Finntriathlon Joroisilta tuliaisina SM-hopeaa

Sellainen fiilis, että tosta noin vain. Finntriathlon Joroisilla puolimatkan SM-kisoissa hopeaa ajalla 4.26 vain 6 minuuttia Kaisa Lehtosta perässä (tulokset täältä). En nyt voi sanoa, että ei tuntunut missään, mutta ei se nyt mikään hikeä, verta ja kyyneliä -puristuskaan ollut. Sain juoksussa ottaa ihan rennosti, niin ehkä sen vuoksi ei jäänyt kunnon pusertamisen meininkiä. Supertyytyväinen olen, kun sain juuri oman tasoiseni suorituksen minulle tärkeässä kilpailussa. Ja vielä, että se riitti noin korkealle tuloslistassa.

Tulos on myös kova, kun sitä vertaa lähivuosien muihin suomalaisiin kärkitriathlonisteihin. Vertasin omaa aikaani v2011 jälkeen tehtyihin kisasuorituksiin Joroisilla ja alla lista top3 ajoista. Listasta kokeneita kansainvälisiä pro-sarjan kilpailijoita ovat ainakin Kaisa Lehtonen, Merja Kiviranta ja Tiina Boman.

2011:

1. Heidi Hyvärinen 4.24
2. Merja Kiviranta 4.28
3. Maija Oravamäki 4.36

2012:

1. Merja Kiviranta 4.32
2. Kaisa Lehtonen 4.34
3. Tiina Boman 4.36

2013:

1. Kaisa Lehtonen 4.25
2. Tiina Boman 4.37
3. Maria Söderström 4.44

Minna: 1 puolimatka aikaan 5.32 (Joroinen, F25-29)

2014 (tästä eteenpäin reitti on ollut sama eli alla olevat tulokset ovat vuosien välillä vertailukelpoiset):

1. Kaisa Lehtonen 4.28
2. Maria Söderström 4.39
3. Tiina Boman 4.48

Minna: 2. puolimatka aikaan 5.09 (Joroinen, F25-29)

2015:

1. Kaisa Lehtonen 4.17
2. Maria Söderström 4.35
3. Aino Luoma 4.45

Minna: 4 puolimatka aikaan 4.39 (Tahko, Yleinen)

2016:

1. Kaisa Lehtonen 4.20
2. Minna Koistinen 4.26
3. Venla Koivula-Huttunen 4.38

Ihan muutamissa artikkeleissa / urheilu-uutisissa on huomioitu sekä Joroinen, Kaisan suoritus ja näiden lisäksi oma tulokseni. MTV:n artikkelissa muun muassa mainittiin, että “eroa tuli liki kuusi minuuttia” kakkoseksi tulleeseen. Vaikka nyt itse sanonki, niin minun mielestäni se on vähän! 😀 Ja verrattuna edellisten vuosien ykkösen ja kakkosen eroon, niin kyllä takaa nyt vähän kovempaa tultiin eikä voitto ollut enää niin murskavoitto. 😀 Mutta toki, paljonhan se vielä on. Ensi vuonna sitten kovempaa. 362 päivää aikaa nostaa suorituskykyä.

Mutta omasta tuloksesta. Treenit on antanut ymmärtää, että jotain tuollaista aikaa olisi tulossa. Lämpimämmässä säässä ilman sadetta ja jos juoksussa olisin ollut pakon edessä, tuosta olisi voitu vielä vähän höylätä pois. Näin uskon, mutta turha haihatella, kun ei tiedä varmaksi. Ja tilaisuuksia kiristää ruuvia tulee kyllä.

Eli odotusten mukainen suoritus, mutta alla lyhyesti kerrottuna omasta psyykkauksesta lauantain kisaan ja missä erityisesti yritin onnistua.

1. Rivakka startti ja pysyminen kakkosuintiryhmässä. Tiesin Kaisan ja Miran menevän omia menojaan, mutta Tatu, päästrategistini, oli minulle katsonut ketkä todennäköisesti uivat ryhmä kakkosessa. Eli Venla ja Anni. Näiden perään pitäisi lähdössä päästä. Tiesin, että jos pääsen, niin siinä pysyn.

Minulla on sen verta vähän triathlonstartteja alla, että vieläkin vähän jännitän uinnin lähtöä ja mieluummin otan varman päälle kuin pusken paniikkikohtauksen rajalle. Joroisilla starttini kuitenkin onnistui erinomaisen hyvin ja pääsin helposti juurikin näiden kahden naisen junaan. Uin Annin perässä noin 1,5m päässä;ensi kerralla sitten vähän lähemmäksi niin säästää vielä enemmän energiaa. Mutta ekalla suoralla jo tuulettelin omaa 1-0-voittoa tavoitteistani.

Pyörä fiksattu kisakuntoon, uinnin lähtöä odotellaan hytisten kylmästä (silti iloiset ilmeet ja positiivinen tunnelma!:)) ja uinnin rantautuminen (kuvat: Tatu, Henna Kuittinen ja Bullseye / Teemu)

2. Pyörää varten jouduin käymään sitten jo enemmän henkistä valmistautumista sillä se on ollut minulle jotenkin aina hankalin. Tehojen ylläpitäminen ajatusten harhaillessa, fokuksen katoaminen, tylsistyminen, kasvava pelko miltä juoksujalat tuntuu, kun pyörässä alkaa jalat jo väsyä. Mieleen hiipivä pelko saa minut usein pikkasen tiputtamaan tehoja viimeistään pyörän loppupuolella, ettei juoksussa ole seinä vastassa. Näihin “ongelmiin” ratkaisuksi keksin itselleni pari hokemaa / mietelausetta, joista saisin kisassa voimaa. Välillä itseäni ääneen käskytin “fokus, fokus, fokus”. Pitää pyörittää koko ajan kunnolla, ajatusten pitää pysyä käsillä olevassa asiassa, pitää pysyä aerona ja pitää pitää tehot.

Olen myös lähiaikoina lukenut paljon urheilupsykologiaa ja näiden teosten avulla olen löytänyty itselleni hyviä ratkaisuja.

Onnistuin mielestäni 9+ arvoisasti. Keskitehot olisivat voineet olla 5w suuremmat, jotta voisin antaa itselleni arvosanaksi 10. Ja edistyin myös ruoka ja juoma asioissa, 2 pulloa nestettä meni alas (no melkein) ja vain yksi geeli jäi suunnitellusta syömättä.

Kuva Bullseye / Teemu

3. Olin varautunut, että juoksussa joutuisin taistelemaan sijoituksesta. Varauduin vaikeampaan juoksuun, joten varauduin ennakkoon kipuun ja tuskaan. Monta päivää ennen kisaa keräsin henkistä reserviä sitä vasten, että pystyn pitämään pacen vaikka kuinka sattuisi.

Kisajuoksu olikin sitten positiivinen yllätys, kun lähdin kakkosena juoksuun. Kaisa oli niin kaukana, ettei ollut mitään syytä edes lähteä yrittämään saada hänestä vilausta pitkän suoran päästä. Takaa-ajajat oli niin kaukana, että ei heistäkään oikein ollut uhkaa. Juoksu lähti kulkemaan hyvin, joten laskin, että saan ihan rauhakseen juoksennella. Niinpä pari ekaa kiekkaa otin rennosti ja nautiskelin. Ei tarvinnut puskea. Vikalla kiekalla alkoi energiat vähän loppua ja varsinkin vikat 2-3km alkoi jalatkin jo vähän yllättäen jäykistyä. Siellä alkoi sellainen pikkuinen taistelu, kun en halunnut hidastaa (olisi halunnut) vaan halusin nopeasti päästä maaliin katsomaan mikä oli loppuaikani.

Yllä olevasta voi kuvitella, että lähdin hakemaan tiettyä sijoitusta. Toki, olihan se podium mielessä ja kyllä, olisin juoksussa lähtenyt metsästämään selkiä. Sijoitus ei kuitenkaan ollut primääritavoitteeni. Tiedän, että en voi vaikuttaa muiden kisailijoiden nopeuteen, treeneihin tms “kyvykkyytteen”, niin minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä parhaani, oma maksimaalinen suoritukseni, ja katsoa mihin se riittää. Ja sitten juoksussa vetää se kuuluisa beastmode päälle ja lähteä metsästämään.

Mitä sitten lähdin hakemaan? Oman suorituskyvyn mukaista suoritusta, yllä mainittuja pieniä voittoja (mm toisessa uintiryhmässä pysymistä ja pyörän “vaikeuksien” voittamista) sekä ottamaan hyvän tsekin missä suorituskykyni on Kaisaan verrattuna. Kaisa on mielestäni ehdottomasti yksi maailman kärkinaistriathlonisteja, joten hän on minulle erinomainen vertailukohta. Toki, Kaisa ei varmasti tehnyt maksisuoritustaan kisassa, mutta hänen maksisuorituskykyään voi tuonkin suorituksen perusteella arvioida ja sitten verrata omaan suoritukseeni kun samassa kisassa oltiin.

Kisassa sain hyvin pidettyä fokuksen omassa tekemisessä, pyörässä aika kului lauleskelemalla ja tehomittaria tuijottaen. Erityisen paljon sain virtaa kun 45 km kääntöpaikalla kuulin, että Kaisa oli vain 2,5 minuutin päässä. Uinnin + pyörän ekan lenkin jälkeen olin vain noin vähän jäljessä, vau! Minulla oli alkanut vähän jo fokus kadota, joten Rantasalmen  käännöspaikan jälkeen sain lisää uskoa omaan tekemiseen ja fokuksen kuriin.

Loppujen lopuksi meidän eromme kasvoi vain 6 minuuttiin, mikä oli minulle kyllä tärkeä asia. Jatkamalla kovaa työtä ehdin vielä hyvin nostaa suorituskykyä Havaijille ja ehkäpä saavuttaa sinne asettamani tavoitteet, sillä selkeästi olen oikealla tiellä.

Kuvat Bullseye / Teemu

Joroisilla oli myös aivan mahtavaa seurata Mirka Vahteran ja minun valmentamien TriathlonSuomen treeniryhmäläisten menoa. He saivat erinomaisia suorituksia. Oli ensikertalaisia puolimatkalla ja  kokeneita konkareita. Muun muassa treeniryhmämme Salla Viitikko voitti kaikki AG-naiset ja omat ylpeyden aiheeni, alkuvuonna pitämältäni triathlonin alkeiskurssilta valmennukseemme jääneet Sohvi Vähämaa ja Tiina Hollanti tekivät upeat ensimmäiset puolimatkan suoritukset! 🙂 Saan olla ylpeä!

Minä olen ottanut yhden henkilökohtaisen valmennettavan, veljeni avopuolison Sadun, joka kisasi perjantaina ensimmäistä kertaa triathlonkisoissa. Valmennan kuten itse treenaan ja sen on Satu saanut 3 kuukauden mittaisen yhteistyömme aikana kokea. 😀 Onneksi Satu on erittäin motivoitunut eikä kavahda tiukkoja harjoituksia -> treenit on ollut kovia ja toisaalta Sadun tulos ensimäisissä kisoissa on sen mukainen. Sijoitus naisten 8 (tulokset).

Kaikkein tyytyväisin olen kuitenkin puolisoni Tatun tulokseen. Upea viiden minuutin aikaparannus viime vuoteen verrattuna ja loppuaika 4.18 oli kyllä supersuoritus (Tatun tulokset). Meidän perheessä minun urheilu on kuitenkin etusijalla ja Tatu joustaa _aina_ kun on pakko omasta vapaa-ajastaan eli treeneistä, unesta jne sen vuoksi, että minä saan ohjelman mukaiset treenit tehtyä ja siihen aikaan vuorokaudesta kun minä olen kaikkein virkein. Ilman Tatua minä en olisi missään tapauksessa tässä tilanteessa.

Paljon onnea kaikille Joroisissa kisanneille ja paljon kiitoksia reitin varrella muilta kilpailijoilta ja katsojilta saamistani tsempeistä. Ne ovat aina uskomattoman voimaannuttavia. 🙂 Seuraavaksi onkin vuorossa Finntriathlon Tahko 3 viikon kuluttua, joten siellä nähdään!