Pettymyksiä ja onnistumisia

Posted by:


WP_20140320_007[1]

Nyt on vierähtänyt tovi ja kaikkea on tapahtunut. Päälimmäisenä mielessä on tietysti tuo märkäpuku mikä tuli HEAD Swimmingin ”HEAD Ambassadors” sponsoriohjelman kautta. Itselle on tullut vähän omantunnon kysymyksiä siitä, kun hehkutan tuota HEADin tuotteita, mutta kokeiltuani tuotamärkäpukua tuo tunne hellitti kun se on sellainen mikä tuntuu itsestä erittäin hyvältä, ja nyt on tunne, että voin seistä tämän merkin takana. Olen aina ollut erittäin vastuuntuntoinen henkilö, ja tässäkin asiassa jotenkin koen kantavani vastuun siitä mitä sanon hyväksi, ja helpottaa mieltä todella paljon kun kamat on oikeasti hyviä. Tämän sain tuta kun kävin altaassa kokeilemassa uutta märkäpukua. Märkäpuku altaassa jonka vesi on 28,8 asteista on kyllä rankkaa. Se oli kuin saunassa olisi uinut. Mutta puku kellutti juuri hyvin ja uinti oli todella vaivatonta. Sitä oli unohtanut talven aikana kuinka paljon märkäpuku siihen uintiin vaikuttaa, nyt ei millään malttaisi odottaa, että pääsee avovesiin.

Toinen iso asia minkä tätäkin blogia lukevat huomaavat on se, että nyt ollaan eri osoitteessa. Tämä on sellainen asia mitä mun on ollut vaikea käsittää. Mun kirjoituksista pidetään siis niin paljon, että tarjotaan mahdollisuutta kirjoittaa tällaisen kasvavan triathlonyhteisön sivuille. Ei tässä muuta voi kun ottaa koppia ja alkaa kirjoittamaan. Nämä kaksi edellä mainittua asiaa ovat saaneet mut hetkeksi pysähtymään ja miettimään, että “Hetkinen!” Olen siis omalla tekemisellä päässyt tähän pisteeseen, että minulle tarjotaan mahdollisuutta julkaista omia ajatuksiani vielä isommalle joukolle ihmisiä, joita tämä laji kiinnostaa. Sekä välinevalmistaja haluaa toimittaa minulle välineitä joilla menestyisin paremmin kisoissa, siis minulle? Tämä oli todella pysäyttävää ymmärtää, koska pidän itseäni ihan tavallisena telluksen kulkijana. En koe olevani mikään huippu-urheilija, ihan tavallinen kuntoilija.

Palkitseminen kuntoilun jälkeen

Tätä asiaa aloin pohtimaan tuossa taannoin kuultuani, että useimmat jotka käyvät treenaamassa kuntonsa puolesta palkitsevat itseään kuntoilun jälkeen, ja usein palkintona oli suklaa. Aloin sitten tätä tosissaan pohtimaan omalla kohdallani, miten palkitsen itseni treenin jälkeen? Pari vuotta takaperin minulta kysyttiin samaa, silloin vastasin vain, että ”Lämpimällä suihkulla?” En heti ymmärtäny koko kysymystä ennen kuin nyt kun kuulin tuon esimerkin suklaasta, tai oikeastaan en ymmärtänyt omaa vastaustani. Sillä käsitän itse kuntoilun palkinnoksi. Tilanne ei siis ole aina ollut omalla kohdalla ruusuinen, vaan sitä on tehty ihan hikistä ja kovaa treeniä jotta kehoni nykyään pystyy niihin harjoitusmääriin mitä triathlon harrastus sitten jossain vaiheessa alkaa vaatimaan.

Tavallaan palkintoni on tämän koko elämäntavan myötä seitsemän päivää viikossa. Kun ei tule enää lähdettyä viettämään aikaa etkoille, baareille ja jatkoille, niin kyllä sitä viikkoon mahtuu yllättäen paljon enemmän aikaa kuin aikaisemmin. Tavallaan pyrin sanomaan sitä, että se kuntoilun palkinto tulee kyllä, mutta aikansa siihen menee. Toki itsellänikin on herkkupäivä kerran viikossa, mutta en koe sitä palkinnoksi kuntoilusta. Toivottavasti ne palkitsevimmat hetket on sitten ensi kesän kisoissa. Kun sitten etsin omaa nimeä tulosluettelosta, oma tavoitteeni ei ole se nimen edessä oleva luku, vaan nimen perässä oleva. Nimen jälkeinen numerosarja kertoo sen, kuinka kauan aikaa on mennyt tuohon kisaan. Tuo luku kertoo olenko voittanut itseni vai en, käyn kisaa aina vuoden takaista itseäni vastaan. Sen voittaminen on parasta mitä tiedän.

23.3. Sunnuntai

Vihti Triathlon koki ensimmäisen yhteislenkkinsä. Meitä oli kaikki neljä lenkillä ja tuli juostua tuollainen 11 kilometrin lenkki. Hyvää tässä oli se, että tutustuttiin vähän toisiimme lisää, keitä ollaan ja mitä tehdään. Kyseessä oli siis ihan ”höntsä” lenkki. Ei pidetty mitenkään kiirettä. Tämä sitten kostautui itselle myöhemmin samana päivänä. En ehtinyt viedä tytärtäni tanssitunnille ja se kyllä riipaisi. Tosin tyttäremme oli sairastellut alkuviikosta, mikä saattoi sitten loppujen lopuksi olla hyväkin asia, että jäi tanssit väliin. Mutta se ei poista sitä, että oli täysin omaa syytäni se, että hän ei ehtinyt tanssimaan ja minä en ehtinyt poikani kanssa uimaan. Miksi tämä oli sitten minun syyni? Itse oli ehdottanut yhteislenkin alkuajaksi kello 13:00 ja siihen mihin olin varannut puolitoistatuntia menikin melkein kaksi tuntia. Olimme sitten tyttären kanssa myöhästyneet minuutin ja ovet olivat lukossa koululla, eikä päästy sisään.

Tämä oli itselle tosi kova paikka ja pyysin anteeksi tätä lapsiltani sekä vaimoltani. Näin ei onneksi hirvittävän usein käy, mutta nyt kun kävi niin on minun siitä kannettava vastuu ja seuraukset. Ihan samalla tavalla kuin meidän lasten pitää ottaa vastuuta omista tekemisistään.

Tämä on syy siihen miksi en hirveämmin osallistu yhteistreeneihin, tai oikeammin syy miksi olen valinnut yksilölajin mitä harrastaa. Yhteistreeneissä aina halutaan jutella hirveästi ja sitten se treeni venyy. Ei pidä käsittää väärin, yhdessä treenaaminen on hieno asia ja kannatan sitä. Mutta se ei ole se mikä sopii parhaiten itselleni. Tykkään treenata todella aikaisin aamulla jolloin siitä on mahdollisimman vähän haittaa perheemme yhteiselle ajalle. Vanhempien pitää mielestäni harrastaa perheen ehdoilla ja itselleni se on sitä, että harrastan lajia jonka harjoitusajat voin itse valita kysymättä siihen tusinan muun harrastaja mielipidettä. Tämä on siis vain minun mielipiteeni siitä mikä sopii minulle parhaiten, jollekin toiselle voi olla välttämätöntä treenata porukassa jotta saa itsestään kaken irti. Toki kisojen aikataulua en voi valita, muuten kuin siten, että päätän mihin kisoihin osallistun. Tänä vuonna osallistun aika moneen kisaan, joista suurimpaan osaan perheeni tulee mukaan kannustamaan. Joroisiin lähdetään viideksi päiväksi mökkeilemään kavereiden perheen kanssa. Miehet käy siinä jossain välissä vaan ”vähän” kuntoilemassa puolimatkalla.

Jos se olis helppoa…

Niin, tämän lajin harrastaminen ei ole aina helppoa kuten viime viikonloppu minulle osoitti. Mutta jos tämä olisi helppoa niin olisiko se sitten minkään arvoista? Tuossa taannoin kuulin lauseen

”If your dreams don’t scare the shit out of you, your dreams aren’t big enough”

Ja ymmärsin asian olevan juurikin näin. Meillä kaikilla se iso pelottava mörkö ei ole se Ironman kisa, mutta itselläni se täysmatka kyllä on lähellä sitä. Toki olen asettanut oman tavoitteeni siten, etten liikaa yritä tehdä liian nopeasti. Omia saavutettuja juttuja on tehty ja nähty mihin niissä rahkeet riittivät, ne taasen eivät liity mitenkään urheiluun, mutta hienoja juttuja nekin. Tässä oli sitten tämän kertainen blogini, Tsemppiä treeneihin kaikille ja kisoissa nähdään!

0

About the Author:

Add a Comment