HCR 2015

Yhteistyössä ASICS Finland Menneenä lauantaina oli viimevuoden puolella alkaneen ASICS Better your best-haasteen grande finale, eli Helsinki City Run. Treenit olivat kulkeneet vaihtelevasti, mutta tiesin olevani puolimaratonkunnossa. Jos olisi hyvä päivä osunut kohdalle, niin 1:50:00 alitus olisi ollut mahdollinen. Mutta koska kaikki ei aina mene nappiin, niin aivovamman jälkioireiden osalta tuli sen verta raskaampi viikko,…

Puijo 400

Menneenä viikonloppuna tuli tavallaan avattua kisakausi. Tai ainakin keuhkot tuli jätettyä Puijon hyppyrimäkiin. Osallistuin Red Bullin Puijo 400-kilpailuun. Osallistujamääristä johtuen naisilla oli siellä suoraan finaali ja miehillä alkuerät ennen finaalia. Kuudesta alkuerästä voittajat pääsivät suoraan ja 24 aikavertailulla finaaliin. Alkuerissä juostiin “vain” 300m hyppyrimäen alhaalta hyppytornin juurelle, kun finaaleissa matka jatkui vielä hyppytornin huipulle saakka….

Kauden uudet aseet

Jälleen kerran pimeän talven aikana tuli pientä varusteneppailua harrastettua. Muutamia uusia kujeita on taas kauden lähestyessä hankittu ja nyt on aika esitellä ne. Ensimmäinen hankinta on GoExpo-messuilta mukaan tarttuneet säärystimet. Olen käyttänyt kompressiosäärystimiä vuodesta 2011 asti. Käytössä on ollut 2xu, Zeropoint ja Compressport-säärystimiä ja eniten olen tykännyt Compressporteista. Kun messuilla tuli vastaan Wattbiken osastolla nämä,…