Himoksen SM sprintti
Menneenä lauantaina oli tämän vuoden eka kisastartti Himoksella. Uusi kisapaikka on aina haastava, mikä näkyi myös järjestelyissä. Opasteet paikanpäälle ja kisakeskuksessa olivat aika heikkoja, mutta onneksi kaikki oli niin pienellä alueella, että pienellä haahuilulla kaiken tarvittavan löysi. Eniten kisaan valmistautumisessa ihmetytti infon vähyys. Ei mitään “tervetuloa kisaamaan”-mailia tms. Kisaohjeet, aikataulut jne. piti kaivaa nettisivuilta. Mutta nämä ovat pikkujuttuja, jotka eivät loppupeleissä itse kisasuoritukseen vaikuta. Kisakuvista kiitokset Lauran teräsmiehelle.
Himoksella kisapuitteet olivat hyvät. Lyhyet siirtymät ja hyvä vaihtoteltta olivat minulle mieleisiä. Katsojillekin paikkoja oli rannassa hyvin. Pyörä- ja juoksureitit olivat varsin tasaiset, mutta pyöräreitti kuulosti aika lyhyeltä, kun kolmena kierroksena piti ajaa noinkin lyhyt matka. Vaihtoalueelle piti nousta kiva nousu ja sieltä poistuessa pyörä piti taluttaa jyrkähkö ja mutkainen mäki alas. Mutta samanlaista se on muuallakin. Voimarinteellä vaihtoalueelle on vielä hapokkaampi nousu Vierumäestä puhumattakaan. Ikäsarjastartit olivat porrastettu kahteen osaan, että reitillä samaan aikaan olevien kisaajien määrä olisi edes jotenkin hallinnassa. Jännästi näissä starteissa miehiä ja naisia ei porrastettu ollenkaan. Lisäksi startit olivat todella epätasaisen kokoisia. Ensimmäisessä oli reilusti yli 100 kisaajaa, toisessa ehkä puolet siitä.
Oma startti oli kello 11. Verraillessa vesi tuntui kivan raikkaalta, selvästi lämpimämmältä, mitä edellisinä viikkoina Jyväskylässä tehdyissä avovesitreeneissä. Lähestulkoon kaikki valittivat starttipaikalla veden kylmyyttä. Mutta tämä on tätä Suomen kesää, vesi ei aina ole 20+ asteista. Tuo Himoksella vallinnut 15-16 astetta ei edes ole järjettömän kylmää. Esimerkiksi Norsemanissa vesi on 13-15 asteista ja siellä matka on hieman pidempi kuin tuo sprintin 750m. Uintistartissa oli yllättävän hyvin uintitilaa. Pientä osumaa tuli, kuten aina. Ahtain paikka oli ensimmäinen poiju, missä muutama kisaaja ihan konkreettisesti pysähtyi katsomaan suuntaa. Uintiin meni omalla mittauksella 13min. Realistinen tavoite oli 11-12 min, joten heikosti meni. Tuossa vaiheessa en vielä yhdistänyt palasia, miksi näin kävi, mutta uintiaika oli pettymys.
Ensimmäinen vaihto meni ihan mukavasti. Pientä haparointia oli vaihtopaikalla, mutta siihen ei aikaa kohtuuttomasti mennyt. Suurin ongelma ensimmäisessä vaihdossa oli huimaus. Rannasta vaihtoon juostessa iski muutaman kymmenen metrin jälkeen melkoinen huimaus. Vaikka olen uinut rajummissakin keleissä, niin tuollaista huimausta ei ole aiemmin tullut. Pääsyynä tuohon oli varmaankin lääkitys, jonka juuri lopetin. Siitä tuli 1,5 kuukauden aikana useampana päivänä pahoinvointia ja huimausta. Vaihtoon meni tulospalvelun mukaan 1:24 ja se oli ikäsarjani toiseksi nopein. Nopeimmat vaihtoajat tuolla oli 20-30s nopeampia, eli parannettavaakin vielä on, vaikka suht hyvin tuo menikin.
Pyörästartin tein perinteisesti kengät polkimissa. Pyöräilyn alku oli aika varovaisesti otettavaa kevytväylää, mistä osuus oli lainattu juoksuosuudelle. Ajokenkien remmit laitoin kiinni vasta tuon osuuden jälkeen. Sitten alkoi myötätuuleen pyörittäminen. Iisakki kulki ihan mukavasti, mutta koneesta ei irronnut epämukavuusalueen tehoja. Takaa tuli muutamia levykiekkomiehiä ohi ja välillä tein muutamia ohituksia. Kääntöpaikka tuli varsin nopeasti vastaan. Sen jälkeen alkoi ihana vastatuuliosuus, missä kulku oli aika tukkoista. Toinen pyöräkierros tuntui edelleen tukkoiselta ja siinä alkoi selviämään pelin henki. Jälleen kerran kisa oli “peesikieltoinen”. Eli aivan liian moni ajoi takarenkaissa roikkuen. Härskeimmät porukat vetivät vuorovedolla. Eräässä isommassa porukassa vastatuuliosuudella oli kokoajan 2-3 pyörää rinnakkain. Sitä pelleilyä on turha ohittamiseksi sanoa, sillä samat tyypit näyttivät roikkuvan muiden rinnalla tai perässä parin kilometrin pätkiä. Luonnollisesti noista possujunista ottivat ilon irti myös jotkut ikäsarjojen naiset. Eräs kisaaja ohitti minut kolmesti. Ensimmäisellä kerralla tuo kisaaja yritti ohi yksin ja kuittasin paikkani takaisin hetkeä myöhemmin, kun en halunnut jäädä tulpan taakse jumiin. Toisella kertaa ohitus tapahtui jonkun ikämiehen takarenkaassa roikkuen. Tuon ohituksen kuittasin vastatuuliosuuden alussa. Kolmannella ohituksella kyseinen kisaaja roikkui taas ikämiesten perässä ja pääsi noin kymmenen kisaajan junaan mukaan. Rehellisellä pelillä siis mitalit kotiin ja niin edelleen. Tuomaripyöräkin reitillä näkyi, mutta ei se noita peesijunia hajoittanut. Reitin varressa olleen tuomarin kohdalla osa peesipelleistä jätti sentään vähän pidempää rakoa, mutta varsinkin vastatuuliosuuden alun pari kilometriä oli niin härskiä peesipelleilyä, että suoraan sanoen vi**tti kisata. Irvokkainta tässä on se, että kisakeskuksessa oli Antidopingtoimikunnan Puhtaasti paras-kampanjan teltta. Tässä lajissa ei vain ole mitään sellaista kemiallista dopingia, millä saisi noin järjetöntä etua, mitä peesaamalla saa. Onhan se kiva varmaan saada noin 40 keskari pyöräosuudelle menemättä vk-alueelle. Helpottaahan se sitten sitä juoksua, missä kummasti sitten ohitellaan niitä rehellisesti kisanneita sarjalaisia ja pahimmillaan viedään voitto. Mutta joillakin nähtävästi ei ole pokkaa kisata rehellisesti. Tämä taitaa olla viides kesäni tämän lajin parissa, eikä tähän aikaikkunaan mahdu kuin yksi kilpailu kotimaassa, missä peesikieltoa on noudatettu ja peesijunia on hajoitettu tehokkaasti. Tuo kisa, missä näin kävi, ei ollut mikään SM-kilpailu, vaan Voimarinteen perusmatka, missä tuomarina oli Tom Söderdahl. Oma pyöräosuus meni penkin alle, vaikka keskinopeus olikin tangossa olleen Garminin mukaan 36,9 km/h. Hyvänä päivänä paukut olisivat riittäneet 40 keskariin, mutta lauantaina ei tehoja irronnut. Pyörä sentään toimi moitteetta ja ovaalit Osymmetricin rattaat tuntuivat ajossa hyviltä.
Se siitä pyöräosuuden avautumisesta. Toinen vaihto sujui mukavan ripeästi. Lentävä jalkautuminen onnistui juuri niinkuin olin harjoitellutkin. Aikaa koko vaihtoon meni 57 sekuntia, joten parantamisen varaa jäi, kun nopeimmat vaihtoajat olivat olivat 40 sekunnin luokkaa. Lähdin varmaan ensimmäistä kertaa urallani juoksuosuudelle ilman sukkia. Jalkani ovat kohtalaisen hiertymäherkät ja kisakengissä oli erikoispohjalliset, joista olen sukkienkin kanssa saanut toistakymmentä hiertymää. Mutta nyt rakkojen varalle oli varsin tehokas ase. Sain muutama viikko sitten testiin 2Toms-hiertymisenestotuotteita, mihin kuuluvaa jauhetta olin laittanut ajokenkiin sekä juoksukenkiin. Näistä hiertymisenestotuotteista tulee vielä lisää juttua blogiin, kun olen saanut lisää testikokemuksia. Tuon jauheen ansiosta selvisin nyt ehjin jaloin juoksusta.
Juoksuosuus meni sekin penkin alle. Juoksun aikana tajusin, että pää oli kisapäivänä väsynyt ja se tämän aivovamman kanssa tarkoittaa sitä, että tehoja ei irtoa. Tuo oivallus sai ymmärtämään, miksi edeltävät lajit menivät odotettua heikommin. Juoksu meni siis hammasta purren ja puristaen sen, mikä irtoaa. Yli 24 minuutin painunut juoksuaika ei anna mitään ilonaiheita sprinttimatkalle. Jos olisi ollut virkeämpi päivä, olisi juoksustakin lähtenyt 1-2 minuuttia pois. Maaliin tullessa tiukassa loppunousussa takareisi päätti vielä vähän vihotella ja pari horjahdusta tuli, kun jalka meinasi lähteä alta. Kisasta päällimmäisenä tunteena mieleen jäi armoton v**utus, kun aivovamma terminoi kisasuorituksen. Eikä tuota v**utusta helpottanut yhtää pyöräosuudella nähty peesaus. Loppuaika oli 1:15:40, enkä ole siihen tyytyväinen. Kun kaikki osuu nappiin, eli tulee virkeä päivä myös pään osalta, niin 1:10:00 alitus onnistuu. Lauantaina ei sellainen ollut. Toivottavasti kauden muissa kisoissa vireystilakin osuu kohdalleen, kun pelkkä toimiva fysiikka ei siihen hyvään suoritukseen riitä. Sunnuntaina mikään paikka ei edes ollut kipeä, mutta niin siinä käy, kun ns. viimeinen vaihde jää ei mene päälle ollenkaan.
Himoksella ilmeisesti kisaillaan sprintin SM myös ensivuonna. Toivottavasti silloin pyöräreitti on hieman pidempi, sillä tuo 3 kierroksen lenkki on liian lyhyt isommalle kisaajamäärälle. Toivon myös, että lähtöryhmät olisivat fiksumman kokoiset ja naiset lähetettäisiin vaikka 5 minuuttia miesten perään, sillä se tekisi naisten sarjoista paljon tasaisempia. Lisäksi opasteita kisapaikalla ja sinne johtavilla teillä ei voi olla liikaa. Myös kisakeskuksen aluekartta olisi kiva. Muuten järjestelyt sujuivat mukavasti. Kivaa kontrastia viikonloppuun toi Himoksella samaan aikaan ollut V8-miitti. Himoksella olivat sulassa sovussa kaksi elintapojen ääripäätä. Krapulaiset jenkkiautoharrastajat ja toinen toistaan kovempikuntoiset triatleetit.
Onnittelut vielä kaikille viikonloppuna rehellisesti mitaleille päässeille. Teille peesaamalla podiumille nousseille toivotan paskaa kesää.