Talviunilta poluille

Hellurei ja hellät tunteet (tai ainakin hellät reidet)

 

En tiedä voiko kliseisempää blogin aloitusta olla kuin alkaa tilittää pitkää taukoa postauksien välillä. No mainitaan  silti, että Konan kisasta ja edellisestä postauksesta on nyt reilut kaksisataa päivää. Mistä sitten pitkä radiohiljaisuus johtui? Yksinkertaisesti Konan pettymys oli niin suuri, että into koko lajia kohtaan lopahti lähes nollaan. Nyt onneksi motivaatiota on taas kunnolla ja odotan kohta alkavaa kisakesää suurella innolla.

 

 

Ennen kuin kerron mitä kesä tuo tullessaan niin referoin lyhyesti menneen talven tapahtumat. Syksy oli liikunnallisesti kyllä niin passiivista, että oikein hävettää. Mitään fyysisiä vammoja ei ollut, yksinkertaisesti ei vaan huvittanut. Onneksi joulukuun alussa ohjelmassa oli TriathlonSuomen Lanzaroten leiri. Vaikka sinne lähdinkin rapakuntoisena, niin kahden viikon kuntokuuri auringossa mukavassa porukassa palautti kuntoakin taas lähemmäksi inhimillistä.

Lanzan jälkeen päätin ottaa itseäni niskasta kiinni. Tiesin, että keväästä tulee kiireinen töiden ja opintojen loppuun saattamisen suhteen, joten millekään 20h treeniviikoille ei ollut aikaa. Halusin silti kehittyä, joten päätin keskittyä lepoon. Aloin vuodenvaihteen jälkeen nukkua säännöllisesti 22:00-7:00. Oli sitten arki tai viikonloppu pidin rytmin samana ja äkkiä kroppa siihen tottui. Kun unirytmi oli kuosissa, oli muu elämä helppo rytmittää siihen. Treenitunnit pyörivät 4-8h/ viikko- luokassa ja sisälsivät paljon hiihtoa. Mukana oli myös kerta viikkoon reippaampi juoksu ja pyörä. Treenien onnistumisprosentti oli lähellä sataa ja aikaisemmilta vuosilta tutut epäonnistuneet treenit olivat tiessään. Uskon paremmalla unirytmillä olleen tähän suuren vaikutuksen. Aikaisempina vuosina olen tehnyt paljon treenejä myös myöhään illalla ja silloin nukahtaminen on viivästynyt ja unen laatu ollut heikkoa. Vaikka olen seurannut unen laatua Emfit-mittarilla, en ole reagoinut vaikka käppyrät ovat näyttänet huonoa. No, nyt onkin sitten ollut omat tuntemukset paremmat ja Emfitin datat kertoneet samaa.

Tammi-helmikuu menikin sitten mukavasti tällä uudella rytmillä ja treenaaminen, vaikka se vähäistä olikin, oli erittäin mukavaa ja palkitsevaa. Helmikuun lopussa suunnattiinkin taas Helsinki-Vantaalle ja vuorossa oli TriathlonSuomen Thaimaan leiri. Vaikka Thaimaassa olosuhteet olisivatkin olleet täydelliset, 30 astetta lämmintä ja paljon teitä ajettavaksi, Triathlonin jumalat olivatkin sitten eri mieltä ja reissu menikin angiinaa sairastaessa. Jälkimmäisellä viikolla sain muutaman kevyen pyörän tehtyä, mutta muuten reissu oli pettymys.

Epäonni jatkui vielä Thaimaan reissunkin jälkeen ja seuraavat viisi viikkoa menivät enemmän tai vähemmän sairastellessa. Treenit tippuivat vieläkin vähemmälle eikä kovia kroppa antanut tehdä lainkaan. Kävin silti uimassa master sm-kisat ja vaikka kovat viimeistelyt jäivätkin tekemättä, niin 1500m aika 18:02 tyydytti meikäläistäkin. Lyhyillä matkoilla ei sitten maltti riittänyt ja homma meni hosumiseksi.

 

Salon uintikisojen jälkeen pääsinkin taas jollain tavalla alkuvuodesta löydettyyn rytmiin. Unirytmi löytyi taas helposti ja keskiarvolla tunti päivässä tuli liikuttua. Huhtikuun puolessavälissä sain myös vihdoin ikuisuusprojektiltakin tuntuneet opinnot päätökseen ja samalla viikolla olikin lähtö Mallorcalle jälleen yhdelle seuran treenileirille. Ennen lähtöä aurinkoon kävin Pajulahdessa juoksemassa suoran kynnystestin matolla ja suureksi yllätykseksi tulokset olivat paremmat kun koskaan.

Mallorcan reissu oli kyllä taas älyttömän upea. Joka reissun jälkeen on aina fiilis, että tämä oli paras ikinä, mutta nyt reissu oli kyllä aivan 6/5. Vaikka leirillä oli suurin osa porukasta entuudestaan tuttuja triathlonisteja, oli mukava tutustua heihin paremmin ja  mitä parasta, nautin aina kun saa tavata triathlonin parissa upeita uusia ihmisiä. Treenitunteja tuli reilut 20 viikossa ja kroppakin otti ne suhteellisen kivuttomasti vastaan. Kauheasti ei tullut tehtyä kovaa, mutta ainakin talvelta jääneitä pohjia tuli hinkattua.

Mallorcalta palaamisen jälkeen olikin heti perään Triathlonmessut Otaniemessä. Vaikka yleisöä ei ollut paikalla ihan yhtä paljon, kun viime vuonna, niin hauskaa oli silti ja pääsinpä taas höpöttelemään monen uuden tuttavan kanssa. Messujen jälkeen paluu arkeen olikin shokki. Tai ei SupStationin kunnostaminen Tampereella nyt shokki ollut, vaan se kuinka lähellä kesä ja kisat olivat. Trikauden avaukseen olikin enää neljä viikkoa ja koko talven mielessä ollut ajatus ”alan treenata kunnolla sitten Mallorcan jälkeen”, alkoi tuntua huonolta idealta. No miltä sitten kisakalenteri näyttää alustavasti:

 

26.5. Nuts Karhunkierros 31km, Ruka

3.6. Challenge The Championship Samori puolimatka

10.6 Lohja Triathlon, sprintti

16.6. Celtman extremetriathlon Skotlanti

14.7.Kangasala Triathlon, Kunto+

21.7. Finntriathlon Joroinen, puolimatkan SM

Elokuulle jotain kivaa

2.9. Ironman 70.3 Worldchampionship Port Elizabeth

 

Tarkkasilmäiset varmasti jo huomasivat, että vajaan viikon päästä aloitan kisakauden polkujuoksukisalla Rukalla. Niille, jotka ihmettelevät miksi, vastaus löytyy kolme riviä alempana. 16.6. olisi tarkoitus lähteä Celtman Xtremetriathloniin Skotlantiin. Mitään hauskaa tarinaa siitä, miksi sinne suuntaan, ei ole, vaan kyse on pelkästä itsensä haastamisesta (lue tyhmyydestä). Syksyllä Konan pettymyksen jälkeen, kun lajin jatkaminenkin mietitytti, mietin: ”mikä kisa olisi meikäläiselle suurin kärsimys? No kylmä tietenkin!”  Viime vuonna Celtmanissa kisanneen Jussi Kiiran postausten perusteella kisa oli kun tähän luotu. 3.4km uintia 9-11 asteisessa meressä, 202km pyörää mäkisessä maastossa ja päälle vuoristomaraton ja keli yleensä sateinen alle 10 astetta höystettynä kovalla tuulella. Hain paikkaa ja muistaakseni marraskuussa tuli vahvistus, että pääsen mukaan. Vaikka kisa oli jo ajoissa tiedossa, niin ei se innostanut treenaamaan, vaan koko juttu tuntui hauskalta vitsiltä enkä ollut ihan varma itsekään, olenko sinne oikeasti menossa.

Nyt tiedän, että olen menossa ja tiedostan vielä paremmin, että kova reissu on tulossa. Tällä hetkellä olen Ylläksellä Celtman-leirillä. Vajaa viikko on tullut ajettua upeissa maisemissa mäkiä ja mitä tärkeintä juostua polkuja ja huiputettua tuntureita. Täällä on kyllä saanut treenata rauhassa ja vaikka treenit ovat olleet todella rankkoja, niin olen nauttinut maisemista ja luonnosta täysin rinnoin. Kyllä ihminen vain on luotu liikkumaan luonnossa eikä sisätiloissa. Treenit ovat sujuneet lähes täydellisesti ja puitteet Ylläksellä ovat kunnossa. Paljon hyväkuntoista tietä, missä saa ajaa rauhassa. Pidän tätä todella varteen otettavana paikkana harjoitella etelän kohteiden rinnalla. Ainut miinus on nyt ollut, että on turhan lämmin, olisin toivonut +4 astetta ja räntää, mutta sainkin 15-25 astetta ja arskaa. Täällä hion kuntoani ensi viikon perjantaihin ja sitten siirryn moottorimarssilla Rukalle. Siellä lauantaiaamuna kova pyörätreeni ja sitten Nuts 31km kimppuun. Sitten alkaakin olla treenit tehtyä ennen Celtmania. Välissä toki tuo Samorin kisa hyvänä pitkänä treeninä. Kirjottelen vielä ennen Celtmania ja kerron päivitykset kunnostani ja siitä, mitä kaikkea Celtmaniin on pitänyt valmistella.

Ps. Minulta uupuu vielä huoltojuoksija Celtmaniin. Jos kesäkuun 16.6 on vapaa ja hyvä seura ja pikku ulkoilu kiinnostaa, niin ole yhteydessä.

 

-Ouzo