Ironman Frankfurt 2015

Ironman Frankfurt 2015

Starttasin ensimmäiselle triathlonin täysmatkalle viime sunnuntaina ja ylitin kuin ylitinkin maaliviivan – melkein 2 tuntia myöhemmin kuin olimme suunnitelleet. Mitä siellä tapahtui? Kaikki näytti hyvältä uinnin ja pyörän jälkeen, mutta juoksussa romahti ja vikat 2 kierrosta eli puolimaratonin verran tuli käveltyä. Sen verran aikaa suorituksesta jo on, että ollaan ehditty tehdä perusteellinen datojen ja muistikuvien…

Epätoivo vs euforia = tunnelmia 2,5 viikkoa ennen Frankfurtia

Epätoivo vs euforia = tunnelmia 2,5 viikkoa ennen Frankfurtia

Viimeiset viikot ollaan menty otsikon mukaisissa tunnelmissa. 2,5 viikkoa Frankfurttiin ja mun mieli seilaa epätoivon ja euforian, riemun ja äärettömän onnellisuuden välillä. Kroppa on väsynyt, kuten mielikin, sitä ei voi kiistää. Nyt ollaan treenattu jo pidemmän aikaa kovaa ja korkeelta ja etenkin viimeiset viikot on ollut tosi raskaita. Kun kroppa on fyysisesti tosi kovilla, alkaa…

Kauden 2015 ensimmäinen numerolappu rintaan!

Kauden 2015 ensimmäinen numerolappu rintaan!

Sunnuntaina koittaa tämän kauden avauskisa: Länsiväyläjuoksu (yllä oleva kuva on viime kevään Länärijuoksusta:)! Matkaa on 17,3km ja reitti aika maastoista ja mäkistä (mitä viime vuodelta muistan). Tavoitteena on alittaa viime keväinen aika 1h 24min. Juoksu on erinomainen kova harjoitus ennen ensi viikon sunnuntaina käytävää Ironman 70.3 Pays d’Aixin kilpailua. Tämän viikon sunnuntai ei jännitä ainakaan…