Joroisten puolikas 2015

Nyt on pari päivää ollut sulatteluaikaa suorituksesta. Tai pikemminkin pari päivää lepoa, kun kisahälinän kognitiivinen rasitus oli taas huomattavasti itse urheilusuoritusta rajumpi. Kisapuitteet Joroisilla olivat taas ensiluokkaiset, toisin kuin oma kisakunto. Järjestelyissä ei enää oikein ole mitään parannettavaa, mutta kilpailijoiden asenteissa on sitäkin enemmän. Pyöräosuudella meno oli varsin villiä ja piittaamatonta, mutta siitä teen vielä…

HCR 2015

Yhteistyössä ASICS Finland Menneenä lauantaina oli viimevuoden puolella alkaneen ASICS Better your best-haasteen grande finale, eli Helsinki City Run. Treenit olivat kulkeneet vaihtelevasti, mutta tiesin olevani puolimaratonkunnossa. Jos olisi hyvä päivä osunut kohdalle, niin 1:50:00 alitus olisi ollut mahdollinen. Mutta koska kaikki ei aina mene nappiin, niin aivovamman jälkioireiden osalta tuli sen verta raskaampi viikko,…

Puijo 400

Menneenä viikonloppuna tuli tavallaan avattua kisakausi. Tai ainakin keuhkot tuli jätettyä Puijon hyppyrimäkiin. Osallistuin Red Bullin Puijo 400-kilpailuun. Osallistujamääristä johtuen naisilla oli siellä suoraan finaali ja miehillä alkuerät ennen finaalia. Kuudesta alkuerästä voittajat pääsivät suoraan ja 24 aikavertailulla finaaliin. Alkuerissä juostiin “vain” 300m hyppyrimäen alhaalta hyppytornin juurelle, kun finaaleissa matka jatkui vielä hyppytornin huipulle saakka….