Mallorcalle TriathlonSuomen harjoitusleirille!

Etelä-Suomessa tulee räntää, joten on aika vaihtaa maisemaa! Me ollaan Tatun, Mirkan ja Samin kanssa talven mittaan järjestetty TriathlonSuomen Mallorcan harjoitusleiriä, joka starttaa tulevana lauantaina 4.4. Me lähdetään Tatun kanssa huomenna aamulla Mallikselle jo etukäteen varmistamaan, että kaikki on kunnossa leiriläisiä varten. Kova työ palkitaan, kun saadaan leiriläiset paikan päälle – hotellien, lentojen, leiriohjelman ja pyörävuokrien hoitaminen sekä kaiken oleellisen (ja epäoleellisen :)) kommunikoiminen leiriläisten suuntaan on työllistänyt paljon, mutta ollut erittäin hauskaa puuhaa. Niin hauskaa, että marraskuun leiri on jo pitkälle suunniteltu!

Leirillä tullaan polkemaan paljon, sillä nyt pitää alkaa saada jo kilsoja alle. Olen tietysti läpi talven pyörittänyt tallissa TT:llä ja muun muassa animal spinning-tunneilla (yhteensä 4 harjoituskertaa viikossa), mutta pitkät lenkit ovat vasta edessä. Ranskan kisa lähestyy (5 viikkoa) eikä Frankfurtiinkaan paljoa enää matkaa ole. Olen jo muutamat pitkät maantiepyörälenkit saanut uudella pyörällä alle ja hyvältähän Cervelo tuntuu.

Treenien purevuudesta sain myös uutta evidenssiä, sillä lauantaina uitu 1000m testiuinti kulki 1min 1sek nopeammin kuin 10.2. tehty testi. Nyt tonttu menee jo aikaan 15.45 enkä aio tyytyä vielä tähän: olen juuri parilla viimeisellä uintikerralla löytänyt uuden jutun, jota lähden altaassa hiomaan. Sami jakoi uintivideonsa meidän Team Cervelo TriathlonSuomen keskustelupalstalla ja Kimin ja Jarnon kommenttien perusteella intouduin katselemaan pari vaparivideota youtubesta. Kimin ja Jarnon Samille osoittamien kommenttien ja videon perusteella tajusin käsivedossani olevan ”parantamisen mahdollisuuden”. Muuttamalla vetoa saan lisää voimaa uintiin ja sitä kautta nopeutta. Olen jo hahmottanut uuden liikeradan kädellä ja nyt se täytyy vielä saada automaatioksi eli hermostoon. Leirillä on tarkoitus avata avovesiuintikausi, joten siellä pääsen hiomaan uutta tekniikkaa.

Avovesiuinnista puheenollen, Malliksen leirin innostamana (ja ekojen kisojen läheisyyden painaessa päälle) hain Endurance Sports:lta uuden märkäpuvun. Olen jo kauan katsellut sailfish-merkin pukuja (Endurance Sportsin sailfish-tarjontaan voi tutustua täällä), sillä olen lukenut ja kuullut niistä pelkästään positiivisia kehuja. Joni Väätäinen Endurance Sportsilta oli korvaamaton apu, kun testasin eri kokoja ja arvoin sailfishin One- ja G-range –pukujen välillä. One-puvussa on parempi kelluttavuus jaloissa, kuin mitä G-rangen puvussa on. Minulla on ollut vanhan Orcan 3.8-puvun kanssa jalkapään ongelmia, sillä minusta puku on kelluttanut jalkoja jo liikaa. Minusta on tuntunut, että kiepsahdan ympäri selälleni (uinti ei ole ollut tasapainoista) ja jalat ovat olleet liian pinnalla. G-rangen puvussa jalkoihin ei ole laitettu niin paljon kellutusta, joten päädyimme Jonin kanssa tähän sailfishin lippulaivapukuun (sailfish G-Range). Siinä on myös enemmän hifistelyä puvun yläosassa ja käsissä = käsiä ja ylävartaloa on helpompi liikuttaa eli uinti on miellyttävämpää ja tehokkaampaa.

Tarkemmat arvostelut puvusta kirjoittelen leirin aikana, kun pääsen testaamaan sitä ensimmäisen kerran. Kuvassa onnellinen uuden puvun omistaja.

IMAG0578

Samalla sovimme Jonin kanssa Team Cervelo TriathlonSuomen ja sailfishin sekä GU:n välisestä yhteistyöstä. Tiimimme sai mielestäni parhaan mahdollisen märkäpuku- ja urheiluravinneyhteistyökumppanin. Olen blogissa jo aiemminkin hehkuttanut GU:n geelejä… ne vaan ovat ihan älyttömän hyviä. Olen maistanut lähes kaikkia merkkejä eikä meillä kotiin osteta enää mitään muita. Tatunkin pysymisen lisäravinteissa varmistan ostamalla GU:n Salted Caramellia 😀 NAM! Joko pääsee treenaamaan, että voi syödä namia!

Leiriläiset ovat kyselleet paljon pakkausohjeita. Uskon, että monet muutkin miettivät mitä harjoitusleirille kannattaa ottaa mukaan, joten alla meidän pakkauslista. Mikäli jotain oleellista jää kotiin, niin ei hätää. Mallorcalla, kuten myös lähes kaikissa harjoituskohteissa, on pyörä- ja urheiluvaateliikkeitä joka lähtöön, joten vaikka mitä tahansa kotiin jäisikin, niin sen saa varmasti hankittua.

Pitkällä leirillä on hyvä muistaa myös kunnon palautuminen ja ravinto. Treenien jälkeen itsellä on ollut tapana juoda heti 1-1,5l vettä (vichyä), kolaa piristeeksi ja syödä iso patonki. Jalat nopeasti altaaseen, kylmä palauttaa erinomaisesti ja hyvät kevyet venyttelyt (illalla perusteellisemmin). Viimeistään illalla päivällisen jälkeen kompressiot jalkaan ja jalat seinää vasten ylös. Eikä ole häpeä herätä yöllä kovaan nälkään ja mussuttaa banaania (vai mitä Mirka ;)).

Minnan ja Tatun pakkauslista

Uinti
Uima-asu
Märkäpuku (babyoil; puku helpompi vetää päälle)
Uimalakki (x2 mikäli merivesi on kylmää)
Uimalasit
Nenäklipsit / korvatulpat (mikäli käyttää)
Uimahanskat (mikäli merivesi on kylmää)
Pyöräily
Tarpeeksi monet ajopaidat ja -housut (isot selkätaskut!)
Kylmemmälle säälle pitkät ajovarusteet
Irtolahkeet ja -hiat
Ajolippis / -hattu / -panta (panta oleellinen etenkin laskuissa; estää korvia paleltumasta)
Ajohanskat (+ sormikkaat mikäli koleutta)
Ajolasit
Kypärä
Pyöräkengät
Pyöräkengän suojat (mikäli koleutta tiedossa)
Tuuliliivi
Sadetta pitävä kevyt takki (jonka voi tunkea pyöräpaidan taskuun, kun sitä ei tarvitse)
Sukkia
Vaseliinit / talkit / chamois foamit (pitää nirhaumat loitolla – ehkä)
Juomapullot (itse suosin omia, vaikka joistain pyörävuokraamoista saisi lainaan)
Polkimet (vuokrapyörät tulevat polkimilla, mutta otan omat tehoa mittaavat Garminin Vectorit mukaan)
Tarpeeksi iso satulalaukku (pitää mahtua paljon tavaraa)
Pyörään etulaukku tangon päälle (energialle + muille pienille tilpehööreille)
Pieni selkään menevä pumppu
Jalkapumppu (paineet on hyvä tarkistaa joka aamu)
Rengasraudat (eli leverit)
Minigrip-pusseja (pitkille lenkeille pakataan yhteen juomapullolliseen menevät urheilujuomat valmiiksi
minigrip-pussiin – kaupoista ja huoltoasemilta voi myös ostaa urheilujuomaa kuten Aquariusta)
Minigrip-pussi kartalle, rahoille ja kännylle
Monitoimityökalu
Juoksu
Juoksukengät
Sukkia
Juoksupaitoja ja -toppeja
Juoksulippis
Aurinkolasit (jos eri kuin ajolasit)
Juoksushortseja
Yleisiä mukaan otettavia
Venyttelyyn ja verraamiseen sopivia urheiluvaatteita
Ajotietokone / urheilukello härpäkkeineen (laturit, sykevyöt, pyörätelineet yms)
Kevyt, nopeasti kuivuva pyyhe
Kompressiotuotteet juoksuun ja palautumiseen
Triathlonin kisavarusteet (mikäli haluaa ajaa sisään kisoja varten)
Nämä voit ostaa useimmista leirikohteista, ensimmäisen päivän tarpeet kannattaa kuitenkin ottaa mukaan
Geelit, patukat, urheilujuoma (turha kantaa, yleensä leirikohteista saatavilla)
Varasisäkumi x2 (kohteesta lisää, jos tulee käytettyä)

Similar Posts