Onnistuminen Vantaan perusmatkalla

Viime viikonloppuna oli omalta osalta kauden toinen startti, kun olin mukana Vantaan perusmatkalla sunnuntaina. Lauantaina oli erilaisia sprinttimatkoja, ja yleisen sarjan ja ikäsarjojen SM-mitaleista taisteltiin Kuusijärven ympäristössä. Olin paikalla aamusta asti kannustamassa porukkaa, olihan seurastammekin moni päätynyt lähtöviivoille kisaamaan.

Lauantaina kävin ennen kisoja uimassa tuon uintireitin ilman märkkäriä, ja 20C vesi oli mukavan lämmintä verrattuna parin viikon takaiseen 15C lämpötilaan! Ennen Tuusulaa hyväksi havaittu valmistautuminen ...

Jatka lukemista
0

Lohja triathlon -raportti ja kaksi edellistä treeniviikkoa

Edellisen päivityksen jälkeen oli edessä Lohjan uusi sprinttikisa, jota odotin vähän kaksijakoisin tunnelmin – toisaalta huippua päästä raastamaan kunnolla ja toisaalta pelotti raastaa kunnolla – kyvyllä, jota minulla ei kyllä ole ollut pitkään aikaan 🙂

Valmistautuminen kisaan meni ihan kivasti, aiemmin viikolla tehdyt treenit eivät tuntuneet juuri painavan jaloissa, olihan siinä pari kolme kevyempää päivää välissä. Kisaa ennen yövyin porukoilla, joten kisa-aamuna oli helppo herätä rauhassa ja kisapaikalle ajaminen vei vain parikymmentä minuuttia. Kaikki oli kisapaikalla helposti saatavilla ja kaikki yhdessä paikassa ...

Jatka lukemista
0

Kohti Lohjan sprinttikisaa!

Hyvin ovat viikot vierineet treenien puolesta ja vauhtia alkaa löytyä ja treenit kulkee koko ajan kovempaa. Toivotaan, että se ehtii näkyä kesän kisoissakin vielä! Tässä kolme viimeisintä täyttä viikkoa, jossa on jatkettu tasaisesti sitä kaavaa, joka aiemmin suunniteltiin:

Ei-kisaviikolla tehdään uinnissa 1-3 kovaa/reipasta treeniä, pyörällä ja juosten molemmissa yksi kova yli yläkynnyksen intervallein tehtynä ja yksi alle yläkynnyksen tv-reipas/kova. Juosten tulee näiden treenien lisäksi sitten vain yksi kevyempi treeni. Pyörällä tehdään sitten useampi kevyt. Pyörällä on vielä tehtävää, että viitsii piiskata ...

Jatka lukemista
0

Vantaa triathlon – olympiamatkan kisaraportti

Kauden triathlonavaus takana tänään Vantaan kuusijärvellä monien muiden tapaan! Eipä ihmeempiä tavoitteita ollut, joten kai ne tulivat täytettyä? Pitää vielä hetki pohtia asiaa tulevalla viikolla 🙂

Kuvia seuraa myöhemmin omassa postauksessa kun niitä saa haalittua kuvaajilta!

Lähtöryhmä oli tänään miehet yleinen 2 olympiamatkalla, joka lopulta oli varmaan väärä valinta, koska oman lähdön ylivoimainen voitto ilman mitään kiriapua ei ollut paras yhdistelmä lopputuloksen kannalta.

Tämä oli ensimmäinen kisa Vantaalla, sillä vaikka olen paikalla ollut aiemmin varmaan ...

Jatka lukemista
0

Kevyen viikon HCR:n kautta kovempaan jaksoon

Pari viikkoa vierähtänyt, ja treenit kulkevat paremmin kuin aiemmin keväällä. Kaksi määrällisesti kovempaa viikkoa selvästi toi juoksua ja ehkä aavistuksen pyöräilyäkin eteenpäin, ainakin kestävyyttä siinä määrin, että nyt pystyy treenaamaankin jo, eikä väsy iske pelkästä kevyestä treenistä.

Viikko 19

Tarkoitus ottaa kevyesti, ja sen viikon lauantaillehan osui sopivasti HCR, josta olisi hyvä startata vielä kahden viikon rypistykseen. Maanantai ja tiistai menivät vielä ihan hyvin, mutta keskiviikkona tilanne muuttui siten, että vatsa muuttui kipeäksi, joka jatkui sitten perjantai-yöhön asti. Keskiviikosta perjantaihin kertyi siis ...

Jatka lukemista
0

Kaksi määrällisesti kovempaa viikkoa

Kun monet treenaavat ulkomailla, on meillä täällä Suomessakin onneksi kohtuulliset kelit olleet! Naatiskelkaa nyt vielä kun vielä voidaan näistä keleistä, kesäkuussa on tunnetusti kylmempää! 🙂

Kuten edellisessä kertomuksessa sanoin, tarkoitus oli mättää vähän enemmän juoksua seuraavan kahden viikon aikana ja sitten höllätä viikoksi ja jatkaa taas pari viikkoa määrällisesti (jälkimmäiset kaksi sitten pyöräpainotteisia kylläkin).

Ensimmäinen viikko oli hieman määräpainotteisempi juoksun osalta ja toisella viikolla ei mitään tappotreenejä, vaikka yllättävän hyvin kohtuu mäkiselläkin HCR:n reitillä juoksu kulki ilman ...

Jatka lukemista
0

Tasaista puurtamista

Tässä on tullut nyt lähes 2kk tauko kirjoittamiseen, koska fiilis on ollut, että mitään ei ole tapahtunut. Ainakaan kehityksen suhteen ylöspäin. Melko samanlaisia treenejä viikosta toiseen, ei mitään punaista lankaa, mutta ei nyt ihan nollatauluna ole vedetty, vaikka välillä on ollut useamman päivän pätkiä, jolloin ei ole tullut tehtyä mitään ja pahimillaan vain istuttua koneella ja kirjoja lukien.

Menneet treeniviikot

Tässä on kulunut nyt reilu 8 viikkoa edellisestä treenipäivitysviikosta, jonka aikana olen treenannut reilu 80h, eli ...

Jatka lukemista
0