Kevään meininkejä

Näin keväällähän pitäisi pystyä vetämään viimeisiä kovia treenejä ennen valmistavia paria viikkoa kunnes kisat aloitellaan. Itsellänihän tämä nyt ei ihan parhaalla mahdollisella tavalla pääse toteutumaan. Itselläni siitepöly allergia toi tänä vuonna todella kovia ongelmia. Pyöräilin huhtikuun lopulla töistä kotiin ja luonnollisesti hengitin suun kautta. Samana päivänä alkoi koivu kukkimaan todella rajusti ja kotiin päästyäni oikein tunsin kuinka hengitystiet ja keuhkot ovat vaikeuksissa. Siihen loppui treenaaminen, ei vaan pystynyt tekemään mitään. Heti kun yritti hengittää syvään sattui keuhkoihin. Lääkkeitä sain vaivoihini ja siitä se sitten alkoi pikku hiljaa helpottaa.

Muutenkin keväässä on omat haasteensa, jokainen vanhempi tietää tämän. Kevätjuhlat, niitä on todella paljon, varsinkin kun on vähänkin enemmän lapsia niin näihin menee aikaa. On päiväkodin kevätjuhlaa, harrastuksissa kevätesityksiä, koulujen päättäjäisiä. Näiden lisäksi on ties mitä “kevät” etuliitteellä varustettuja tapahtumia mihin lapset sitten haluavat osallistua, tottakai. Kaikki nämä tekevät päivistä hieman pidempiä, nyt tosin voin jo sanoa, että “onneksi” allergiat esti treenaamisen, niin se antoi tavallaan vapautuksen siitä stressaamisesta. Luonnollisesti tässä ei ole tarpeeksi, niin piti vielä ostaa omakotitalo jota nyt remontoidaan. Tapetin poistaminen tosin auttoi myös omiin allergiaoireisiin. Ihan siksi kun miellä on sellainen höyryllä poistava masiina, niin siinä tulee hengiteltyä vesihöyryä paljolti kun tapettia poisteli.

Toukokuun puoliväli

Nyt voin ilolla kertoa, että Nummelan uimahalliallergia alkaa olemaan pikkuhiljaa voitettu juttu. Uinti kulkee taas ja 14.5 aamulla kävin varovasti juoksemassa pienen aamulenkin. Se mikä muuten tuosta juoksemisesta on ollut “järkyttävää” huomata on se, että se vauhti mikä tänä päivänä tuntuu tahmealta ja hitaalta. Oli vuosi sitten sellaista mistä sai tunteen “Siistii juosta näin lujaa!” Eli kroppa kertoo mulle sen, että kehitystä on tullut. 15.5. oli viimeinen aamu-uinti mahdollisuus nummelassa, ja WP_20140520_004[1]totesinkin sitten aamu-uinnista tutuille kasvoille, että on mun aika siirtyä lätäkön puolelle. 20.5 alkoi sitten uinti myllylammella. Pidän kovasti tuosta myllylammesta, siellä on helppo uida, eikä tarvitse jännätä veneilijöitä. Hiidenvesi olisi toki myös hyvä vaihtoehto ja huomattavasti lähempänä, mutta siellä on taas sitten sitä vesiliikennettä sen verran, että vois mennä turhan jännäksi se uiminen. Olin myös kaverini lapsen ristiäisissä, mustä minusta tehtiin kummi pienelle pojalle. Pastori oli kaveriani houkutellut salibändyä pelaamaan, menin sitten vinkkaamaan hänelle, että on väärää hullua huokutellut mukaan. 21.5 olin sitten mukana salibändyä pelaamassa. Tuo on ihan sellainen kuntoiluporukka jotka käy pelailemassa, sopii mulle todella hyvin. Tein kyllä selväksi sen, että maaliin en mene, silloin alan ottamaan taas tuon lajin liian tosissaan ja pitää saada lajitreenit kolmesti viikossa ja pelit päälle. Eli tällä kertaa kenttäpelaajana, ja parempi niin.

Saba
Hurjat sykkeet tuota salibändy pelatessa. Tein jopa hurjat tehotkin 2+3 ainakin! Kaikki Elinalle!

 

#Team Elina Jouhki

Tästä riittää kerrottavaa. Edelleen koen mahtavana sen, että jokaisen treenin omistan Elinalle. Sain tiedon, että Globe Hope valmistaa meille tiimiläisille pinkit käsinauhat ja nyt kun on oman kylän yritys kyseessä, niin pakkohan se oli paikan päälle tätä hienoa käsityötä ihastelemaan.

Tapasin tuolla Niinan, Paulan, Tuijan, Päivin ja Globe Hopen perustajan Seija Lukkalan. Kysyin Seijalta, että mistä idea tuli lähteä mukaan #Team Elina Jouhkia tukemaan, kertoi hän Baban ottaneen yhteyttä, ja kuultuaan Elinan tarinan, ei ollut enää vaihtoehtoja.

Seija halusi auttaa ja kun heidän porukassa ei ole oikein urheilija tyyppejä, päättivät auttaa tavalla jolla osaavat. Heidän tulevan 2015 malliston teemana onkin yhteisöllisyys, IMG_2416sekin kertoo mielestäni tästä yrityksestä paljon. Materiaaliahan vielä tarvittiin sitten mistä ne käsinauhat tehdään. Pinkki kangas oli jo, etiketeissä tuli apuun heidän pitkäaikainen kumppani Tuotenauha Oy. Hekin olivat heti mukana kuultuaan Seijalta tästä asiasta. Tämä on mielestäni erittäin hienoa, he lahjoittivat ammattitaitoaan, vuosien kokemusta omalta alaltaan, molemmat yritykset siis. Nyt kun Seija on päässyt seuraamaan #TeamElinaJouhkin kehitystä sanoikin hän:

“Välillä tämä maailma tuntuu välinpitämättömältä ja kylmältä, mutta Elinan tarina on herättänyt meissä ihmisissä yhteisöllisyyden tunteen ja liikeen, joka antaa toivoa siitä, että me vielä välitetään toisistamme”

Elinan tarina on herättänyt monessa ihmisessä ajatuksia ja tekoja, pieniä ja suuria, yhtä tärkeitä jokainen.

 

IMG_2401

IMG_2404Oman käsivarsinauhani sain jo. Seijan kanssa keskustellessa yritin parhaani mukaan tehdä muistiinpanoja, jotta pystyn kertomaan tuosta hetkestä jonka sain viettää tuolla heidän tiloissaan, ja seurata heidän työskentelyä. Kiitokset vielä kerran koko Globe Hopen väelle, että päästitte minut käymään siellä kesken teidän työpäivää ja kiitokset myös Niinalle kuvista.

 

 

 

 

WP_20140521_008[1]

Mikä on Globe hope?WP_20140521_004[1]

Globe Hope on innovatiivinen suomalainen designyritys, joka valmistaa ekologisia designtuotteita kierrätys- ja ylijäämämateriaaleista. Yksilöllisiä vaatteita, laukkuja ja asusteita tuottava yritys muokkaa edellisestä käyttötarkoituksestaan tarpeettomaksi jääneitä materiaaleja ja luo niistä uutta.

Kaiken toimintamme perustan voi kiteyttää kolmeen sanaan: esteettisyys, ekologisuus ja eettisyys. Olemme sitoutuneet suunnittelussamme ja tuotannossamme kestävän kehityksen periaatteisiin ja haluamme tarjota kuluttajille ekologisen ja kestävän vaihtoehdon sekä samalla kannustaa ympäristöystävälliseen ajatteluun.

 

 

 

#TeamElinaJouhki

Osallistu keräykseen: http://bit.ly/QABmFJ

Similar Posts