Ironman Hawaii

Posted by:

Mittari näyttää, että ulkona on vain muuta aste lämmintä. Tunnen tuon kylmyyden ikkunan läpi keittiöön, missä juon aamukahviani. Kahvimukissa koreilee maisema Hawain saarista. On vasta viikko siitä, kun palasin Suomeen tuolta unohtumattomalta reissulta paratiisisaarelta. Reissun tarkoituksesta eli Ironmanin MM-kisoista on kaksi viikkoa ja nyt on vihdoin aikaa ja energiaa kirjoittaa miten kisapäivä meni. Tekstistä tulee luultavasti pitkä, mutta toivottavasti sen edes joku jaksaa lukea.

img_1824

Uinnin kääntöpaikka

 

Kello soi kisa-aamuna neljän maissa, kevyt aamupala, kamat mukaan ja kadun varteen odottamaan. Muutaman minuutin kuluttua sieltä saapuukin Jani tukijoukkoineen. Hyppään auton kyytiin ja lähdemme vähäsanaisina kohti lähtöpaikkaa. Tässä kohtaa toki pitää vielä kiittää Jania, joka omalla tavallaan pelasti kisani. Noin viikko ennen kisaa vasen pakarani kipeytyi ja kipu vain paheni kisan lähestyessä. Ehkä kipua myös ajatteli enemmän ja tätä myöten se myös vaivasi. Onneksi perjantai-illalla ehkä noin 10 h ennen starttia Jani laittoi kunnon teippaukset pakaraan. Ja AVOT aamulla kipu oli tiessään eikä koko kisassa pakara vaivannut lainkaan. En sitten tiedä, oliko vaikutus henkistä, mutta tärkeintä että toimi eikä pakara epilannut kisaa.

 

Takaisin kisa-aamuun. Kisapaikalle päästyämme kävimme numeroiden merkkauksessa, puntarilla, jonka jälkeen päästiin vaihtoalueelle. Pyörä ja varustepussit kuntoon, vähän aurinkorasvaa järjestäjiltä ja odottamaan starttia. Prot lähtivät matkaan puoli tuntia ennen meitä ja meidät päästettiin mereen odottamaan starttia heti ammattilaisten lähdettyä. Olin suunnitellut, että menen veteen ja starttiviivalle kellumaan vasta juuri ennen lähtöä. Onneksi näin Ilkan ennen veteen menoa ja sain ohjeen mennä veteen heti kun mahdollista. Kerrankin kuuntelin turkulaista ja menin veteen pikapuoliin. Reilun 1500 atleetin massastartissa eturiviin pääsy ei olisi onnistunut viimeisillä minuuteilla.

unspecified-4

Pyörän alkua

Vaikka alkuun olinkin eturivissä, niin muutama minuutti ennen h-hetkeä olivat röyhkeämmät kiilanneet eteeni ja olin kakkosrivissä ns. iskuasemissa. Ja sitten kun kaikki lähtivätkin liikkeelle, olin missannut lähtölaukauksen. Onneksi reaktioaika ei ratkaise näissä karkeloissa ja alun nukahduksen jälkeen pääsin matkaan. Todellinen kaaoshan uinti oli. Uimaria oli joka puolella ja oli vain pakko uida edellä olevan vauhtia. Olin onnistunut sumputtamaan itseni todella hyvin, ja ohittaminen oli mahdotonta. Porukka ui onneksi ihan kivaa vauhtia ja matka eteni. Ehkä noin 500 metrin kohdalla porukka vähän harveni ja omaa uintitilaa oli jo paremmin. Yritin tässä kohtaa ohittaa muutaman kilpailijan, mutta ohitustilanteissa tila loppui kesken ja touhu oli lähinnä nyrkkitappelua. Jätin ohituksen sikseen ja päädyin menemään massan mukana. Tämä oli kyllä oikea veto, sillä hyvässä peesissä uinti oli todella helppoa eikä kuormittanut lainkaan. Tällaisena uinti sitten jatkui loppuun asti. Tila ehkä hieman kasvoin paluumatkalla, mutta koko matkan lätkyttelin hyvässä peesissä. Uinnin maali tulikin vastaan yllättävän nopeasti ja Polari näytti reilua 53 minuuttia. Ihan tyytyväisenä uintiin jatkoin matkaan vaihtotelttaan.

unspecified

Teltassa kahden vapaaehtoisen avustajan kanssa kiskottiin Bioracerin hihat ylös, heitettiin geelit taskuun ja lähdin kohti pyöräosuutta. Pyörää noukkiessani huomasin parin oman sarjalaisen olevan jo menossa. Pyöräreitti teki alussa reilun 10 km lenkuran kaupungissa, jonka jälkeen lähdettiin kohti laavakenttää ja Hawin nousua. Alun kortteriralli meni mukavasti jalat tuntuivat hyviltä ja maltoin pitää watit kurissa pikku nyppylöistä huolimatta. Isolle tielle päästyäni oli luvassa kunnon myötätuuli ja Cervelo liikkui todella mukavasti. Tosin watitkin olivat juuri tavoitteissa ja pyörää oli suorastaa mahtava murjoa eteenpäin. Tätä naatistkelua jatkui noin puoli tuntia, kunnes tie kaartoi ja tuuli olikin vastainen. Tässä kohtaa watti-mittari pelasti tai lähinnä se, että maltoin ajaa sen mukana suunnitellusti. Tähän asti olin ajanut ehkä noin 20 hengen porukassa ja tässä porukassa ainakin ajettiin ihan sääntöjen sallimilla väleillä. Vastatuulen alettua porukka rupesi ajamaan ihan kaistapäisesti. Tasaisella ajettiin yli 300w ja ylämäkiin vielä kovempaa. Annoin porukan mennä ja ajelin omilla wateilla. Tästä saikin sitten ajaa todella rauhassa Kawaihaen risteykseen, yksittäisiä ajajia tuli ohitseni ja muutama väsynyt ratsastaja tuli myös selkä edellä vastaan.

Risteyksen kohdalla oli matkaa taitettu reilu kolmannes ja kohta olisi luvassa Hawin nousu. Tässä kohtaa tankkasin pikkaisen enemmän energiaa, sillä taktiikkana oli ajaa Hawin nousu hivenen kovempaa ylös ja tähän tarvittaisiin hiilaria. Hawin nousun juurella jalka tuntui loistavalta ja 20 watin nosto tuli vaivatta. Watit myös pysyivät koko nousun ja sain napattua ainakin 30 päänahka kyseisellä pätkällä. Kääntöpaikan lähestyessä, myös huomasin ettei ag-starttilaisia niin kauhean montaa edellä ollutkaan. Kääntöpaikalla Hawin kylässä oli mukava kuulla kannustusta ja lähdin laskuun iloisin mielin. Lasku meni myös todella hyvin ja tässäkin sain pidettyä pyörityksen hyvin yllä. Tuulikaan ei tuntunut pahalta ja ajaminen oli sujuvaa.

unspecified-1

Laskun jälkeen kun käännytään takaisin valtatielle ja laavakentille, ajattelin että nyt saa tuutata taas myötätuuleen kunnolla, mutta ei. Muutama kilsa oli ehkä jonkin sortin sivumyötäistä, mutta sitten tuuli tuli taas vastapalloon. Niin se oli vaan perkule kääntynyt. Matka eteni vastatuuleen välillä ihan mukavastikin ja välillä taas ylämäkiin todella hitaasti. Onneksi tässä ei tarvinnut ajaa ihan yksin, sillä tässä kohtaa oli muodostunut muutaman hengen porukka, mikä meni meikäläiselle wattien puolesta juuri oikeaa vauhtia. Kaikki sujui pyörällä todella hyvin, otin energiaa suunnitelman mukaan ja nestettäkin olin juonut hyvin, mutta sitten alkoi painamaan noin 15 km ennen vaihtoa lentokentän kohdalla. Tässä kohtaa vastatuuli vielä paheni tai ainakin siltä tuntui. Huomasin, että jalat alkoivat olemaan todella tyhjät. Tajusin myös, että en ollut koko pyöräosuuden aikana virtsannut kertaakaan, vaikka olin nestettä kiskonut reilun litran tunnissa. Vedin tässä vielä yhden geelin ja toivoin, että energia imeytyisi.

unspecified-5

Vaikka pyörän loppu tuntuikin tuskaiselta pääsin takaisin Konan kylään ja vaihtopaikalle. Taas oli vaihdossa useampi avustaja auttamassa varusteiden kanssa ja yksi näistä jopa laittoi jäisen pyyhkeen selkääni. Tässä kohtaa vasta tajusinkin kuinka kuumana kroppa kävi. Kuumuus ei ollut tuntunut pyörän päällä pahalta ja olin myös viilentänyt itseäni vedellä jokaisella huoltopisteellä. No lähdin kohti juoksubaanaa ja heti oli selvää, että nyt tulee pitkä päivä. Jalat olivat aivan tyhjät ja jokainen askel piti pakottaa eteenpäin, lisäksi mahassa hölskyi nestettä oikein kunnolla. Laahustaessani Ali Driveä olin aivan varma, että kohta kävellään ja pitkään. Muutaman kilsan kohdalla oli myös huoltojoukot, jotka kertoivat että olen kolmantena kaksi kilsaa kärjestä. Tässä kohtaa sitten alkoikin kunnolla vituttamaan koko kisa, hyvin menneiden kahden ensimmäisen lajin jälkeen juoksu takkusi taas kerran ja tiesin hyvien sijoitusten valuvan hukkaan. Niillä mailla myös päätin, että jätän täydenmatkan touhut tämän kisan jälkeen eikä ainakaan muutamaan vuoteen meikäläistä nähdä täpöllä. Jatkoin hidasta etenemistä, huolloissa otin aina kunnolla jäitä jotta lämmöstä ei tulisi lisäongelmia ja lisäksi päätin ruveta hörppimään kokista vaikka sitä yleensä kisoissa vältän. Konalla onneksi oli hapot pois kolasta ja tuo musta sokerilitku pelasti kisan. Jo ennen Ali Driven kääntöpaikkaa noin 8 km juoksun jälkeen energiaa tuntui taas olevan, ja eipä ollut tarvinnut ruveta vielä kävelemään. Olo parani hetki hetkeltä ja 16 km kohdalla Ali Driven lenkki oli takana.

unspecified-2

Tässä kohtaa suunnataan taas laavakentille ja kohti Energy Labiä. Otin Palani Roadin jyrkähkön ylämäen todella rauhassa ja sen päällä vilkaisin ensimmäistä kertaa kokonaisaikaa. Laskin, että kymmenen tunnin alitus on mahdollinen, kunhan pidän tämän hitaan, mutta varman etenemisen. Ja sitähän pidettiin. Laavakentällä oli mailin välein huolto eli käytännössä ”juoksin” aina 1,5km ja kävelin huollon läpi. Aina muki vettä, urkkajuomaa, colaa ja jäitä joka paikkaan. Tätä mentiin maili mailin perään ja hidas vauhti pysyi. Energiat imeytyi ihan mukavasti ja matkan teko oli siedettävää. Vauhtia toki ei pystynyt kiristämään, mutta tässä kohtaa tavoitteena olikin vain maaliin selviäminen jotenkin siedettävässä ajassa. Hetken matkaa laavakenttää juostuani näin Paulin tienvarressa ja sain kuulla, että Kaisa on kiinni vitos-sijassa. Hetken päästä Kaisa tulikin lennokkaalla askeleelle vastaan ja oli sain jopa huudettua kannustukset Suomen kärkitriathleetille.

14643056_1485812791445931_127256478_n-png

Edettyäni maili kerrallaan yllä mainitulla tavalla saavuin vihdoin Energy Labille. Tästäkin 4 kilsaa meni ihan mukavasti, tuttuun hitaaseen tyyliin, sitten räjähti. En tiedä mikä tuli, mutta oli huono olo ja oksetti. Oli pakko kävellä vähän aikaa ja yritin jopa oksentaan. Mielessä kävi myös, että sinne meni sub 10 ja olisin tehdyt vain mieli mennä makaamaan maahan ja kuolla. En sitten kuitenkaan mennyt vaan jostain kaivoin taistelutahdon ja pakotin itseni jatkamaan. Olo helpottikin taas laavakentälle palattuani ja matka jatkui tuttuun tyyliin. Näillä main Alex tuli vastaan ja heitettiin ei niin lennokkaat ylävitoset. Itsellä oli noin kymppi jäljellä, matka painoi ja tuntui että olen porhaltanut ikuisuuden, mutta viereisellä kaistalla vielä muutama urhoollinen painoi pyöräosuuden loppua. Eikä tässä sinänsä mitään ihmeellistä, mutta osa näistä urhoollisista kisaajista jaksoi kannustaa meitä kisan loppupuolella olevia, vaikka heillä itsellään oli vielä todella pitkä päivä edessä. Tässä ehkä myös lopulta tajusin mitä triathlonin yhteisöllisyys tarkoitti ja sain rutkasti voimia viimeiselle taipaleelle. Paluumatka laavakentiltä olikin yllättävän ongelmaton. Vauhti pysyi tasaisen hitaana ja matka eteni. Konan kylään saavuttua vikat kaksi kilsaa sai nauttia yleisön mylvinnästä, hienosta tunnelmasta ja toisaalta tiesi että kohta helpottaa. Juuri ennen maaliviiva näin vielä huoltojoukot, nappasin Suomen lipun ja ryntäsin maalisuoralle. Maalissa tuuletukset ja se oli siinä.

unspecified-6

Pääsiskö jo kotiin?

Maalissa olo oli helpottunut. Olin päässyt maaliin, tuska oli vihdoin ohi ja aikakin oli ihan siedettävä. Elpymisalueella sain finisher-paidan ja mitalin, vähän ruokaa ja kuulin tulokset. Olinajalla 9:46:05 seitsemäs 18-24 sarjassa ja jäi voittajasta 19 min ja podiumistakin noin 10 min. Tässä kohtaa mielen valtasi harmitus ja päätin, että ensi vuonna tulen uudestaan ja olen podiumilla. Tiesin, että juoksukunto olisi ollut parempi ja nyt en saanut edes kunnolla taistella sijoituksista. Tässä kohtaa ei sitten enää huvittanut olla maalialueella ja lähdin etsimään huoltojoukkoja. Onneksi löytyivät vaivatta ja päästiin kämpillle toipumaan. Kävin muuten vaa’alla heti kämpille päästyäni ja paino oli noussut kisan aikana reilun 2 kiloa. Eli energioiden ja nesteytyksen kanssa on petrattavaa tulevaisuudessa.

unspecified-3

Elämä voitti

No miten se nyt sitten meni! Lyhyenä summauksena tyydyttävästi.

 

Uinti oli kaikissa sarjoissa todella nopea tänä vuonna ja oma aika 53:40 on uintiaikana huono. Pro:t uivat 48 min ja tulevaisuudessa pitää ajan olla lähempänä sitä. Jo tänä vuonna aika olisi voinut olla ehkä 51 min, mutta silloin olisi joutunut tuhlaamaan energiaa huomattavasti enemmän uintiosuudelle. Vaikka aika on huono, oli uintisuoritus kisan kokonaisuuden kannalta erittäin hyvä, ikinä ei ole 53 min uinti ollut noin helppo.

 

Pyörä oli sitten parasta antia. Watit reilun 250 eli 20w enemmän kun Afrikassa. Muutenkin tuntui vahvalta ja maltoin ajaa taktiikan mukaan. Pyörään on panostettu, ja tällä kaudella se on vihdoin kantanut hedelmää. Ja joo kyllä siellä oli peesaamista havaittavissa, mutta sen tiedän, että itse ajoin sääntöjen mukaan ja olen tyytyväinen hyvään pyöräaikaan. Se vaan on niin, että jos ui reilusti alle tunnin, niin ei niihin pahimpiin porukoihin joudu.

 

Juoksu, tuo ainainen Akilleen kantapää. Olin juoksun suhteen todella luottavainen ennen kisaa, mutta ei niin ei. Tällä osuudella taas sijoitukset valui ja homma kusi. No nyt syy oli ainakin osittain nesteiden ja energioiden imeytymisessä, mutta myönnän kyllä, että juoksussa on teknisestikin tekemistä. Mutta toisaalta juoksuosuus oli todella tasainen ja mitään mossahdusta ei tullut. Tästä siis pienoin plussa.

img_1859

Päästiin Kaisan kanssa kuvaan!

Kisan jälkeen vietimme vielä muutaman aktiivisen lomapäivän Konalla ja sitten olikin aika palata kotiin ja arjen pariin. Se mitä ensi kausi tuo tullessaan, ei tiedä vielä kukaan ja mitään päätöstä en ole tehnyt. Kuten kisassakin, välillä on olo, että ei enää täpöä, mutta välillä huomaan googlettavani Etelä-Afrikan lentolippuja. Vaikka kisoista en vielä tiedä, on ensi kauden panostuksen kohteet selvät. Uinti ja juoksu. Mutta näistä enemmän kun oikeasti konkreettista kerrottavaa.

DCIM101GOPRO

Palauttelu snorkalaus hommissa

Loppuun haluan vielä kiittää kaikkia tukijoitani, jotka mahdollistivat päättyneen kauden ja erityisesti sen kruunanneen Konan kisan. Kiitos myös huoltojoukoille, jotka tuhlasivat vähäiset lomapäivät ja lähtivät kannustamaan ja huoltamaan maailman toiselle puolelle. Iso kiitos ja kunnia kuuluu myös koutsi Laurille. Vaikka ittekin valmennuksesta jotain tiedän, niin ei meikäläinen yksin pärjäisi. Välillä tarvitsee sitä ,joka toppuuttelee ja välillä jonkun pitää potkia eteenpäin. Kiitos myös taustajoukkojeni uusimmalle tulokkaalle eli manageri Simo Hillolle, jolla oli suuri rooli reissun onnistumisen taustalla. Kiitos myös sinulle joka olet seurannut matkaani, kannustanut, tsempannut tai peräti treenannut kanssani.

 

Kiitos kaudesta 2016!

2

About the Author:

Comments

  1. Heidi  October 24, 2016

    CONGRATS Juuso, You are a True Ironman! Hali Heidilta

    reply
  2. Jonne  October 29, 2016

    Ei muuta ku tsemiä tulevaa ja laitaha juoksutekniikka kuntoo.

    reply

Add a Comment