AJATUKSIA URHEILIJAN PÄÄTÖKSESETÄ JÄÄDÄ ÄITIYSLOMALLE

Posted by:

Ammattiurheilijan päätös yrittää lasta voi olla hyvin spontaani tai suunniteltu. Ajattelin tässä kirjoituksessa maalailla muutamia vaihtoehtoja kertoa miten meidän lapsenhankintapäätös syntyi. Myönnän ettei se ollut helppo. 🙂

Nostan esimerkiksi triathlonisti Nicola Spirigin. Nicola on olympiakultamitalisti (Lontoo 2012) ja -hopeamitalisti (Rio 2016), nelinkertainen Euroopan mestari triathlonissa ja maratonilla (hänellä on lukuisia muita titteleitä, jotka löytyvät hänen sivustoltaan: https://www.nicolaspirig.ch/en/history-and-success.html). Hän on tehnyt kaikki kolme lastaan olympiaadien väleissä.

Spirig on saanut nuorimman lapsensa keväällä (11.4.2019) ja hän sijoittautui comeback-kilpailussaan World Triathlon Series Hamburgissa 6.7.2019 jo 8:ksi (matkat 750 m – 21km – 5km). Synnytyksestä oli kulunut 12 viikkoa. WTS-kisat ovat todella kovatasoisia ja 8s sija noin pian synnytyksen jälkeen ei jätä paljoa Tokio 2020-arvailuille sijaa (pistän lanttini likoon sen puolesta, että Nicola on kisoissa mukana ja taistelee jälleen podium-sijoituksista, 38-vuotiaana).

Toisaalta raskautuminen voi olla spontaania. Urheilija huomaa kaipaavansa taukoa tiukasta, jopa tylsän monotonisesta ja kurinalaisesta elämästä. Tai eteen tulee loukkaantuminen tai muu otollinen tilanne, joka päätetään lyhyen mietinnän jälkeen (yrittää) käyttää hyväksi.

Ammattiurheilu ja lapsen saannin merkitys minulle

Meillä raskautuminen oli enemmän spontaani kuin suunniteltu. Toki olimme pohtineet lapsi-asiaa lukuisia kertoja, mutta keskustelut olivat aina jääneet puheen asteelle ilman mitään konkreettisia päätöksiä tai edes hämärästi hahmoteltuja tapahtumaketjuja ja -polkuja. “Ehkä joskus sitten”.

Olen ollut ammattiurheilija 2 vuotta ja 9 kuukautta, mikäli ammattiurheilijuus määritellään sen mukaan, jona olen ollut poissa virkatyöstä ja elänyt urheilun ehdoilla. Tänä aikana olen kärsinyt 2 suurta ja aikaavievää loukkaantumista enkä koe olleeni vielä koskaan tänä aikana kunnolla iskussa ja pitkään (suunnilleen yhtä kisaa pidempään). Kisamenestyksellä mitattuna pääsin huipulle syksyllä 2018 ja saman tien alas sieltä, kun jouduin takareiden vamman vuoksi tauolle ja lopulta leikkaukseen (lisäinfoa taustastani saa täältä).

Lähtökohtamme Tatun kanssa siis on, että minä vasta aloittelen elämääni huippu-urheilijana. Sain maistiaisen menestyksestä Ironman Argentiinassa viime vuoden joulukuussa sijoittuessani Etelä-Amerikan mestaruuskisoissa 3:ksi ja jättäen taakseni maailman top-naisia. Koska urani on vasta lähtökuopissa ja minä haluan a) huipulle ja b) olla siellä monta vuotta, olemme suunnitelleet, että urheilen tosissani tuonne 40+ -vuoden kunnioitettavaan ikään.

Lapsen saamisen ajoitus ei ole ihan helpoin palapeli rakennettavaksi ottaen yllä olevat suunnitelmat huomioon. Ajatukset jälkikasvusta ovat pyörineet mielemme takaosissa jonkun aikaa. Toisaalta haluamme antaa minulle mahdollisuuden tavoitella unelmiani – näimme äärettömän suuren vaivan ja ponnistelun sen mahdollistamiseksi, että pärjäämme, vaikka en käy töissä vaan jahtaan unelmiani. Toisaalta olemme myös päättäneet, että haluamme lapsen.

Takareisileikkauksen realisoituessa pysähdyime miettimään tulevia vuosia. Olin joka tapauksessa pitämässä välivuotta kisaamisesta ja joutuisin pitkälle kuntoutuspolulle. Jos yrittäisimme ja saisimme lapsen, minä saisin rauhan urheilla pitkän putken ilman taukoja ja suorituskykymonttuja urani loppuun asti.

Toinen mahdollisuus olisi kuntoutua, kisata esimerkiksi kaudet 2020-2022 ja tuolla 36-ikävuoden tietämissä pitää vuosi vauvataukoa. Tämä myös automaattisesti tarkoittaisi kolmatta välivuotta ja kolmannen kerran pohjalta ponnistamista urheilu-urani aikana.

Jälkimmäinen ratkaisu tuntui vaikealta, etenkin kun minulla oli juuri monttu päällä (“en halua tänne enää”).

Nykyhetki loukkaantumisen johdosta tuntui kaikin puolin järkevimmältä ratkaisulta loppu-uraani silmällä pitäen. Nyt saan mahdollisuuden keskeytyksettä harjoitella ja rakentaa suorituskykyä vuosi toisensa perään yhä kovemmalle tasolle.

Olen nähnyt ja seurannut tarkasti lajini huippuja, jotka ovat saavuttaneet huippukunnon lapsen saamisen jälkeen ja tiedän, että lapsi ei estä minua saavuttamasta sitä parasta kuntoa mikä tästä kehosta on ulos otettavissa.

Olen juuri viimeistelemässä kirjaa, jonka on kirjoittanut yksi raskauden aikaisen liikunnan tutkijapioneereistä. Hänen mittavat tutkimuksensa viittaavat vahvasti siihen, että urheilu + raskaus = 1 + 1 = 3 – tiettyjen reunaehtojen täyttyessä. Eli urheileva odottaja ja urheilun pian synnytyksen jälkeen aloittava nainen hyötyy raskauden ja urheilun yhteisvaikutuksesta merkittävästi ja hänen suorituskykynsä kehittyy enemmän kuin jos hän ei olisi raskaana. Tästä aiheesta olen kirjoittamassa ainakin yhden kirjoituksen syksyn mittaan.

Lopuksi mainittakoon muutamia minua inspiroivia äititriathlonisteja, joiden seuraamisesta voisi olla sinullekin iloa: Nicola Spirig, Mirinda Carfrae, Radka Kahlefeldt ja Caroline Steffen. Listalle pääsee myös Michelle Vesterby, joka asetti riman korkealle suorittamalla 14 viikkoa synnytyksen jälkeen täysmatkan (matkat 3800m – 180km – 42,2km) Kööpenhaminassa elokuussa (Markus-poika syntyi 6.5.2019). Siinä minulle tavoitetta.

Raskausviikolla 25 lähdössä juoksulenkille.
0

About the Author:

Olen 33-vuotias triathlonisti. Päämatkani ovat pitkiä ja kilpailen ensisijaisesti puoli- ja täysmatkalla. Blogini kautta pääset tutustumaan ammattiurheilijan elämään. Olen viikottain aktiivinen Instagramissa, otathan tilini seurantaan @minnakoistinen Nykyinen statukseni on 'raskaana'. Blogiin kirjoittelen siis kestävyysurheilusta ja raskaudesta tavoitteenani jakaa tietoa melkein salatieteeltä tuntuvasta aiheesta - niin vähän siitä kirjoitetaan! Ja tietysti inspiroida muita odottavia tai juuri synnyttäneitä urheilun pariin! Tervetuloa mukaan - toivottavasti viihdyt seurassani!
  Related Posts

Add a Comment