Triathlonkesä paketissa

No nyt on lyhyt ja sateinen Suomen triathlonkesä pulkassa. Nopeastihan tuo meni ja kisoja oli ainakin riittämiin. Startteja tuli kotimaassa kymmenen ja seuraavaksi kerron lyhyesti miten meni.

 

Edellisessä postauksessa pohdin kisaanko Vierumäellä Olympiamatkalla. No, eihän tätä kisanarkomaania saanut jäämään sohvalle, jotenkin läksin viivalle. Kisa meni T2:lle asti plussamerkkisesti. Hyvä uinti kahdessa eri järvessä ja päälle yllättävän hyvin sujunut pyörä. Juoksu olikin sitten alkukesän teeman mukaisesti Via Dolorosa. Maha oireili ja porukkaa meni ohi joka puolelta. Kisa oli tuloksesta huolimatta kisaamisen arvoinen, koska katsomassa oli paljon tuttuja ja kelikin helli.

13606938_1227413987331190_1811676210677552746_n

Kuva: Teemu Ojapalo

Vierumäen jälkeen mahaa tutkittiin ja sörkittiin. Mitään vakavaa ei löydetty. Tässä kohtaa aloin myös käydä fysioterapeutti Anssi Huttusella, joka avasin jumeja ja paransi liikeratoja. Jumista palleaa myös hierottiin, ja oireileva vatsa oli jo hieman parempi. Viikko ennen Joroista kävin tekemässä kisan Tampereella. Teisko triathlon tarjosi upeat puitteet ja hyvän reenin ennen kesän päätavoitetta. Siellä suoritus oli väsynyt, mutta maha ei haitannut liiaksi.

1-DSC_7472

Kuva: Timo Puuska

Joroisille lähdin tekemään hyvää kisaa ja taistelemaan sarjani voitosta. Tiesin, että monta tärkeää harjoitusta oli jäänyt alkukesästä väliin, mutta en halunnut luovuttaa. Savon Pariisissa vettä tulikin sitten kunnolla ja tuulestakaan ei ollut puutetta. Ennen kisaa olin suorastaan innoissakin pienestä kesämyrskystä, sillä en ollut sellaisessa ennen kisannut. Uinti oli todella hyvä ja rantauduin puolikkaan ennätysajassa 24 min. Pyörää sain puskea koko 90km ihan yksin ja siihen nähden 2:19min oli tyydyttävä tulos, vaikka haaveilin 40 km/h keskaria. T2:lla olikin sitten selvä ettei ollut mahdollisuutta kamppailla sijoituksista tai kovasta ajasta. Alaselkä ja lonkankoukistajat olivat ennenkuulumattomissa krampeissa. Lähdin laahustamaan ja kierros kerrallaan maali lähestyi. Vauhti oli hidas, mutta ainakaan se ei enää laskenut vaan päinvastoin viimeisellä kierroksella sain hivenen jopa kiristettyä. Loppuaika taistelun jälkeen 4:22, joka on muutaman minuutin parempi kuin edellisenä vuotena Jortsulla. Tällä suorituksella sain tyytyä ronssiseen mitaliin. Pettymys tulokseen oli tuolloin suuri, mutta nyt se näyttää jo kohtuulliselta.

13654316_1784971038389009_2547570187014162142_n

Jortsun jälkeen viikon verran lepoa ja aktiivista palauttelua pyöräretkellä Saariston rengasreitillä. Viikonloppuna oli vuorossa Kangasala triathlon ja tässä mukavassa kesätapahtumassa teinkin kesän onnistuneimman startin. Matkat olivat 1km uintia, 30km pyörää ja 8km juoksua. Uinti oli ehdottomasti ehkä kovin triuintini ikinä. Kirittämässä oli viestijoukkueessa kisannut Kalle Pyykkönen. Jäin uinnissa vähän Kallelle, mutta aika 12:21 lämmitti mieltä. Onnistuneen uinnin jälkeen pyörä kulki kuin ohjus. Watit oli vaivatonta pitää 300 tienoilla ja keskarikin oli 41 kumpuilevassa maastossa. Tässä kohtaa fiilis oli koholla ja takkuillut juoksu jännitti. Mutta juoksu kulkikin, ja sain pidettyä alle 4 min/km vauhtia koko reitin. Maalissa oli helppo hymyillä ja tärkeintä oli ehjä kokonaissuoritus. Kilpailuna Kangasala oli petrannut edellisvuodesta huimasti ja nyt liki 300 osallistujan kisa meni hienosti läpi.

Kuva: Mari Hillo

Kangasalan jälkeen oli tarkoitus harjoitella kunnolla kolme viikkoa, kisa Tahkolla ja sitten keventää Kuopioon. No eipä mennyt suunnitelman mukaan. En ehkä ollut ihan palautunut kisarupeamasta ja reenit ei kulkenet. Jotenkin muutenkin oli äijä ihan yössä ja siinä meni sitten viikko lähes täyslevossa. Onneksi muutamat hieronnat ja lepo purivat, ja pääsin Tahkon kisaviikolla taas sorvin ääreen. Muutama hyvä harjoitus ja päätin mennä Tahkolle puolimatkalle tekemään hyvän pitkän reenin. No se siitä myös tuli. Uinti tasaisen tylsä perusuinti, pyörä kylmissään vaativalla retillä ihan ok ja juoksu hidas mutta vaivaton. Juoksussa ekat 5km meni tavoitevauhtia, mutta sitten loppui. Se fakta painoi, ettei juoksukilsoja ole kesältä alla nimeksikään.. Tahko oli jälleen loistava kisa ja onhan tuolla puitteet triathlonkisalle kunnossa. Oli myös mukava nähdä valmennettavien onnistumiset omissa suorituksissaan.

13895404_1262261523846436_1291516571480834734_n

Kuva: Teemu Ojapalo

Kuopion olympiamatkan sm-kisa oli viime viikonloppuna ja sitä edeltävä viikko meni Tahkolta palautellessa ja maantiepyörään tutustuessa. Kuopiossa oli taas suomalainen Kesä parhaimmillaan, vesi 16, ilma 12 ja kova tuuli. Hetken jo mietin että en kisaa, jotta en vaan vaativalla katuradalla teloisi itseään ja vaarantaisi kauden pääkisaa. Lähtöviivalla tunnelma oli suorastaa surkuhupaisa, kun ketään ei oikein keli napannut. Jos Kangasalla oli paras uinti ikinä, niin Kuopiossa sitten ehkä surkein. Muutamat sadat metrit meni hyvin, mutta sitten tipuin porukasta. Äijä oli yksinkertaisesti kohmeessa ja kankea eikä vaan kulkenut. Lopulta rantauduin vajaan minuutin ykkösporukasta. Jos uinti ei kulkenut, niin ei sitten pyöräkään. Jalka oli tyhjä ja jotenkin henkisestikään ei sitten saanut sitä viimeistä puristusta. Pyörä tuntui pidemmältä, kuin puolimatkan pyörä koskaan. No selvisin pyörältä hengissä maaliin ja pääsin juoksua osuudelle. Maha vähän ilmoitti itsestään, mutta Anssin ohjeilla sain kivun laukaistua. Juoksu kulki ihan mukavasti ja oli ehdottomasti päivän paras suoritus. Tässä vikassa u23 sarjan sm-kisassa olin toinen ja kulta tältä matkalta jäi odottamaan tulevaisuutta.

 

Nyt, kun kesää miettii kokonaisuutena, esiin nousee muutama pointti. Ensinnäkin vaikka Jortsulla olin sateesta mielissäni, kylmä ja märkä ei vaan sovi mulle. Kylmässä on tänä kesänä sen verran saanut kisata ja harjoitella ja kroppa ei vaan pelitä siinä niin hyvin kun olen luullut. Etenkin tuntuu siltä, että pallea ottaa itseensä juuri tuosta kylmässä repimisestä ja aiheuttaa monenlaista vaivaa. Toinen nosto on se, että kehitystä on selvästi tullut vaikka pelkästään tuloksia tuijottamalla sitä ei välttämättä huomaa. Etenkin pyörä on kehittynyt ja huononakin päivänä se on siedettävällä tasolla.

 

Mitäs nyt? Hawaijin Ironmaniin on aikaa 52 päivää. Suunnitelma on selvä: kaksi viikkoa painotus juoksussa ja pyörässä. Sitten reilu 2 viikon leiri Calelassa, missä paljon pyörää, hyviä yhdistelmiä ja avovesiuintia. Calellan jälkeen on 3 viikkoa kisaan ja siinä ei ole sitten kuin viimeistelyharjoitukset. Nyt on motivaatiota treenata niin pirusti. Viime vuonna samaan aikaa, treeni-intoa sai kaivaa syvältä, mutta nyt kesältä on hampaankolossa niin paljon, että lenkille lähtö sateessa ei tuota ongelmaa. Päivittelen IM-treeninen kulkua leirin jälkeen.

 

Treeni-iloa niille, joilla kausi jatkuu ja hyvää uutta kautta niille, jotka ovat jo vanhan päättäneet.

Similar Posts