Celtman

Posted by:

 

Kisapäivän kulku, fiilikset ja tapahtumat tuoreelta suunnilleen kronologisessa järjestyksessä.

Kuva Kai-Otto Melau

Aamulla kello soi 1:30 enkä ole vieläkään varma onko se edes aikaisin vai vielä myöhään. Nopea aamupala, kisa-asu päälle ja äijät autoon. Kisapaikalle oli noin tunnin siirtymä autolla ja siinä ehti vielä paniikissa käydä taktiikkaa läpi. Itsellä oli suhteellisen varma olo ja odotin päivää innolla (tai no olin varma, että kuolen uintiin). Huoltajastani Juhanista oli aistittavissa pikku jännitystä, hänellä oli kuitenkin hoidettava koko huolto yksin vastuullaan ja lopussa kivuttava kanssani vuorille. Lähtöpaikalla kaikki sujui nopeasti ja ongelmitta. Aamukin alkoi kajastaa kauniisti ja elättelimme toiveita kauniista päivästä. Kun vaihtopaikka oli kunnossa, niin kisaajat hyppäsivät busseihin ja siirtyivät uinnin lähtöön. Lähtöpaikka oli isohko lammasaitaus, jonka oikeat asukkaat olivat merkanneet reviirinsä huolella eli kirjaimellisesti aamu oli aika kakkaa.

Virnistys ennen starttia

Paikallisen musiikin, tulien sytytyksen ja yhteiskuvan jälkeen käsky kävi ja siirryimme veteen odottamaan starttia. Starttiviivalla muutama minuutti ennen starttia tajusin päivän ekan virheen. En ollut ottanut uintitossuja ja jalat olivat jo nyt tunnottomat, käsissä tuntui sentään pientä kihelmöintiä. Startti summeri hörähti ja matka alkoi. Adrenaliinin ryöpyssä vesi ei tuntunut edes kylmältä ja uinti lähti mukavasti liikkeelle. Edellä oli kaksi kaveria, joista toinen erkani selkeästi jo heti alkuun. Myöhemmin selvisi, että kyseessä oli Hawaillakin ekana rantautunut protriathleetti Harry Wiltshire. Vähän aikaa uin toisen kaverin peesissä, mutta sitten alkoi mies kangistua eikä mennyt aikaakaan, kun en enää tuntenut käsiäni, jaloista puhumattakaan. Onneksi olen Rikun opetuksella opettelut uimaan siten, että uinti tuntuu selässä oikeissa lihaksissa eikä kämmenessä. Nyt koitin tunnottomuudesta huolimatta hakea vain kropasta oikean lihakset käyttöön. Uinti eteni ja Shieldaigin ranta läheni. Jo suhteellisen lähellä rantaa, kun luulin olevani jo niin jäässä kuin ihminen voi olla, niin roppa humahti vielä asteen lähemmäksi ikiroutaa. Onneksi selvisin rantaan ja päivän eniten pelätty osuus oli takana. Aika meni reilut 43min ja kärjestä 2.5min. Ilmeisesti meni alle vanhan uinnin reittiennätyksen, mutta sillä rautauduin nyt vasta kolmantena.

Calm Before The Storm

Ilmeisesti olin suhteellisen hyvävoimaisen näköinen, vaikka aivan jäässä olikin, koska järjestäjät eivät auttavaa kättä tarjonneet. Liukkailla kivillä pomppimisen ja kaatumisen jälkeen selvisin Juhanin luokse ja hän sai talutettua vaihtopaikalle. Siellä sitten hytisevänä omasta mielestä nopeahko vaihto, mutta kyllä siihen tuhrautui aikaa lopulta yli 6min, kun kärkikaverit painuivat kahteen minuuttiin. Vaikka ei ollut maailman menosta hirveästi tietoa niin ainakin lähdin pyörällä oikeaan suuntaan. Kylmä oli ja pelkästään Garminin saaminen päälle oli hankalaa.

Hytisevänä ja voimattomana meni eka 30km pyörällä, polkemisesta ei voinut puhua ja ihmettelen miten pyörä ei ole edes kaatunut, kun watteja oli sen verran vähän. Onnekseni 30km kieppeillä tuli pieni alamäki, jossa sain korkealla kadenssilla kroppaan virtaa ja Bioracerin vaatteet alkoivat toimia. Samassa rytäkässä takaa tulikin ohi Teemu Lemmettylä ja 2017 Celtmanin kakkonen Alen Sample. No tästäkin sisuuntuneena aloin polkea ja watit nousivat kivasti tavoitteeseen eli 230-240 hujakoille. Siinä sitten sijoituksen vaihtuivat ja ajettiin kärkeäkin kiinni. Oma sijoitus taisi käydä hetkellisesti jopa toisena, mutta siinä se pyöri 2-5 hujakoilla ja ajaminen oli mukavaa. Ehkä noin 50km kohdalla alkoi sataa, mutta ei siinä mitään, pieniä sadekuuroja olikin luvattu.  En siis vetänyt sadekamoja, kun oletin sateen loppuvan kohta.

Pyörä siis kulki, huolto pelasi, energiaa upposi ja fiilis oli sateesta huolimatta hyvä. Väliaikojakin tuli Tompalta, Villeltä ja Juhanilta kivasti ja tilanne oli hyvin selvillä. Jossain 120-130km vaiheilla sade sitten yltyi oikein kunnolla ja laskuosuuksilla huomasin, että alkaa olla taas kylmä ja äijä on ihan läpimärkä. 130km kohdalla Teemu sitten pyyhälsi vikan kerran ohi ja yritin iskeä kantaan. No eipä onnistunut ja molempien jalkojen sisäreidet kramppasivat oikein kunnolla. Siinä sitten jalkoja hölskytellen eteenpäin ja miettien, että voi tulla vielä pitkä päivä. Tässä kohtaa ainut oikea ratkaisu olisi ollut vetää äijä sivuun ja laittaa lisää kamaa päälle. Mutta en sitä tajunnut, vaan kitkutin aivan jäässä, kramppeja vältellen alle 200 watilla ainakin 20km eteenpäin. Onneksi lopulta järki voitti ja äijä sivuun. Sadetakki, irtolahkeet ja kuivat hanskat käteen ja takaisin baanalle. Pysähdykseen meni noin. 3min, mutta sen jälkeen kroppa toimi taas paremmin. Lämpöä alkoi taas tulla elimistöön ja ajatukset varmasta kuolemasta jo pyöräosuudella poistuivat. Vika neljännes menikin sitten ihan kivasti 200-220w välissä ja odotin juoksua innolla. Sadekin hellitti ennen t2:sta ja mieliala oli taas huipussaan. Mainittakoon, että Juhani teki kyllä ihmeitä huollossa, ilman mitään triathlon tai huoltokokemusta pullo tuli aina sitä tarvittaessa ja erikoisemmattakin toiveet kokiksesta Fazerin siniseen toteutuivat. Pyörä aika oli 6:17 ja sillä kärkeen tappiota tuli reilu 20min ja sekin suurimmilta osilta lopussa, ehkä pieni pettymys, että ero oli niin suuri, mutta olinpa silti kuudentena hyvissä voimissa lähdössä juoksuun.

T2:lla homma menikin sitten jo vähän mallikkaammin. Nyt en ollut horkassa vaan sain jopa itse puettua vaatteet ja iskettyä pränikät Onin maastokengät jalkaan. Aika akului silti 4min ja kärki kiskoi eroa tässäkin 2min lisää. Enpä ole ikinä ennen ollut näin surkea vaihdoissa. Kun kaikki kamat olivat päällä, niin Juhanille heipat ja seuraavaksi nähtäisiinkin 18km päästä t2a:lla, mistä lähdetään vuorille.

Juoksun alku vaihteli lyhyistä asvalttipätkistä, metsäautotien kautta 30 cm varvikkoon. Juoksu kulki ihan kivasti ja pyrin ottamaan alun rauhassa, sillä päivää oli vielä jäljellä. Juoksun alussa sain vielä napattua yhden sijan ja olin ilmeisesti viidentenä. Tällä pätkällä keli oli hyvä ja alun 400m kukkulalta oli komiat näkyvät ja kisan pääpahis Beinn Eighe siinti edessä. Osuus meni juoksullisesti ihan hyvin, yhdellä polkupätkällä tein muutaman minuutin pummin, mutta onneksi takaa tuli kisaaja ja sain varmuuden, että menen oikealla reitillä. Ennen T2A:ta reilun kilsan asvalttipätkällä takareidet alkoivat painaa ja maaston muutos ei tullut yhtään liian aikaisin. Mielessä kävi tässä kohtaa, että lopun 8km pikataival asvaltilla voi olla melko lyijyä reidelle.

T2A:lla Juhani jo odotti uuden juoksurepun kanssa. Kaikilla oli tässä vaiheessa pakollinen 2min tauko, missä käytiin varusteet läpi ja katsottiin että kisaajan on turvallista lähteä kipuamaan kohti pelottavaa Benn Eigheä. Paikalliset kisaajat olivat yrittäneet pelotella Juhania nousun vaativuudesta, sillä kisassa toiseksi 2016 sijoittunut logaali veisteli, ettei uskalla lähteä rapakuntoisena edes huoltamaan. Noin kaksi kertaa keväällä lenkillä käynyt huoltajani oli siis hieman jännittyneenä. Meikäläinen ei ollut kuitenkaan liian sekavassa tilassa, joten 2min tauon jälkeen pääsimme kohti high-coursea.

Nousun alkuun itsellä oli ehkä vähän liikaakin intoa ja Juhani joutuin muutaman kerran vähän toppuuttamaan. Hyvä näin, 3km:n matkaan nousua tuli melkein 1000m eli liika intoilu olisi kostautunut. Eka nyppylä menikin mukavasti ja huipulla saadut jelly babes- karkit loivat fiilistä. Noin 700m jälkeen oltiin aivan pilvessä ja näkyvyys oli muutaman metrin luokkaa. Ekan huipun jälkeen tiputettiin vähän alas ja matkaa jatkettiin muutama kilsa vuoren harjaa pitkin. Molemmilla puolilla oli monen sadan metrin pudotus eli liukastumiselle ei ollut varaa. Hieman ennen toista ja viimeistä huippua saimme edellä olevan kilpailijan kiinni ja lähdimme tiputtamaan rinta rinnan. Tässä keli oli jo aivan tajuton. Tuuli puuskissa varmasti lähelle 100km/h ja vettä tuli vaakasuorassa. Ilmeisesti huipulle pääsy oli evätty näihin aikoihin ja loput kilpailijat ohjattu alareitille. Laskeutuminen sujui alkuun todella hyvin ja saimme hieman rakoa kanssakilpailijoihin. Tässä kohtaa reitti oli todella epäselvä (oli vai louhikkoa) ja huomasimme takana tulevien valitsevan selkeästi eri reitin. Koska emme tunteneet maastoa, menimme kartan mukaan. Kun pahin osa laskusta oli jo takana ja polku muuttui juostavaksi, astuin huolimattomasti ja kaaduin. Löin polven, ranteen ja pään kiveen. Onneksi Asenteen lippis oli imenyt noin 36 litraa vettä ja suojasi hyvin pään. Polvi puolestaan otti itteensä enkä pystynyt juoksemaan. Seuraavat 2km ihan juostavalla osuudella menikin linkatessa ja rupesin jo laskeskelemaan sitä, ehdinkö kävellen maaliin. Juhani käski ottaa energiaa ja kiskoihin karkkia ja gu:n lempparigeeliä kaksin käsin. Kaatumisen takia tippunut mielialakin alkoi taas nousta ja polvikin turtui. Yhtäkkiä keksin miten pystyn sillä kinkkaamaan ja viimeiset 3-4km kohti T2B tulinkin lennokkaasti. En edes siinä tajunnut, että vauhti nousi merkittävästi, mutta jälkikäteen Juhani kertoi, että oli ollut paikoin melko tiukkaa. Lisää boostia antoi myös alareitillä olevat kisaajat, jotka tulivat vastaan ja kannustivat meitä. Näköetäisyydellä ennen T2B:tä, jossa oli paikalla suuri määrä katsojia, onnistuin pyöräyttämään nilkan ympäri. Siitä sitten yhdellä jalalla pomppien paikalle. Juhani juoksi äkkiä autolle ja toi uudet kengät. Oli mahtava saada kuivat Onin maantiekengät jalkaan, samalla heitin repun pois ja lähdin kinkkaamaan kohti maalia. Juhanin pieti loppui tähän ja jatkoin matkaa yksin. Kuulemma oli meikäläisen hapitus ja kinkkaus aiheuttanut puhetta yleisössä.

 

 

Edessä oli siis enää 8km asvalttia/helppo soratietä maaliin. Olin sijalla kuusi, sillä edellä ollut pari ohitti laskussa. Takaa ei näkynyt ketään ja toivoin pitäväni tämän sijoituksen. Nilkka ja polvi antoivat kivasti juosta ja ekat kilsat napsahti 5:00 vauhtia. Sitten näin punaisen takin horisontissa ja tajusin vitossijan matelevan edessä melko hiljaa. Sain nostettua oman vauhdin 4:30 luokkaan ja selkä läheni. Sieltä selkä sitten tuli vastaan ja sain nostettua sijoituksen viidenneksi. Vikat kilsat tippuivatkin helposti 4:30 ja olo oli ihan älyttömän fressi. Onneksi ylämäki oli otettu rauhassa ja energiaa oli upotettu kroppaan koko päivän. Torridonin cityssä vielä pieni kierros ja tuuletellen maaliin. Juhanikin ehti autola paikalla ja ylitettiin maaliviiva yhdessä. Teemu oli tiimeineen myös paikalla, ja fiilis oli mahtava. Juoksuun meni 5:50 ja kärki otti siinäkin rutkasti kaulaa, maalissa olin silti todella onnellisena.

Kuva. Tom Söderdahl

Kokonaisuutena aika 13:05 ja sijoitus viides. Olen todellakin tyytyväinen, vaikka kärki paineli yli tunnin kovempaa. Jälkikäteen tarkastellen matkalla oli tuhottomasti juttuja, millä olisi saanut muutaman minuutin pois, mutta ei niitä voinut ensikertalainen ennakkoon hoksata. Tulos oli lähellä maksimia, mitä nyt pystyi ja todellakin jopa yllätys. Ennen kisaa Juhanin kanssa, kun korttitaloa pyrittiin saamaan pystyyn, olo oli kieltämättä vähän hatara. Onneksi tuulesta huolimatta kortit pysyivät kasassa ja reissu oli onnistunut. Kokonaisuutena päivä vitutti koko ajan, mutta toisaalta siitä nauttikin kaiken aikaa. Älyttömän hieno kokemus ja varmasti menen vielä joskus johonkin vastaavaan uudestaan.

Celtman oluen kanssa maalissa

Seuraavana päivänä haettiin vielä sininen paita ja katsottiin kun Teemu nousi komeasti podiumille. Onnittelut koko Teemun tiimille ja kiitokset avusta! Kiitos myös kaikille tsemppaajille ja onnittelijoille. Nöyrin kiitos kuitenkin serkkupoika Juhanille, joka mahdollisti reissun ja hoiti homman kunnilla maaliin.

Hauskaa Juhannusta kaikille.

 

 

 

 

 

0

About the Author:

  Related Posts

Add a Comment