. Nykyään tosin alkaa olemaan tietoa siellä sun täällä…

Kisat lähenee

Ja treeni paranee! Toukokuu on mennyt treenien osalta vähän kaksi jakoisesti. Alkuun treenit oli väsyneitä ja raskaita, mutta touhu muuttui ensimmäisen viikon jälkeen kun pääsin käymään lääkärissä, ja otettiin vähän uudempaa allergialääkettä kehiin. Ja kappas! johan alkoi kulkemaan. Toukokuu on monessa mielessä todella hankala kuukausi itselle. Ei vain allergian takia, vaan myös muiden menojen takia….

Joroinen – 2015

Suomalainen triathlon syntyi Joroisissa vuonna 1983. Tapahtuman yli 30-vuotinen historia, sekä vuodesta toiseen erinomaisesti toimineet järjestelyt takaavat sen että 30. Finntriathlon tulee olemaan ainutlaatuinen jännitysnäytelmä, jossa paremmuudesta kilpailevat niin kansainväliset triathlonhuiput kuin itseään vastaan taistelevat kuntoilijat. Puolimatkalla uidaan 1900 m, pyöräillään 90km ja juostaan vielä 21,1 km. Mistä tämän viikon läpikäymisen alottaisi muualta kuin maanantaista….