Marraskuisia ajatuksia

Tässä on juna mennyt eteenpäin, ja vettä virrannut joissa. Treenit ovat menneet todella hyvän tuntuisesti, vaikkakaan mitään testejä en ole tehnyt millä voisi numeerisesti todistaa itselleen kehitystä tulleen.

Sen tässä olen kyllä huomannut, että kun kaikki kulkee hyvin, näkyy se kaikessa. Lokakuussa oli vähän takkua siellä sun täällä ja se näkyi myös töissä, kotona ja treeneissä. Jotenkin itsellä oli hieman masentunutkin fiilis ja se näkyi kaikessa. Nyt taas marraskuussa jolloin täytän vuosia on kaikki mittarit alkanut näyttämään ylöspäin. Niin töissä kuin kotona, sekä treeneissä. Lokakuun lopulla oivalsin, vähän kantapään kautta, että kaikki asiat mitkä ovat stressaavia, tai no, ainakin huomiota vaatiavia kerryttää kokonais kuormitusta. Olinkin sairaslomallakin hetken flunssaa sairastelemassa pois. Tavallaan elimistö ilmoittaa mulle flunssan muodossa “Nyt on hei pakko levätä tyyppi!” Tässä kuussa olenkin uskaltanut jättää treenejä väliin, ihan omaa kehoa kuunnellessa. Jos on hirveesti häppeninkiä niin silloin kannattaa tosiaan hellittää vähän. Se mikä sai minut tätä ajattelemaan oli todella hyvä blogi kirjoitus Markukselta. Myös itsekin kokenut samoja fiiliksiä treeneissä. Se ei aina ole kivaa. Lokakuussa oli itsellä samoja fiiliksiä aika lailla. Mutta onneksi aika vie meitä vääjäämättä eteenpäin.

Sosiaalisen median puolella varsinkin Facebookissa on pyörinyt jokin valokuva haaste jossa mietitään 15 vuoden takaisia. Ajattelin tässä hieman muistella sitä millaista se oma elämä on ollut joskus. Tosin, en mene noin kauas menneisyyteen mitä tuossa haastessa, riittänee vähempikin. Tässä on vähän sama juoni takana mitä Markuksella on hänen blogissaan. Kun hän miettii maalia mihin päästä, minä mietin sitä mihin en halua palata. Toki myös onnistumisien muistelu auttaa keskittymään. Viime kesänä suurimpana Joroisten puolimatka maaliin reilusti alle kuuden tunnin (5:51:27 muistaakseni)

Mitä tästä kuva kollaasista tulee mieleen on se, että näytän nyt tänä päivänä voivan paljon terveemmin kuin viisi vuotta sitten. Alunperin ideana oli ottaa kuvia sieltä menneisyydestä vain, mutta sitten tuli tässä mieleen ottaa pari kuvaa tästäkin vuodesta. Alalaidassa ja oikeassa laidassa on tämän vuoden kuvia. Vasemmassa yläkulmassa on se vanhin kuva, kun oli vain kaksi lasta ja minä soittelin vielä jossain määrin sitä bassoa. Tässä tulee lähinnä ihmeteltyä sitä, miten ihmeessä Teijasta oikein tuli sitten vaimoni. Niin ja tietysti triathlon vaan antaa ystäviä siitä ei pääse mihinkään. Meidän seurassa on ihan huipputyyppejä! Se mikä on myös ollut mukava huomata, että enää paidat eivät purista vyötärön kohdalta, vaan enemmänkin rintakehän kohdalta.

Tuon uusimman kuvan, joka on oikeassa yläkulmassa, niin sen takana on sellainen tarina, että tuona kyseisenä päivänä oli meidän firman pikkujoulut ja minä tein valinnan. Bileet jäivät käymättä ja suuntasin salille. Salilla oli tosiaan tyhjää, pari seurakaveria kävi sovittelemassa kokoa meidän tuleville veryttelyasuille. Samaan hengenvetoon sitten viime sunnuntaina kun yritimme päästä uimahalliin, jonne ei päässyt siis sen takia kun oli jotain päivitetty ja kulkuluvat eivät päivityksen myötä toimineet. Niin tuli tajuttua se, että seuramme treenivuorot pitävät huolta siitä, että viikonloppuna ei paljoa juhlita. Vai miltä kuulostaa salitreenit perjantaisin klo 21-22 ja uintitreenit sunnuntaiaamuna klo 8:30-9:30?

Olemme ottaneet toivottavasti tavaksi seurassamme tehdä kuukausittaisen haasteen. Viimeisin haaste (marraskuu) oli hyppynaru haaste. Joka päivä piti pikkasen enemmän tehdä hyppynaru hyppyjä. Nyt Joulukuussa on minun vuoro tehdä haaste ja se liittyy omaan lemppari elementtiin, eli veteen. Saapa nähdä miten siitä selvitään. Oma haasteeni tulee olemaan siinä mielessä leppoisa, että vain kerran viikossa vaadin seuratovereitani menemään uimaan ja saa uida oikeastaaan miten haluaa, mutta annan sinne mukaan 3-4 harjoitusta mitä pitää tehdä.

Hyvää joulunodotusta!