Aivovamma ja urheilu

Posted by:

Nyt on aika käsitellä tämä varsin henkilökohtainen aihe tässä blogissa. Diagnoosista on nyt melkein puoli vuotta, niin olen moneen vammaan liittyvän asian kanssa päässyt sinuiksi. Tässä kirjoituksessa selitän, miten vamma vaikuttaa urheiluun. Diagnoosi on hieman elänyt käyntien myötä ja lievästä vammasta on tullut keskivaikea. Lausunnoissa ovat pyörineet mm. termit diffuusi aivovamma sekä kontuusio. Toisin sanoen päästä on piuhoja poikki vähän sieltä sun täältä, pääasiassa syvemmistä aivojen osista.

 

Vamma vaikuttaa paljon jokapäiväiseen elämään ja sitä kautta myös urheiluun. Jotta väsyminen pysyy edes jotenkin hallinnassa, otan päivässä yleensä kolmet, joskus jopa useammatkin 10-15 minuutin torkut. Tuon lisäksi unentarve on vähintään 8h/yö toimintakyvyn ylläpitämiseksi. Jos jommastakummasta lipsuu, niin palkkioksi saa lähes toimintakyvyttömän päivän tai pahimmillaan useitakin päivä, jolloin treenit ja kaikki muukin jää tekemättä. Pään kuormituksen ennakointi on kriittisessä osassa treenien suunnittelua. Oikeanlainen liikunta oikeaan aikaan piristää ja voi korvata nokoset, mutta vaikutus voi olla myös päinvastainen. Tarkkaa tasapainoilua siis. Tuota väsymyksen määrää on todella vaikea kuvailla. Hyvänäkin päivänä olen todella väsynyt verrattuna terveen ihmisen väsyneeseen päivään. Väsymystä on erittäin vaikea mitata. Yksi neuropsykologin näyttämä tutkimus käytti kyselylomaketta (löytyy tästä linkistä), jossa terveiden henkilöiden keskiarvo oli 5 pistettä. Tein mielenkiinnosta kyseisen testin ja sain noin 20 pistettä. Ja testi ei kerro kuitenkaan mitään niistä pahoista päivistä, vaan antaa karkean vaikutelman keskiarvosta.

Leuatus jossain päin Poria. Ei liity mitenkään tekstiin, mutta tarviiko?

Leuatus jossain päin Poria. Ei liity mitenkään tekstiin, mutta tarviiko?

Väsymisen hallinta on siis keskeisessä osassa harjoitteluani. Käytännössä treeni kuin treeni alkaa sillä, että otan kotona 10-15min torkut. Sama pätee myös kilpailuihin tästä eteenpäin. Eli kun näette minut kisapaikalla napit korvissa löhöämässä jossain, niin otan luultavasti torkkuja, että pääsen edes viivalle. Jos väsymisen hallinta jostain syystä pettää, niin treenit eivät suju. Pahan päivän sattuessa kisaan tuloksena on todennäköisesti DNF jo ihan turvallisuussyistä. Joitakin kertoja olen käynyt lenkillä ns. pahana päivänä ja siitä ei suoraan sanoen ole tullut mitään. Juoksuaskel on hutera ja pk-vauhteihinkaan ei meinaa pystyä. Pyöräillessä huomiokyky ei meinaa riittää liikenteen havainnointiin väsyneenä. Esimerkiksi kesäkuussa ajoin lenkillä yhden risteyksen pitkäksi ja tajusin asian vasta, kun olin ajanut tempopyörällä 100m hiekkatietä. Enkä edes tuossa jälkimmäisessä tapauksessa kokenut itseä erityisen väsyneeksi. Toisin sanoen vireystilan ollessa väärä, on treenaaminen järjetöntä niin laadullisesti kuin turvallisuudenkin puolesta ja sama pätee myös kisaamiseen. Koska vireystilaa ei oikein voi ennakoida, on treenien suunnittelukin erityisen ongelmallista. Hyvänä päivänä voin tehdä kaksi treeniä, huonona viikkona treenipäiviä saattaa olla vain kaksi. Tällä hetkellä treenimääräni ovat hyvällä viikolla noin 30% pienemmät, kuin ennen vammaa. Huonoilla viikoilla ei pääse edes 50% vammaa edeltävistä treenimääristä. Se väkisinkin näkyy kilpailusuorituksissa, vaikka olisi hyvä päivä. Jos jotain arviota pitäisi heittää, niin Joroisten lähtöviivalla varmaan 90% kisaajista harjoittelee määrällisesti enemmän kuin minä nyt.

 

Kilpailemiseen vamma vaikuttaa jossain määrin. Ensinnäkin on käytettävä kaikki kikkakolmoset, että olisi vireystila kohdallaan kisassa. Toisekseen on mietittävä, missä ja miten kisaa. Uusia iskuja päähän ei saisi tulla, mikä vaikuttaa hieman lajivalintoihin. Treenipuolella olen jättänyt maastopyöräilyn pois kokonaan. Talvisin paksun hangen aikaan saatan ajella joitakin polkuja, kesäaikaan vain pururatoja, koska teknisemmässä maastossa vammariski on liian suuri. Tämä tarkoittaa myös sitä, että maastotriathlon ja -duathlon sekä erilaiset maastopyöräilytapahtumat jäävät nyt kokonaan pois kisakalenterista. Perinteisempäänkin triathloniin vamma vaikuttaa. Peesivapaisiin kilpailuihin en aio enää osallistua. Hidastuneella reaktioajalla ja heikentyneellä huomiokyvyllä peesikieltoisten kisojen 10 metrin turvaväli antaa paljon enemmän anteeksi kuin peesivapaan 10 senttiä. Tästä syystä myös kuntoajot, kuten Tour de Helsinki, Pirkan pyöräily jne. jäävät osaltani väliin. Tai jos osallistun, niin ajan sooloajon tempopyörällä. Yhteislähtöisissä pyörätapahtumissa koen aiheuttavani vaaraa muille ajajille, koska en pysty reagoimaan niin nopeasti kuin terveet, ellei minulla ole poikkeuksellisen hyvä päivä. Lisäksi massalähdöissä on aina kaatumisia, joihin ei voi itse vaikuttaa. Pelaan mielummin varman päälle ja jätän tuollaiset tapahtumat väliin. Aivovamman paheneminen kun ei vaadi erityisen kovia iskuja päähän. Eikä aina edes iskua päähän, riittää että aivolohkot heilahtavat voimakkaammin ja eritahtiin. Periaatteessa tälli, josta joku saisi lievän aivotärähdyksen ilman mitään jälkiseurauksia voisi pahimmillaan suistaa minut pysyvästi työkyvyttömäksi vamman pahentuessa. Tästäkin syystä olen todella kriittinen peesaukseen, sillä en halua nähdä tai osallistua kolareihin, jotka tapahtuvat kisavauhdeilla ja jotka olisivat vältettävissä peesisääntöjä noudattamalla.

Torkut on otettava, oli paikka mikä tahansa.

Torkut on otettava, oli paikka mikä tahansa.

Vamma aiheuttaa toisinaan nurinkurisia tilanteita. Ne hetket, kun liikunta toimii piristeenä, ovat usein ristiriitaisia. Siinä missä terve ihminen saattaa kokea itsensä väsyneeksi pitkän treenin tai kovan treenin jälkeen, saattaa minulle nuo hetket olla niitä päivän virkeimpiä. Esimerkiksi Helsinki City Runin maaliintulon jälkeiset 30-60 minuuttia olivat minulle varmaan koko viikonlopun virkeimmät minuutit. Vamma vaikuttaa myös energiankulutukseen epäsuorasti. Tutkimusten mukaan samat prosessit aktivoivat aivoja isommalta alueelta kuin terveillä, mikä tarkoittaa maalaisjärjellä ajateltuna isompaa energiankulutusta. Empiiriset havainnot tukevat tätä jossain määrin. Tuntuu, että urheillessa ja arjessa ylipäätään kropan energiantarve on isompi. Lihakset voivat käyttää energianlähteenään hiilarin lisäksi rasvoja, mutta aivot eivät. Että pää pysyy treenissä mukana, joudun nauttimaan hiilaria urheilujuoman tai geelien muodossa useammin. Väsymys vaikuttaa myös jonkin verran palautumiseen. Kun on rättiväsynyt, niin ei palaudu niin tehokkaasti. Lisäksi rättiväsyneenä ruokarytmi repsahtaa, mikä osaltaan myös heikentää palautumista.

 

Väsymyksen lisäksi on muitakin urheilua haittaavia oireita, kuten keskittymiskyvyttömyys, aloitekyvyn puute, muistin ongelmat jne. Välillä treenit jäävät tekemättä ihan siitä syystä, että ei ole saanut aikaiseksi treenaamaan lähtemistä. Tämä saattaa tuntua oudolta ajatuksena, mutta mieluisiakaan asioita ei aina tuon takia saa tehtyä. Paskoina päivinä ruoanlaittokin lykkääntyy, koska ei vaan saa mitään aikaan. Vamman myötä minusta on tullut myös meluherkkä, minkä takia joudun käyttämään mm. kauppareissuilla korvatulppia väsymisen hillitsemiseksi. Tätä lukiessa varmaan miettii, että miksi hitossa sitten urheilla, jos se on näin h**vetin vaikeaa? Vastaus on varsin yksinkertainen. Urheilu tuottaa mielihyvää ja urheillessa useimmiten vamma unohtuu, kun hyvänä päivänä ero vammattomaan minään on pieni. Enemmän tämä haittaa ihan normaalia arkea, opiskelua jne. kuin urheilua. Vammasta huolimatta urheilua voi jatkaa kuitenkin hyvällä tasolla, siitä esimerkkinä mm. Outi Leinonen. Mutta ennen tuota hyvällä tasolla urheilemista on löydettävä uusi elämänrytmi, jolla jaksaa treenata.

 

Ne päivät, milloin kuormitus menee yli, aiheuttavat todella rajuja väsymystiloja. Esimerkiksi pari viikkoa sitten olin nelituntisella Päijänneristeilyllä. Laivalla ei päässyt hälinää karkuun ja joutui olemaan sosiaalinen ihmisten tullessa jatkuvasti juttelemaan. Tuo kuulostaa terveelle kevyeltä illanvietolta, minulle se oli erittäin paha ylilyönti kuormituksen suhteen. Vasta viidentenä päivänä risteilyn jälkeen jaksaminen oli palautunut tapahtumaa edeltäneelle tasolle. Tuohon väliin mahtui ehkä huonoimmat päivät pariin kuukauteen, enkä kyseisistä päivistä muista oikeastaan mitään. Siinä missä jotkut ryyppäävät muistinsa, niin minulle siihen riittää levon laiminlyönti ja aivojen ylikuormitus. Tällä hetkellä etsin vielä sitä sopivaa tasapainoa, että selviäsin arjesta normaalisti ja että voisin hoitaa opiskeluni loppuun. Urheilen silloin kun pää sen sallii. Tavoitteellisuudesta ei oikein voi puhua, kun en tällä hetkellä pysty mitään treeniohjelmaa tiukasti noudattamaan. Ehkä jonain vuonna vielä pystyn treenaamaan niin paljon, kuin haluaisin, mutta se vuosi ei ole tämä, eikä todennäköisesti seuraavakaan.

Toisinaan tuntuu, että urheilu vammautuneena on päätöntä. Kuva: T. Sokka.

Toisinaan tuntuu, että urheilu vammautuneena on päätöntä. Kuva: T. Sokka.

Aivovamma ei parane muuta kuin vakuutuslääkärien lausunnoissa. Tästä esimerkkinä Silminnäkijän jakso. Mutta kuntoutuksella on jo nyt saatu aikaan valtavaa edistymista oireiden hallinnassa, vaikka työsarkaa riittää vaikka kuinka. Lääkkeilläkin voi joitakin oireita helpottaa, jos vain löytyy oikeat pillerit. Esimerkiksi minulla kokeiltu Alzheimerlääke ei vaikuttanut väsymiseen mitenkään, mutta aiheutti sivuvaikutuksena pahoinvointia ja ajoittaista huimausta. Yksi lääkityskokeilu, mistä on puhuttu, on ADHD-lääkitys, eli psykostimulantit. Ne tosin ovat niin vahvoja lääkkeitä, etten ole niiden käyttöön kovin innokas. Lisäksi jos niiden kanssa haluaa urheilla, niin pitää hakea antidopingtoimikunnalta luvat siihen. Paperisotaa on tässä vaiheessa vähintäänkin riittävästi ilman tuollaista lisää, joten menen nyt neuropsykologin keinoilla eteenpäin. Tässä kirjoituksessa keskipisteenä oli urheilu, mutta arjesta selviäminenkin on ajoittain taistelua. Kaikki oireet, mitkä vaikuttavat urheiluun vaikuttavat myös kaikkeen muuhun, mitä teen. Esimerkiksi tämä teksti on ollut työn alla noin kaksi kuukautta. Tuohon kahteen kuukauteen on mahtunut monta hetkeä, jolloin mielessä on ollut “nyt teen sen kirjoituksen valmiiksi”, mutta en ole saanut edes tekstieditoria auki. Sama ilmiö on toistunut monen muun kirjoituksen kohdalla. Tämä selittää osaltansa nykyistä melko harvaa kirjoitustahtia. Ideoita on, mutta toteutus jää monesti tekemättä milloin väsymyksen, milloin aloitekyvyttömyyden takia.

 

Loppuun vielä pari hyvää linkkiä aivovammoista:

Silminnäkijän jakso litteroituna

Aivovammaliiton opas

Neurologian dosentti Olli Tenovuon sivut

Elämä jatkuu-sivusto

Nähdään kisoissa eikä kolhita päitä!

9

About the Author:

  Related Posts

Comments

  1. Kipa  July 7, 2015

    Voi itku Lasse, aloin ihan oikeasti itkemään, kun luin tän (heh, saattaa tosin olla, että nykyään pahimpina polvi-/olkapääkipupäivinä kuten tänään, tällaiset tekstit pistävät itkettämään vähän tavallista herkemmin), koska onhan toi nyt ihan epäreilua, miten sulle on käynyt. Yksi pam ja koko elämä muuttunut kertaheitolla.

    Hienoa kuitenkin, että et oo jäänyt suremaan täysin tilannettasi, vaan yrität urheilla sen, minkä pystyt ja jatkat opiskelujasi, pahinta olisi ainakin mun mielestä, jos jäisit miettimään katkerana kohtaloasi, koska sillä tilanteesi ei ainakaan parane.

    En oikein osaa sanoa mitään järkevää, muuta kuin koita jaksaa ja taistella. Vaikeissa elämäntilanteissa on kai se ‘hyvä’ puoli, että muille itsestäänselvistä asioista osaa nauttia, ja joku huono sää ei paljon hetkauta.

    reply
    • Lasse Vuori  July 9, 2015

      Ei tämä murehtimalla kuntoudu. Kiitokset tsempeistä ja tsemppiä sinullekin kuntoutuksiin 🙂

      reply
  2. jaanaba.fitfashion.fi  July 7, 2015

    Voi Kauramoottori. Kiitos kun kerroit.

    reply
    • Lasse Vuori  July 9, 2015

      Eipä kestä.

      reply
  3. Tero  July 8, 2015

    tsemppiä!

    reply
    • Lasse Vuori  July 9, 2015

      Kiitos.

      reply
  4. pia  July 8, 2015

    Voi itku tosiaan, Lasse! Ihailen rohkeuttasi kirjoittaa aivovammasta ja määrätietoista kuntoutumistasi kohti parempia aikoja.
    Ihan loistavaa, että pystyt jatkamaan opintojasi. Ihan kestämätön ajatus olisikin, ettei opiskelu kaltaiseltasi fiksulta ja hienolta ihmiseltä enää onnistuisi. Toivottavasti löytyy vielä joku sopiva lääkekin tukemaan paranemistasi.
    Mahtavaa, että tulet Joroisiin. Toivottavasti nähdään siellä! Pitäisikö sulla olla joku merkki päällä, kun saa tulla juttelemaan, ettei tahtomattaan rasita sinua liikaa?
    Mulle on jäänyt tosi kivana muistona mieleen, kun tulit juttelemaan aikoinaan Kuusijärvellä ekan kerran. Paljon tsemppiä, voimia ja lämpimiä ajatuksia sinulle!

    reply
    • Lasse Vuori  July 9, 2015

      Opiskelua pystyn jatkamaan, mutta tällä hetkellä aika heikolla teholla. Mutta eiköhän joku tapa vielä löydy oman osaamisen hyödyntämiseen.

      Jos minulla ei ole korvatulppia korvissa, niin silloin voi huoletta tulla juttelemaan :). Kisan jälkeen voi myös tulla jututtamaan huoletta.

      Kiitos tsempeistä!

      reply
  5. Kanerva  April 12, 2017

    Kiitos tästä postauksesta! Sain keskivaikean diffuusin aivovamman vajaa vuosi sitten, ja hyvin tutulta kuulostaa. Itse en urheile, mutta urheileva tuttavani vinkkasi mulle tästä. Tunnistan oireet, unen ja korvatulppien tarpeen, erittäin hyvin. Kiitos myös noista linkeistä! Mulla on hoito ja kuntoutus vasta alkuvaiheessa, joten kaikki tieto on tervetullutta. Esimerkiksi lääkekokeiluista en ollut edes kuullut, joskaan ne eivät minuakaan kovasti houkuta. On kuitenkin hyvä tietää, että erilaisia keinoja on olemassa.

    Jos jaksat vastata, olisi kiinnostavaa kuulla, mikä sun tilanne tällä hetkellä on, kun tästä kirjoituksesta on pari vuotta aikaa? Tsemppiä kuntoutumiseen ja hyviä treenejä!

    reply

Add a Comment