Kaksi määrällisesti kovempaa viikkoa

Kun monet treenaavat ulkomailla, on meillä täällä Suomessakin onneksi kohtuulliset kelit olleet! Naatiskelkaa nyt vielä kun vielä voidaan näistä keleistä, kesäkuussa on tunnetusti kylmempää! 🙂 Kuten edellisessä kertomuksessa sanoin, tarkoitus oli mättää vähän enemmän juoksua seuraavan kahden viikon aikana ja sitten höllätä viikoksi ja jatkaa taas pari viikkoa määrällisesti (jälkimmäiset kaksi sitten pyöräpainotteisia kylläkin). Ensimmäinen viikko…

|

Tasaista puurtamista

Tässä on tullut nyt lähes 2kk tauko kirjoittamiseen, koska fiilis on ollut, että mitään ei ole tapahtunut. Ainakaan kehityksen suhteen ylöspäin. Melko samanlaisia treenejä viikosta toiseen, ei mitään punaista lankaa, mutta ei nyt ihan nollatauluna ole vedetty, vaikka välillä on ollut useamman päivän pätkiä, jolloin ei ole tullut tehtyä mitään ja pahimillaan vain istuttua koneella…

Hyvää perustekemistä

Muutama viikko takana, ja jotta ei paisu liian pitkäksi teksti, niin kirjoitellaan nyt vähän, kun vauhtiin on päästy. Viikko 7 oli ensimmäinen “helpompi” viikko koulussa, kun uusi kurssi alkoi ja ei ollut paljoa muita asioita pyörimässä samaan aikaan kilpailemassa ajasta. Juoksua tuli paljon kevyttä, koska koulumatka muuttui seuraavan kk ajaksi sopivan matkan päähän, johon pystyi…

Paluu arkeen – treenien suunnittelua ja kisakalenteria

Hei taas pitkästä aikaa! Joulukuu ja tammikuu ehtivät hurahtaa ohitse ja menoa on riittänyt siinä määrin, että blogin puolelle ei ole paljoa ollut tarvetta kirjoitella. Koska kuitenkin vuodenvaihteesta on pitkäkin aika, en taida jaksaa enää alkaa tänne erityistä yksityiskohtaista yhteenvetoa vuodesta tehdä ainakaan tällä haavaa, mutta ehkä myöhemmin, jos jaksan kirjoitella asiasta. Joulukuun loppua kohden…

Hyvää joulukuuta!

Hyvää joulukuuta! Joku saattaa jo laskea päiviä jouluun, minä lasken päiviä lähtöön toiselle puolen maailmaa joulun viettoon! Marraskuu tuli ja meni, hyvä niin. Syntymäpäiviä ja isänpäivää lukuun ottamatta aika ankea kuukausi kyllä ja se näkyy monessakin asiassa. Treenit jatkuivat melko odotetulla tavalla, hieman kiireisempää teki kuin aiemmin ja juoksua alettiin vähentää kuun edetessä ja on…

Perustekemistä ja pari kovempaa juoksua

Kyllä, tänään päätin, että taitaa olla jo aika hypätä altaaseen, jotta siitä ei pääse kammoa tulemaan 😉 Ihan mielenkiinnolla odotan, miten alas se uintikunto on vajonnut, ja onko vauhtia jäljellä mitenkä. Niinpä muutama testiuinti tulee tässä seuraavan parin viikon aikana. Noh, juoksulla ollaan jatkettu kun kivasti arki soljuu sen kanssa vielä. Viikko 42 MA: Kevyt…

Juoksun peruskuntokausi jatkuu

Pari viikkoa tullut taas liikuttua. Mitään erityistä ei ole tehty vielä. Uimaan en ole jaksanut lähteä vielä kun juoksu kulkee sen verran helposti ja pyöräilykin ulkona on maantiepyörällä lähinnä taistelua. Pari kertaa olen käynyt pyörää kuitenkin ulkoiluttamassa, en tosin treenimielessä kuitenkaan. Syyskelit ovat nyt mitä parhaimmat juoksijalle, usea viikko menty jo lähinnä auringonpaisteessa ja kuivassa…

Juoksukuulumisia

Kuutisen viikkoa on kulunut Tahkolta, ja muutaman lepäilyviikon jälkeen aloitin säännöllisen treenin, mutta altaan ja pyörän olen jättänyt vielä rauhaan. Ehkä lokakuussa sitten pikkuhiljaa taas… Ohjelmaan on kuulunut siis käytännössä vain erittäin helppoa juoksua, ei yhtään kovempaa juoksua. Ja verenluovutus, jonka ainoa sopiva ajankohta on kisakauden jälkeen häiritsemättä sen pahemmin tekemisiä. Viikko 34 MA: Lepo…

Kauden päätös – Finntriathlon Tahko

  Voisiko nyt sanoa, että vihdoin on triathlonkausi omalta osalta paketissa kun sarja täydentyi 4/4 osakilpailustansa, ja tyytyväisenä saa päättääkin kauden! Tahkon täydenmatkan kisa oli onnistunut suoritus, siitä lisää alla. Itselle kyseessä oli siis toinen kerta ikinä täysmatkan starttiviivalla, ensimmäinen kerta Nastolassa vuonna 2012, joten jonkin verran on treeniä saatu sen jälkeen kuntoa kohottamaan enemmän…

Tahti sen kuin kevenee, syke sen kuin nousee!

Viikko jäljellä, tarkemmin ajatellen lähtöön on 5vrk ja 10h! Viimeiset kehitystä tuoneet treenitkin ovat varmasti jo takana, ensi viikolla haetaan vain tuntumaa. Alkaa jänskättää! 🙂 Viikko 33 MA: Lepo TI: Uintia 2.25km/33min. Tuntuma ihan ok, mutta hengitys ei pelannut yhtään. + Päälle pyöräilyä 48km/1h18min, 36.8kmh, sis. 3*10km reipasta (37.1, 38.8, 40.5kmh). tuntuma hyvä. Hengitys ei silti…

Kuluneet viikot treenimielessä

Reippahasti etiäpäin, sanoi mummo lumessa, kun Suomen kesässä tarpoi! Lyhyt tiivistelmä numeroiden valossa kolmesta viime viikosta, viikko ennen Joroisia ja pari viikkoa sen jälkeen. Kaksi vielä jäljellä ennen Tahkoa, joten sankaritreenejä ei ohjelmaan kuulu tässä vaiheessa enää 😉 Kunhan totutellaan kisavauhtiin ja kevennellään! Viikko 29 (Joroisten kisaviikko) MA: Lepo… TI: Pyöräily 45min/24km + juoksu 17min/4.1km…

Joroisten kuvakimara

  Vielä lyhyt paluu Joroisille, josta todisteena useampi sata kuvaa, joista tässä nyt osa, kuva kertonee enemmän kuin tuhat sanaa, kuten kuvatekstejä en kirjoittele sen enempiä. Kuvaajina toimivat pääasiassa huoltojoukot, mutta myös kisaamattomat tiimiläiset ja muut tutut ja pari kuvaa napattu vielä Finntriathlonin FB-sivuilta, jossa muutama sata kuvaa lisää muistakin kisaajista 🙂 Tästä matka jatkuu…

Joroinen 2015 Kisaraportti

Joroinen 2015 kisaraportti Aloitetaan suoraan luvuista tällä kertaa! Sarjassa 25-29-vuotiaat 2. sija, SM-hopeaa ja koko kisan miesten 12. nopein, lisäksi 4. nopein ikäluokkalainen ajalla 4.20.08, osuusaikojen ollessa 27.36 – 2.21.15 – 1.26.50 + vaihdot! Kilpailun miesten yleisessä ei lopulta nähty suurta taistelua voitosta, kun Thomas Darby oli ylivoimainen, n. 10min erolla seuraavaan, Tuukka Miettinen hienosti…

Joroisilla tavataan

Vai onko se Joroisella, Joroisissa, Joroisessa jne… ? Siellä kuitenkin, ja jokainen tunnistaa paikan 😉 Viimeinen viikko on ollut tyhjää täynnä, viime viikko oli vielä reipasta treeniä, mutta sunnuntaina oli kyllä jo kevyt jalka, joten tuntui, että enemmänkin olisi hyvä treenata… vai olisiko? Maanantaina pidin kuitenkin lepopäivän kokonaan ja tiistaina kävin vain lyhyesti ajamassa 45min…

Viimeinen kova viikko ennen Joroisia!

Kova viikko takana, nyt pari viikkoa kevyempää, ensin kevennellään Joroisille ja sitten palautellaan sieltä. Sitten onkin 3 viikkoa enää Tahkolle, joten pari pidempää treeniä pyörällä ja juosten ohjelmassa enää, sitten lyhenee taas keventelyn merkeissä, niin se aika rientää! Nyt on Joroisille tehty käytännössä kaikki voitava, nyt enää huolehditaan, että ollaan viivalla terveenä ja palautuneessa tilassa…

|

Finntriathlon Vierumäki

­­Finntriathlon Vierumäki Puolet takana, puolet edessä? Sprintti ja perusmatka takana, puolimatka ja täysimatka edessä? Kesän toinen kilpailu siis takana Vierumäellä 4.7.2015. Lähtö klo 12.00. Sää, huomattavasti erilainen kuin Vanajanlinnassa! Jos sää oli jopa viileähkö Vanajanlinnassa, niin nyt oli ehkä jopa tukalan kuuma. Lähtiessä klo 08.45 mittari näytti jo 24C. Aamu kuitenkin valkeni mukavan aurinkoisena, joten kyllähän…

3 viimeisintä viikkoa, parhaat palat

  Alla pieni yhteenveto kuluneista treeniviikoista, kun ne ovat jääneet päivittämättä blogin puolelle. Vähän epämääräistä tekemistä, mutta nyt alkaa juonesta saada hitaasti kiinni. Edelleen on sellainen fiilis, että kisat tulevat vaan liian nopeasti vastaan, ja ehkä Tahkolla ollaan jossain valmiudessa – ollaanko valmiina täyteen matkaan, se jää nähtäväksi 🙂 Vaikka mustannut olenkin järkevimmät/kehittävät/kovat/parhaat treenit, niin…

Kausi avattu Vanajanlinnassa

(Sisältää paljon tekstiä höystettynä kuvakavalkadilla kisan kulusta) Kyllä sen kesän tietää tulleen kun triathlonkisakausi on avattu! Kesäkuun puoliväliin asti se otti, mutta hyvinhän siitäkin selvittiin. Ensimmäinen kisa on aina vaikea, kun kaikki rutiinit ovat hukassa ja etenkin, kun enempiä vaihtoharjoituksia ei ole tullut tehtyä, niin aikaa palaa sprinttimatkalle turhankin paljon kovaan aikaan tähdätessä. Mistä tietää,…

Avovesiuinnin ABC

Ei ole ainakaan itselle mitenkään itsestään selvää siirtyä altaasta ulos uimaan ja säilyttää niin tuntuma kuin vauhtikin, puhumattakaan vauhdin nostosta ulkona. Tulee mieleen vähän sama kuin jotkut tuntuvat tarvitsevan yhdistelmäharjoituksia pyörästä juoksuun useita kertoja, ennen kuin se sujuu kisassa. Itselle taas se on ollut aina luontevaa, eikä juoksuunlähtö ole ikinä tuottanut ongelmaa. Uinti sen sijaan…

Ehjä treeniviikko takana – Kisakauden avaus edessä!

Viikko 23 MA: Perusjuoksua 13.4km, 4.39/km + Kiipeilyä 1h TI: Pyöräily 71km, 2h12min, sis. 10*2km/1km pal. + Lentopalloa 1h KE: Uintia 2.45km/39min + juoksua 5*1km/1km pal., yht. 12km, 4.15/km TO: Lepo PE: Uintia 3.6-3.8km/1h01min + Kevyttä juoksua 6km, 4.53/km LA: Uintia 2.7km/42min + pyöräilyä 128km, 35.6kmh sis. 2*20km tempo + juoksua 8.1km, 4.28/km SU:  Ap:…

Niks … Naks?

Varoitus, pitkä teksti. Mustatut asiat lienevät pääpointteja? Kuvitusta tekemisistä tulee seuraavaan tekstiin, pahoitteluni kuvien puuttumisesta! 4 viikkoa on kulunut edellisestä päivityksestä ja se johtuu pitkälti siitä, etten ole tiennyt oikein mitä kirjoittaa. Aika epämääräisiä viikkoja olleet tässä, yksikään ei ole ollut mikään tasapainoinen onnistunut viikko, ja kunto on täysi arvoitus. Kovaa luottoa ei ainakaan vielä…

Viikko 18

Viikko 18 MA: Ap: Kevyttä uintia 2km/32min Ip: Kevyttä juoksua 15.2km, 4.46/km TI: Pitkä pyöräily 151.1km, 4h37min, 32.7kmh KE: Kova uinti, 400m 5.05, yht. 1.4km/20min TO: Kova pyöräily, 20min FTP-testi, yht. 1h50min PE: Kevyttä juoksua 14km, 4.40/km LA: Ap: Kova uinti, 3*5*100m, yht. 3km/42min Ip: Kevyt pyöräily, 2h05min SU: Kova juoksu, 10km 37.36, yht. 17km/1h30min…

Kisailua ja Cervelon ulkoiluttamista

Huhtikuun loppua painetaan jo, joten pyöräilyä pitäisi saada ohjelmaan entistä enemmän. Nyt on muutamia hyviä viikkoja saatu ohjelmaan, jossa on totuteltu kasvaviin pyöräilymääriin. Tuollainen +7-8h pyöräilyä on ihan passeli määrä jo, vielä kun siihen saisi ynnättyä yhden kovemman pyöräilyn pitkän pyörän lisäksi. Ihan kovin lyhyille pyörälenkeille ei Helsingin keskusta-alueelta viitsi lähteä, koska kaupungista järkeville maanteille…

Viikko 16: Triathlonpyörä saapui kotiin!

  Viikko alkoi hienosti, koska soitettuani Larunpyörään sain kuulla, että pyöräni odottaa noutamistani! Viikko oli kuitenkin työntäyteinen ja kaikkea uutta tuli opittua rutkasti, joten treenit saivat suosiolla väistyä hieman. Menneiden viikkojen muutamat lämpimät päivät olivat kaukaisia kuvitelmia, joten harmaa viileä sää ei enää houkutellut ajamaan ulos, joten odotin pyörän noutamista viikon aikana. noudin sen lopulta keskiviikkona,…

Maantiepyöräkauden avaus venähti

Kolme viikkoa paahdettu, välillä reippaampaa, välillä kevyemmin. Sitä samaa taistelua ajan kanssahan tämä on kuten monella muullakin, joten eiköhän tämä tästä. Alkaa säät näyttää siltä täällä Etelässä, että ulkona pystyy ajamaan kovempaakin välillä 🙂 Viikko 13 MA: Lepo TI: Kevyttä pyöräilyä 2h, 125bpm + kevyttä juoksua 5km, 5.00/km KE: Kevyttä juoksua 14.3km, 4.54/km TO: Kevyttä…