Kylmästä lämpimään!

Posted by:

Vuosi sitten ennen Hawain Ironmania olin päättänyt, että täydenmatkat jää hetkeksi ja lähden hakemaan vauhtia lyhyiltä matkoilta. Kisan tuskissa ajatus vahvistui ja vannoin itselleni, että jätän pitkät matkat isoille pojille. MUTTA maaliin päästyäni ja levättyäni ehkä 3min palmun alla kuulin tulokset ja totesin, että podium jäi vain muutaman minuutin päähän. Siitä se ajatus sitten lähti ja päätin tulla paratiisisaarelle heti uudestaan.

 

Mennyt vuosi on mennyt todella pikaisesti ja nyt kun sitä mielessä käy läpi, niin siihen on mahtunut älytön määrä huikeita ...

Continue Reading →
0

Kesä kisaturistina

Posted by:

 

Siinähän se kesä vierähti, ja Suomen kisat on omalta osalta nyt kisattu. Eipä noita kisoja liiaksi tullut ja itsellä onkin fiilis, että kesä meni enemmän kisaturistina kuin aidan oikealla puolella. Maltillinen kisaaminen oli rankan kisakevään jäljiltä ainut oikea vaihtoehto. Tavoitteena oli alun perin treenata koko kesä ennennäkemättömällä drivellä ja olla parhaassa mahdollisessa kondiksessa sitten syksyllä. Valitettavaksi ei mennyt homma taas kuin satukirjassa ja suunnitelmat meni muutamaan kertaan uusiksi. Käydään kesän tapahtumat silti kronologisesti läpi.

Continue Reading →
0

Ironman Lanzarote

Posted by:


Lanzan Ironmanista on melkein neljä viikkoa ja vihdoin alkaa olla akut latautuneet. Yritin kisaraporttia jo pariin otteeseen vääntää, mutta oli takki henkisesti ja fyysisesti sen verran tyhjä, että jäi pelkäksi yritykseksi. Nyt reissukevät on vihdoin ohi ja hetken saa olla kotona nauttimassa kotimaan treenimahdollisuuksista.

 

 

Ennen Lanzaa olin reilun viikon päivät Mallorcalla TriathlonSuomen leirillä yhtenä koutsina. Siinä sivussa piti tehdä omat viimeistelytreenit, mutta oikeastaan koko reissun vaivannut flunssa vesitti suunnitelmat. Muuten leiri oli loistava ja jälleen kerran sain valmentaa huippupoppoota. ...

Continue Reading →
0

Ironman Etelä-Afrika 2017

Posted by:

Etelä-Afrikan Ironman on kisattu ja kilpailukausi korkattu. Päällimmäisenä tunteena reissusta on edelleen pettymys, koska ainutta tavoitetta eli Kona-slotia ei tullut. Kisa oli suorituksena onnistunut ja siihen olen kyllä tyytyväinen.

 

Kisaviikko meni melko rutiininomaisesti. Lyhyehköjä treenejä joka lajissa. Olo oli joka treenissä todella hyvä ja matkustuksesta palautui erinomaisesti. Otin nyt ensimmäistä kertaa lentokoneeseen suolaa jota laitoin juomaveden sekaan. Tuntui että tämä todellakin auttoi imeytymisessä, ja matkan jälkeen suu ei ollut kuiva monen päivän ajan niin kuin monesti pitkien reissujen jälkeen.

Continue Reading →

0

Nousukunto Fuertella

Posted by:

Etelä-Afrikan Ironmaniin on enää 11 päivää. Leiriltä ollaan kotiuduttu ja kuntokin on noussut lähes yhtä komeasti, kuin Barcelona PSG:tä vastaan Camp Noulla muutama viikko sitten. Kolmeviikkoinen Fuertella vierähti kyllä todella nopeasti ja parasta oli, että kroppa antoi tehdä treenejä ja ottaa ne myös vastaan.

Ensimmäisellä viikolla oli oma harjoittelu kakkossijalla. Pääsin jälleen koutsaamaan yhtä hienoa TriathlonSuomen leiriä. Etenkin pyörää tuli ekalla viikolla ajettua ja jokaisen pyörän päälle kävin vähintään 15min juoksemassa. Tällä tavalla viikko kului nopeasti ja sain hyvän pohjan aloittaa ...

Continue Reading →
1

Talven kuulumiset

Posted by:

Moro taas,

Pitkästä aikaa löytyy motivaatiota ja aikaa kirjoitella tänne kuulumisia. Edellinen postaus oli lokakuun kisasta ja sen jälkeen onkin ollut enemmän mollia kuin duuria. Konan kisan jälkeen uhkuin taistelutahtoa ja mielessäni päätin lähteä hakemaan uudestaan paikkaa Hawaille ja palata taistelemaan podiumpaikasta.  Kroppa olikin tästä eri mieltä ja kisan jälkeen kipeytynyt polvi ei lähtenyt toipumaan. Kävin ottamassa kaikki mahdolliset kuvat eikä polvesta laajentuneiden jännepussien lisäksi muuta löytynyt. Ohjeena olikin olla rasittamatta polvea eli olla treenaamatta. Pläähhh.

Marraskuuhan siinä ...

Continue Reading →
0

Ironman Hawaii

Posted by:

Mittari näyttää, että ulkona on vain muuta aste lämmintä. Tunnen tuon kylmyyden ikkunan läpi keittiöön, missä juon aamukahviani. Kahvimukissa koreilee maisema Hawain saarista. On vasta viikko siitä, kun palasin Suomeen tuolta unohtumattomalta reissulta paratiisisaarelta. Reissun tarkoituksesta eli Ironmanin MM-kisoista on kaksi viikkoa ja nyt on vihdoin aikaa ja energiaa kirjoittaa miten kisapäivä meni. Tekstistä tulee luultavasti pitkä, mutta toivottavasti sen edes joku jaksaa lukea.

 

Kello soi kisa-aamuna neljän maissa, kevyt aamupala, kamat mukaan ja kadun varteen odottamaan. Muutaman minuutin kuluttua sieltä ...

Continue Reading →
2

Aloha

Posted by:

Starttiin aikaa enää vajaa 15 h ja kaikki voitava on nyt tehty. Saavuin juuri pyörän katsastuksesta ja sekin muodollisuus on nyt hoidettu. Nyt on myös kaksi viikkoa siitä, kun saavuin tälle paratiisisaarelle triathlonistien Mekkaan. Aika on mennyt kyllä kuin siivillä ja vaikea kuvitella, että kisa on jo huomenna.

Suurin jännitys ensimmäisinä päivinä täällä oli se, kuinka sopeutuu aikaeroon ja lämpöön. Aikaeroon tottui yllättävän nopeasti. Tähän tosin auttoi se, että olimme perillä 30 h matkustuksen jälkeen ilta kymmeneltä ja siitä oli hyvä ...

Continue Reading →
1

Calella vol 10

Posted by:

Kisaan on aikaa reilu kaksi viikkoa ja nyt ollaan jo matkalla kohti Konaa. Matka on tosin vasta alussa ja istun vasta ensimmäisessä koneessa ja tätä puuduttavaa paikallaan oloa on edessä vielä roppakaupalla. Lainatakseni viime vuonna Konalla menestyttä suomalais urheilijaa ”Kauas on pitkä matka!”

Vaikka nyt olen jo uudella matkalla, on edellinen reissu vielä tänne tilittämättä. Olin kuun alussa reilut kaksi viikkoa Espanjan Calellassa. Calella on leiripaikkana erittäin tuttu ja turvallinen, niinpä ei tarvinnut jännittää onko fasiliteetit kunnossa. Leirille tosin lähdin hivenen ...

Continue Reading →
0

Triathlonkesä paketissa

Posted by:

No nyt on lyhyt ja sateinen Suomen triathlonkesä pulkassa. Nopeastihan tuo meni ja kisoja oli ainakin riittämiin. Startteja tuli kotimaassa kymmenen ja seuraavaksi kerron lyhyesti miten meni.

 

Edellisessä postauksessa pohdin kisaanko Vierumäellä Olympiamatkalla. No, eihän tätä kisanarkomaania saanut jäämään sohvalle, jotenkin läksin viivalle. Kisa meni T2:lle asti plussamerkkisesti. Hyvä uinti kahdessa eri järvessä ja päälle yllättävän hyvin sujunut pyörä. Juoksu olikin sitten alkukesän teeman mukaisesti Via Dolorosa. Maha oireili ja porukkaa meni ohi joka puolelta. Kisa oli tuloksesta huolimatta kisaamisen arvoinen, ...

Continue Reading →
0
Page 1 of 2 12