Ensiaskeleet

Ensiaskeleet

Edellisestä kirjoituksesta on yli vuosi. Olen ihan tarkoituksella vältellyt kirjoittamista ja viimeisen 6 kuukauden aikana myös somettamista. Toinen syistä on se, että mielestäni minulla ei ole ollut mitään mielenkiintoista kerrottavaa, koska olen parannellut ensin rikki mennyttä polvea ja sen jälkimainingeissa syntyneitä nilkkaongelmia. Toinenkin syy liittyy tähän: olen antanut itselleni aikaa parantua ja voimistua niin fyysisesti…

Vaikea loppuvuosi

Vaikea loppuvuosi

Tuntuu, että viimeisestä kirjoituksesta on enemmänkin aikaa kuin vajaa 3 kuukautta. Se on kuin toisesta elämästä. Syynä hiljaiseloon niin blogin kuin somenkin puolella on se, että olisin halunnut voida sanoa, että probleemia ON OLLUT, mutta ne on jo historiaa. Inhoan valittaa ja ruikuttaa ja siksi ajatukseni olikin, että kerron kun homma on ratkennut. Nyt aikaa…