Kesä kisaturistina

Posted by:

 

Siinähän se kesä vierähti, ja Suomen kisat on omalta osalta nyt kisattu. Eipä noita kisoja liiaksi tullut ja itsellä onkin fiilis, että kesä meni enemmän kisaturistina kuin aidan oikealla puolella. Maltillinen kisaaminen oli rankan kisakevään jäljiltä ainut oikea vaihtoehto. Tavoitteena oli alun perin treenata koko kesä ennennäkemättömällä drivellä ja olla parhaassa mahdollisessa kondiksessa sitten syksyllä. Valitettavaksi ei mennyt homma taas kuin satukirjassa ja suunnitelmat meni muutamaan kertaan uusiksi. Käydään kesän tapahtumat silti kronologisesti läpi.

Edellinen tarinat onkin kesäkuun alusta, jolloin kerroin, että Vantaalle ollaan tulossa myyntihommiin ja kisat jäävät väliin. Samalla teemalla mentiinkin sitten koko kesäkuu. Nautin keleistä, tein töitä, valmensin ja treenasin sen, mitä huvitti ja jaksoin. Lopulta juhannuspäivänä pitkällä pyörälenkillä kroppa tuntui taas omalta ja lenkillä oli kivaa. Kevään IM-komposta toipuessa meni siis 6 viikkoa. Yllättävän pitkään, mutta olen kyllä tyytyväinen, että soin itselleni tuon levon, koska nyt syyskuun kynnyksellä virtaa riittää. Juhannuksena koetun elpymisen jälkeen kotimaiseen kaudenavaukseen oli reilu pari viikkoa. Tuona aika kevyitä peruslenkkiä ja lyhyttä kovaa joka lajissa, että sähäkkä supersprinttiviesti liikkuisi mahdollisimman kovaa.

 

Kesä-heinäkuun vaihteessa oli kesän ehdoton kohokohta, kun pääsin koutsaamaan lasten Tärkeänpaikan triathlonleiriä Vierumäellä. Tuolla lapsille maksuttomalla leirillä oli 43 innokasta tulevaisuuden huippu-triathlonista. Viikonloppu meni todella nopeasti ja loppujenlopuksi valkut taisivat olla väsyneempiä kuin itse leiriläiset. Tuota leiriä muistelemassa jaksaa kyllä nyt syksyllä painaa ja kummasti lasten kommenteista ja yleisestä fiiliksestä saa vieläkin kovasti virtaa.

Kuva Peero Lakananen

Superhauskan Vierumäki-viikonlopun jälkeen perjantaina 7.7. Ratinansuvannossa oli kesän odotetuin kisa, Sm-viesti. Kolmen hengen joukkueessa jokainen ui 200 m, pyöräili 8 km ja juoksi 1,5 km. Olimme koonneet TriathlonSuomen TeamCervelosta sekajoukkueen, jossa oli Anni Antikainen, Juha-Matti Halonen ja allekirjoittanut. Kisa oli mahtava, järjestelyt pelasivat, katsojia oli paljon, kisaajilla oli hauskaa ja mikä parasta, Annin ja Jupun upeitten suoritusten ansiosta pääsin sekasarjan kärkipaikalta ankkuriosuudelle ja sen päätteeksi tuulettelemaan SM-kultaa. Tästä kisasta iso käsi liitolle. Todella hienoa, että lajia pyritään kehittämään. Tämän kaltaisilla kisoilla siinä kyllä onnistutaan.

Kuva Peero Lakanen

Sm-viestissä oma suoritus oli onnistunut ja etenkin juoksu kulki. Tästä innostuneena meinasin jo ilmoittautua Joroisten puolimatkalle, johon oli enää viikko aikaa. Onneksi tulin järkiin ja nimi löytyikin pikamatkan listalta. Tämä ennalta suunnittelematon startti oli silti hyvä ja sprintti sujuin hyvin. Juoksu oli jälleen parempaa kuin koskaan, ja vaikka tappio tuli loppukirissä, oli kakkossija tyydyttävä ja puhkuin intoa päästä treenaamaan. Lauantai vierähti kannatusjoukoissa Joroisilla ja oli meinaan rankkaa. En muista, että olisin koskaan ollut yhtä väsynyt puolikkaan jälkeen kuin nyt kannustaessa.

Kuva Teemu Ojapalo

Jortsun jälkeen oikeastaan jo päätin, että lähden kahden viikon päästä Leville kisaamaan. Ennen Leviä oli vuorossa Kangasala triathlon, jossa oli tarkoitus kisata molempina päivinä. Jortsun jälkeisenä maanantaina kesän tuhkimotarina sai ensimmäisen kolauksen, Herwoodin keskuskentällä kovassa sateessa 400 m vetoja justessani liukastuin ja takareisi kipeytyi. Konkkasin kotiin ja kiroilin mielessäni. Seuraavana päivänä jalka oli arka, mutta siedettävä. Kuitenkin liian innokkaana triathlonistina menin pyöräilemään jo loppuviikosta ja silloinhan jalka kipeytyi kunnolla. Onneksi sain ajan lääkäriin ja jalka kuvattiin. Tuloksen pieni repeämä takareidessä. Käskettiin huilata hetki ja sitten aloittaa harjoittelu asteittain. Kangasala triathlon häämötti jo lauantaina, ja tiesin siinä kisaamisen olevan riski. Koko aamun siinä mietin ja lopulta päätin lähteä uimaan, sitten pyöräillä ja, jos ei mahdotonta kipua, niin ainakin koittaa juoksua. Onneksi jalka kesti, kulku oli jälleen mitä parhainta ja erityisesti juoksu oli taas ihanan helppoa. Sain myös maksettua kalavelat Samulle, jolle olin edellisenä viikolla hävinnyt Joroisilla. Kangasala triathlon oli jälleen järjestetty todella hyvin ja palkinnoksi voitosta sain Etran sponssaaman kompressorin, jolla pyörän puhdistus ja renkaiden täyttö käyvät hetkessä.

Kuva Teemu Ojapalo

Kangasalasta siis selvittiin eikä jalka ottanut nokkiinsa. Tuplakisa toki jäi ensi vuoden haaveeksi ja päätin sunnuntaina vain lepuuttaa jalkaa. Jalkaa lepuuttelin muutaman päivän, jolloin treenit olivat uintia ja vesijuoksua. Keskiviikkona lähdin sitten maantiepyörällä kevyelle lenkille ja katsomaan, mitä jalka sanoo. Tässä kohtaa kävikin kesän toinen epäonnen hetki, kun kolmion takaa tuli auto kylkeen ja jäin itse auton puskurin ja polkupyörän väliin. Onneksi vauhdit olivat hiljaiset ja pääsin itse auton alta pois. Jalkaan sattui ja olin varma, että se murtui ja Kona jäisi haaveeksi. Lanssilla Akutaan ja siellä onnekseni todettiin, että ei murtumia, pelkillä ruhjeilla ja pehmytkudosvaurioilla selvittiin. Rakkaasta Cervelon S3:ta ei voi sanoa samaa ja näillä näkymin tämä oli urhollisen ratsuni viimeinen lenkki.

Kolarista selvisin siis todellakin säikähdyksellä ja muutaman treenin väliin jäänti tuntui melko pieneltä. Kolari laittoi myös ajattelemaan uusiksi koko tritouhua. Kolaria ennen oli stressi ehdinkö treenata tarpeeksi, jotta pärjään Konalla ja heti tapaturman jälkeen fiilis oli, että kisa jää väliin. Vasta myöhemmin tajusin, että olisi voinut käydä todella pahasti ja onneksi voin nyt jatkaa treenejä kohti kauden pääkoitosta. Tuon jälkeen ovatkin arvot olleet taas oikeassa järjestyksessä ja jokainen treeni, jonka on saanut tehdä terveenä, on ollut nautintoa.

Levin kisa oli jäänyt väliin ja jonkun pidemmän kisan halusin tehdä. Otepään 70.3 häämötti elokuun 5. eli reilun viikon päästä kolarista. Muutaman täydellisen lepopäivän jälkeen sunnuntaina päätin kokeilla pyöräilyä ja onnekseni se luonnistui ja kulkikin ihan mukavasti. Iltapäivällä 2,1 km mittainen Viikinsaaren ympäriuinti meni myös mukavasti ja juuri ennen ilmoittautumisen sulkeutumista päätin laittaa nimen Otepään listalle. Olihan tuolla tarjolla paikkoja ensivuoden 70.3 MM-kisaan, jonka olin jo keväällä asettanut ensi vuoden tavoitteeksi. Lisäksi TriathlonSuomen leireillä tutuksi tullut Rauli oli kutsunut mökilleen Ötepäähän eli tulisipa kaksi kärpästä samalla iskulla.

 

Ötepään kisaviikolla pyörällä ja uiden sai tehtyä hyviä treenejä, mutta juoksemaan en vammoiltani kyennyt. Vesijuoksin silti piruuttani 21 minuttia eli minuutin per kilsa vikassa treenissa ennen lähtöä. Kisapaikalle siirryimme torstaina ja perjantaina vielä lyhyet treenit ja kokeilin jopa juosta. Askellus sattui, mutta olin varma että selviän maaliin. Kisassa tavoitteena oli uida normaalisti, polkea kunnon tempo ja juosta im-vauhtinen puolimara. Uinti menikin hyvin, aika 27 min ei ollut häävi, mutta keli oli kova ja matka ehkä hivenen pitkä. Uinti oli silti rennoimpia ja helpoimpia mitä olen puolimatkalla tehnyt. Pyörä olikin sitten päivän ketutus. Lähdin innolla murjomaan kova aika mielessä. No keli oli kylmä, vettä tuli ja kova tuuli. Eipä meikäläisen lämmölle persosta kropasta löytynyt tehoa ja watit jäi reilusti haaveista. Aika 2:26 oli keliin nähden silti siedettävä ja juoksuun lähdin hyvä voimaisena. Juoksu reitti oli kaikkea muuta kun tasainen. Alkuun ehkä kilsa tasaista ja sitten kunnon vuoristorataa. Onneksi oli selkeä ohje juosta noin. 4:30 vauhtia eikä yhtään kovempaa. Tätä oli mäistä huolimatta helppo pitää, vammat antoivat kyllä juosta, mutta alamäissä kyllä haittasivat rullaamista. Ehkä juoksun vikan 5 kilsan aikana huomasi, että jalat alkavat uupua ja lähes kolmen viikon juoksemattomuus alkoi painaa. Onneksi selvisin katkeamatta maaliin, voitin sarjani ja lunastin lipun ensi vuodelle Etelä-Afrikassa järjestettäviin MM-kisoihin. Otepää oli kyllä kokonaisuutena hyvin järjestetty kisa ja mukava paikka käydä. Ei mikään nopein reitti, mutta järjestelyiden laatu lupaa hyvää ensi vuoden Tallinnaa ajatellen.

Eestin reissun jälkeen alkoikin kunnon treenimättö. Ideana oli saada kaksi kunnollista viikkoa. Kisassa kun ei menty ihan maksimeilla, onnistui treenien aloitus heti alkuviikosta ja nuo kaksi viikkoa olivatkin treenillisesti kesän parhaat. Hyviä tehotreenejä sain tehtyä pyörällä ja jalat antoivat vihdoin myös juosta. Juoksussa ei kyllä kesän kisoissa ollutta lentoa enää löytynyt ja tauko näkyi selvästi. Tämän kahden viikon jakson päätti viime viikonlopun kisakompo. Lauantaina aamulla starttasi täydenmatkan Explore-triathlon Kangasalta kohti Vantaata ja Helsinkiä. Koska niin moni treenikaveri oli tuossa koitoksessa mukana, päätin lähteä uimaan ja pyöräilemään. Uin 3.8 kilsaa ja lähdin sitten Joonan ja Jupun kanssa polkemaan. Ajelin poikain kanssa mukavilla Im-tehoilla vajaan tunnin ja käännyin sitten takasin. Paluumatkalla tein vielä muutaman reippaan 5 minuuttisen. Kangasalla pyörä autoon ja kohti Pohjanmaata.

kuva Juha Rinne

Sunnuntaina vuorossa oli Vaasassa järjestetty Suncity Triathlon, mikä oli kyllä tänä vuonna Windycity Triathlon. Syksyinen myräkkä tarjosi parastaan ja aallokko oli Suomen mittapuulle todella kovaa. Uintia lyhettiin 1500 metristä 750 metriin ja tämä tietenkin henkilökohtaisesti hieman jurppi, mutta yleisen turvallisuuden kannalta ainut oikea vaihtoehto. Oma uinti myrskyisässä meressä sujuin todella kivasti ja erityisesti nautin pitkästä myötäaallokosta, missä vetoa ja rytmiä piti todella sovittaan aaltojen mukaan. Tämä oli hyvää treeniä lokakuulle. Pyörässä pääsi myös demoamaan Konan olosuhteita, koska tuulta oli 10-12 m/s ja puuskissa vielä enemmän. Pyöräreitti oli alkuun masentava, koska alkupätkä painettiin vastatuuleen ja keskari oli 35:n väärällä puolella. Takaisin oli onneksi kunnon myötäinen ja välillä loppui pyörästä välitykset, kun suoralla tiellä tultiin 70 km/h. 40 kilsan pyöräilyn jälkeen vuorossa oli 10 km juoksu. Vähän jännitti se, miten juoksu kulkee, kun sen kanssa oli ollut viime viikoilla vähän vaikeaa. Nyt ei ollut vaikeaa ja 10 km taittui helposti tyydyttävässä ajassa.

kuva Juha Rinne

Vaasan jälkeen onkin sitten nelisen päivää huilittu ja valmistauduttu Lanzan leirille. Nyt perjantaina lähden Lanzarotellle viimeistelemään Konakuntoa. Alkuun olen yksin, mutta onneksi paikalle saapuu muitakin Konalle tähtääviä nistejä, kun Kaitsu ja Heini tulevat saarelle. Odotan jo lämmössä treenaamista. Itsellä on edelleen vahva usko, että Konalla saan kauden parhaan suorituksen ja kesän murheet on silloin vain muisto.

Muistakaan Asenne ratkaisee

Kirjoittelen vielä ennen kisaa sitä, miten viimeistelyt ovat sujuneet ja mitkä ovat fiilikset vielä lähempänä kisaa. Nyt on kuitenkin aikaa vielä 51 päivää ja vaikka jotkut kliseisesti sanovat että ”nyt ei ehdi kuin pilata kunnon” niin kyllä mää aion sen kunnon nyt vasta rakentaa. Toivottavasti muilla on ollut hivenen parempaa tuuria kesällä ja olette saaneet ennätykset uusille luvuille. Tsemppiä viimeisiin treeneihin kaikille niille, joilla kausi vielä jatkuu.

 

Peace and Love

Juuso

 

 

 

0

About the Author:

Add a Comment