Onnistuminen Vantaan perusmatkalla

Viime viikonloppuna oli omalta osalta kauden toinen startti, kun olin mukana Vantaan perusmatkalla sunnuntaina. Lauantaina oli erilaisia sprinttimatkoja, ja yleisen sarjan ja ikäsarjojen SM-mitaleista taisteltiin Kuusijärven ympäristössä. Olin paikalla aamusta asti kannustamassa porukkaa, olihan seurastammekin moni päätynyt lähtöviivoille kisaamaan.

Lauantaina kävin ennen kisoja uimassa tuon uintireitin ilman märkkäriä, ja 20C vesi oli mukavan lämmintä verrattuna parin viikon takaiseen 15C lämpötilaan! Ennen Tuusulaa hyväksi havaittu valmistautuminen ...

Jatka lukemista
0

Toukokuu pakosalla

Huh hellettä – ei paljoa ole toukokuussa tarvinnut palella, kun on viettänyt aikaa pakosalla Suomen kesän alusta. Tuokokuun alussa heti vapun jälkeen lähdettiin TriathlonSuomen treenileirille 10 päivän ajaksi Mallorcalle, jossa aurinko pääsi hyväilemään meitä kaiken aikaa ja lämpöä oli kuin parhaina Suomen kesäpäivinä.  Tänä aikana koti-Suomessa taisi olla kevään parhaat kelit olla sisällä, ja sillä aikaa oma kotimmekin muutti toiselle paikkakunnalle – oma panos jäi siis aika henkiselle tasolle tämän muuton kanssa, joten saan olla aikamoisessa kiitollisuuden velassa avovaimolle. Tämän ...

Jatka lukemista
0

Helmikuun vaihtelevat kelit

Neljä viikkoa on painettu menemään taas, ja kyllähän sen huomaa, että kun treeniä tulee säännöllisesti, tulee tuloksia, mutta myös väsyä meinaa välillä pukata. Ihan jokaiseen treeniin ei pysty menemään sillä intensiteetillä millä haluaisi, ja silloin kannattaa ottaa kevyemmin eikä väkisin puskea menemään. Vielä ehtii kevään aikana monta kertaa iskeä päätä seinään jos niin haluaa.

Vähän ankeita kelejä on täällä etelässä pidellyt, mutta toisaalta toivotaan, että kevätkin tulee sitten hyvissä ajoin. Uinnissa on märkää, juostessa on märkää ja pyöräillessä sisällä on märkää. ...

Jatka lukemista
0

Tammikuu pulkassa

Ensimmäinen kuukausi alkaa olla takanapäin. Nyt alkaa kaikki lajit olla ohjelmassa taas mukana ja kivasti tulee treenivauhdit ylöspäin pikkuhiljaa

Nyt kun juoksua on säännöllisesti taas ohjelmassa ilman ongelmia, olen tämän kuun tehnyt siten, että juoksussa on kaksi päätreeniä viikossa: Puolessa välissä viikkoa on kovempi intervallitreeni, joka on ollut muotoa 10*1000m/60s palautuksella, vauhdit kalibroin ensimmäisen lyhyemmän treenin perusteella siten, että ensimmäinen täysipitkä oli 3.48/km ja siitä on raavittu pois sekunteja joka viikko. Viime viikolla oli siis 3.42/km ja kivasti tuossa tuntuman mukaan ...

Jatka lukemista
0

Kasnäs Triathlonin perusmatka

Kisakausi jatkui Joroisten jälkeen Kasnäsin perusmatkalla, joka toimi samalla valmistavana kisana Otepään Ironman 70.3 kisaan ensi viikonloppuna. Matka oli uintia lukuunottamatta puolet puolimatkan reitistä, eli yhteensä 1500m uintia (aikaan 21.22), vajaa 45km pyöräilyä (aikaan 1.06.35) ja juoksua noin 10.5km (aikaan 40.55) eli yhteensä vaihtojen kanssa 2.11.58 ja sillä irtosi tässä kisassa ensimmäinen sija noin viiden minuutin erolla seuraavaan!

Vatsa oli hieman sekaisin ennen kisaa, kun se torstaina alkoi tökkiä ja painokin pomppasi 2-3kg verran ylöspäin kuten ennen HCR, samat oireet nytkin. Tosin kevyttä ...

Jatka lukemista
0

Lohja triathlon -raportti ja kaksi edellistä treeniviikkoa

Edellisen päivityksen jälkeen oli edessä Lohjan uusi sprinttikisa, jota odotin vähän kaksijakoisin tunnelmin – toisaalta huippua päästä raastamaan kunnolla ja toisaalta pelotti raastaa kunnolla – kyvyllä, jota minulla ei kyllä ole ollut pitkään aikaan 🙂

Valmistautuminen kisaan meni ihan kivasti, aiemmin viikolla tehdyt treenit eivät tuntuneet juuri painavan jaloissa, olihan siinä pari kolme kevyempää päivää välissä. Kisaa ennen yövyin porukoilla, joten kisa-aamuna oli helppo herätä rauhassa ja kisapaikalle ajaminen vei vain parikymmentä minuuttia. Kaikki oli kisapaikalla helposti saatavilla ja kaikki yhdessä paikassa ...

Jatka lukemista
0

Kohti Lohjan sprinttikisaa!

Hyvin ovat viikot vierineet treenien puolesta ja vauhtia alkaa löytyä ja treenit kulkee koko ajan kovempaa. Toivotaan, että se ehtii näkyä kesän kisoissakin vielä! Tässä kolme viimeisintä täyttä viikkoa, jossa on jatkettu tasaisesti sitä kaavaa, joka aiemmin suunniteltiin:

Ei-kisaviikolla tehdään uinnissa 1-3 kovaa/reipasta treeniä, pyörällä ja juosten molemmissa yksi kova yli yläkynnyksen intervallein tehtynä ja yksi alle yläkynnyksen tv-reipas/kova. Juosten tulee näiden treenien lisäksi sitten vain yksi kevyempi treeni. Pyörällä tehdään sitten useampi kevyt. Pyörällä on vielä tehtävää, että viitsii piiskata ...

Jatka lukemista
0

Kevyen viikon HCR:n kautta kovempaan jaksoon

Pari viikkoa vierähtänyt, ja treenit kulkevat paremmin kuin aiemmin keväällä. Kaksi määrällisesti kovempaa viikkoa selvästi toi juoksua ja ehkä aavistuksen pyöräilyäkin eteenpäin, ainakin kestävyyttä siinä määrin, että nyt pystyy treenaamaankin jo, eikä väsy iske pelkästä kevyestä treenistä.

Viikko 19

Tarkoitus ottaa kevyesti, ja sen viikon lauantaillehan osui sopivasti HCR, josta olisi hyvä startata vielä kahden viikon rypistykseen. Maanantai ja tiistai menivät vielä ihan hyvin, mutta keskiviikkona tilanne muuttui siten, että vatsa muuttui kipeäksi, joka jatkui sitten perjantai-yöhön asti. Keskiviikosta perjantaihin kertyi siis ...

Jatka lukemista
0

Kaksi määrällisesti kovempaa viikkoa

Kun monet treenaavat ulkomailla, on meillä täällä Suomessakin onneksi kohtuulliset kelit olleet! Naatiskelkaa nyt vielä kun vielä voidaan näistä keleistä, kesäkuussa on tunnetusti kylmempää! 🙂

Kuten edellisessä kertomuksessa sanoin, tarkoitus oli mättää vähän enemmän juoksua seuraavan kahden viikon aikana ja sitten höllätä viikoksi ja jatkaa taas pari viikkoa määrällisesti (jälkimmäiset kaksi sitten pyöräpainotteisia kylläkin).

Ensimmäinen viikko oli hieman määräpainotteisempi juoksun osalta ja toisella viikolla ei mitään tappotreenejä, vaikka yllättävän hyvin kohtuu mäkiselläkin HCR:n reitillä juoksu kulki ilman ...

Jatka lukemista
0

Joroisten kuvakimara

 

Vielä lyhyt paluu Joroisille, josta todisteena useampi sata kuvaa, joista tässä nyt osa, kuva kertonee enemmän kuin tuhat sanaa, kuten kuvatekstejä en kirjoittele sen enempiä. Kuvaajina toimivat pääasiassa huoltojoukot, mutta myös kisaamattomat tiimiläiset ja muut tutut ja pari kuvaa napattu vielä Finntriathlonin FB-sivuilta, jossa muutama sata kuvaa lisää muistakin kisaajista 🙂

Tästä matka jatkuu kohti Tahkoa, muutama kovempi treeni vielä, muuten kevyempää ja lyhyempää, kaiken pitäisi olla kunnossa! 🙂

WP_20150718_07_09_19_Pro Jatka lukemista

0

Joroinen 2015 Kisaraportti

Joroinen 2015 kisaraportti

Aloitetaan suoraan luvuista tällä kertaa!

Sarjassa 25-29-vuotiaat 2. sija, SM-hopeaa ja koko kisan miesten 12. nopein, lisäksi 4. nopein ikäluokkalainen ajalla 4.20.08, osuusaikojen ollessa 27.36 – 2.21.15 – 1.26.50 + vaihdot!

Kilpailun miesten yleisessä ei lopulta nähty suurta taistelua voitosta, kun Thomas Darby oli ylivoimainen, n. 10min erolla seuraavaan, Tuukka Miettinen hienosti toinen ja Teemu Lemmettylä kolmas! Jarmo Hastilla ei tänään kulkenut toivotulla tavalla, ollen kisassa lopulta viides. Naisten puolella Kaisa Lehtonen oli yhtä ylivoimainen, oikeastaan vieläkin ylivoimaisempi, huikealla 18min ...

Jatka lukemista
0

3 viimeisintä viikkoa, parhaat palat

 

Alla pieni yhteenveto kuluneista treeniviikoista, kun ne ovat jääneet päivittämättä blogin puolelle. Vähän epämääräistä tekemistä, mutta nyt alkaa juonesta saada hitaasti kiinni. Edelleen on sellainen fiilis, että kisat tulevat vaan liian nopeasti vastaan, ja ehkä Tahkolla ollaan jossain valmiudessa – ollaanko valmiina täyteen matkaan, se jää nähtäväksi 🙂 Vaikka mustannut olenkin järkevimmät/kehittävät/kovat/parhaat treenit, niin kyllä kolmen viikon aikana etenkin tietysti Sprinttikisa nousee esille, samoin polkujuoksukisa Mikkelissä, jossa pääosin hienoja polkuja ja nousuja, mutta myös välillä ihan umpimetsää, olivat ihan huisin ...

Jatka lukemista
0

Kausi avattu Vanajanlinnassa

(Sisältää paljon tekstiä höystettynä kuvakavalkadilla kisan kulusta)

Kyllä sen kesän tietää tulleen kun triathlonkisakausi on avattu! Kesäkuun puoliväliin asti se otti, mutta hyvinhän siitäkin selvittiin. Ensimmäinen kisa on aina vaikea, kun kaikki rutiinit ovat hukassa ja etenkin, kun enempiä vaihtoharjoituksia ei ole tullut tehtyä, niin aikaa palaa sprinttimatkalle turhankin paljon kovaan aikaan tähdätessä.

Mistä tietää, että kesä on täällä? Sää vaihtelee kylmästä tuulisesta auringonpaisteesta kylmään tuuliseen vesisateeseen ja uimaankin pääsee +15C veteen, jossa juuri tarkenee märkäpuvulla 🙂 Ja tietenkin siitä, että Somessa ...

Jatka lukemista
0

Avovesiuinnin ABC

Ei ole ainakaan itselle mitenkään itsestään selvää siirtyä altaasta ulos uimaan ja säilyttää niin tuntuma kuin vauhtikin, puhumattakaan vauhdin nostosta ulkona. Tulee mieleen vähän sama kuin jotkut tuntuvat tarvitsevan yhdistelmäharjoituksia pyörästä juoksuun useita kertoja, ennen kuin se sujuu kisassa. Itselle taas se on ollut aina luontevaa, eikä juoksuunlähtö ole ikinä tuottanut ongelmaa. Uinti sen sijaan tuottaa altaasta ulos siirryttäessä.

Nyt on uitu parisen viikkoa järvessä pelkästään, pyritty pitämään korkeintaan yksi välipäivä uinnista, jotta tatsi pysyisi veteen. Jotenkin ihan kamalan vaikeaa itselle ...

Jatka lukemista
0

Niks … Naks?

Varoitus, pitkä teksti. Mustatut asiat lienevät pääpointteja?

Kuvitusta tekemisistä tulee seuraavaan tekstiin, pahoitteluni kuvien puuttumisesta!

4 viikkoa on kulunut edellisestä päivityksestä ja se johtuu pitkälti siitä, etten ole tiennyt oikein mitä kirjoittaa. Aika epämääräisiä viikkoja olleet tässä, yksikään ei ole ollut mikään tasapainoinen onnistunut viikko, ja kunto on täysi arvoitus. Kovaa luottoa ei ainakaan vielä löydy. Fiilis on, että kovempaakin on joskus menty…

Tämä putki alkoi edellisen postauksen jälkeen, kun pian sen kympin kisan jälkeen alkoi nilkkaa jomottaa, venyttää ei antanut ja ...

Jatka lukemista
0

Viikko 18

Viikko 18

MA: Ap: Kevyttä uintia 2km/32min

Ip: Kevyttä juoksua 15.2km, 4.46/km

TI: Pitkä pyöräily 151.1km, 4h37min, 32.7kmh

KE: Kova uinti, 400m 5.05, yht. 1.4km/20min

TO: Kova pyöräily, 20min FTP-testi, yht. 1h50min

PE: Kevyttä juoksua 14km, 4.40/km

LA: Ap: Kova uinti, 3*5*100m, yht. 3km/42min

Ip: Kevyt pyöräily, 2h05min

SU: Kova juoksu, 10km 37.36, yht. 17km/1h30min

Yht: 13h55min, josta juoksua 46.2km/3h48min, pyöräilyä 8h32min ja uintia 6.4km/1h35min

 

Viikkoon mahtui iloisesti kaikkea sellaista mitä toivoikin! Pitkää ja kovaa pyöräilyä, kovaa uintia ja kova juoksukin.

Maanantaina oli lihakset aivan jumissa, pääosin lauantain kiipeilykisoista, mutta jaloissa tuntui ...

Jatka lukemista
0