Hawaii Ironman World Championships 2018

 

Kisapaikkana Havaiji

Usean vuoden odotus ja unelma on käynyt toteen. Vuosia sitten, kun aloin harjoitella säännöllisemmin kohti parempia tuloksia triathlonissa, esiin nousi selkeästi haave joskus kisata tällä taianomaisella saarella, Havaijin saarella, Big Islandilla, ja sen pienessä kylässä, Kailua Konassa, joka on ollut triathlonin sydän ja syntyperä tasan 40 vuotta sitten. Siitä lähtien vuosittain maailman parhaat pitkänmatkan triathlonistit ammatti- ja amatöörisarjoissa ovat kisanneet paremmuuksistaan täällä. Nykyään noin 2500 kisaajaa ympäri maailmaa tulee tänne voittamaan itsensä ja vain hyvin harva kisaa lopulta kirkkaimmista sijoituksista yleisesti. Kisa on jotain muuta kuin muualla maailmassa, jossa kaikki täällä kisaavat atleetit olisivat käytännössä aina kisan aivan ehdotonta eliittiä. Täällä toinen toistaan kovempaa kisaajaa kun laitetaan samalle viivalle, kilpailu on jotain ihan muuta. Silti jyvätkin erottuvat akanoista, sen takaavat ehdottomasti olosuhteet ja reitti. Meriuinti ei ole mitenkään erityisen haastava muihin kisoihin verrattuna, mutta kun maailman huiput laitetaan lähtemään samalta viivalta, eroja ei juuri synny ja aikamoinen paini pesukoneessa alkaa, kuka pääsee uimaan kärkiporukassa ja ketkä jäävät jalkoihin. Tai käsiin, tai ylipäätään alle. Yli uidaan jos olet liian hidas paikkaasi nähden. Kotimaan kisoissa uisin itse kisan kärkipäässä, ja 10m jälkeen ei paljoa muita näkyisi. Täällä eteenpäin, ja myös taakse, ja sivuille, riittää porukkaa niin paljon kuin vain pystyy näkemään uimalasit suolaveden täyttäminä painin päätteeksi. Pyörän haastavuus on tunnetusti (etenkin paluumatkan) riipivä, jopa 80-100km/h puuskana puhaltava sivutuuli, jonka takia levykiekotkaan eivät ole sallittuja kenelläkään. Lämpötila on aamun 25c lämpötilasta päivän jopa lähelle 35c yltävä kuumuus, useinkaan ei pilven hattaraakaan taivaalla. Kosteus lähentelee silti tropiikissa lähellä 100% ja hikoilu on armotonta. Ilman toimivaa nesteytys- ja viilennystaktiikkaa ei täältä ehjänä selviä maaliviivalle kukaan. Etenkin pyöräilyssä 4-8h aikana itse kukin voi pyöräillä itseltään ns. jalat alta juoksuun ajatellen, kun kuumuus ei tunnu välttämättä niin pahana, osin adrenaliinin, osin tuulen takia. Lämpöuupumus voi olla läsnä jo ennen koko 42km juoksua. Jokainen poltettu tulitikku pyörä- ja juoksureitillä ylämäissä kisafiiliksen tai kokemattomuuden aiheuttaman jännityksen ja malttamattomuuden takia voi muuttaa kisan onnistuneesta epäonnistuneeksi. Reitit eivät mitenkään tasaisia ole, ja kaikki ylimääräinen hötkyily, juomapullojen ottamattomuus (tai pudotukset), viilennyksen väliin jättäminen, unohtunut energiasuunnitelman noudattaminen, vievät voimia juoksun viimeiseltä 30km:lta, jolloin juostaan lähes ilman katsojia ja kannustajia paahtavan auringon alla asvaltin ja laavakenttien keskellä. Se on paikka, jossa ei halua tuntea olevansa aivan loppu vielä.

Kisamatka

Miten sitten itsellä meni? Lähdettiin reissuun hyvin valmistautuneina, treenit olivat onnistuneet hyvin ja olin valmis kisaamaan. Kaksi viikkoa ennen kisaa lähdettiin ja koin tämän juuri sopivaksi. Reilu viikko meni lämpöön ja olosuhteisiin tottuessa. Ensimmäiset treenit olivat aivan kuolemaa, ja välillä mietinkin, että miten selviän kisasta ylipäätään läpi. Uinti toisaalta maittoi, olihan merivesi lähes sisäallaslämpöistä, ja lisänä suola lisäsi sopivasti kelluttavuutta 👌 Pyörälläkään ei suurempia ongelmia oikeasti ollut, mutta nestettä kului enemmän kuin missään koskaan, edes sisällä. Varsinaista poltetta ei onneksi keli tehnyt pyörällä ajaminen, siitä piti huolen kuitenkin sopiva tuulenvire vauhtien viuhoessa 40km/h molemmin puolin. Juoksu sen sijaan oli aika masentavaa treeneissä. Ei niinkään vauhtien tai olon takia muuten, mutta jo 10km juoksun jälkeen oli kyllä aika ”well done” olo kropassa, aurinko ja sen säteily ja hikoilu kypsytti hitaasti ja varmasti kroppaa ja mieltä. Myötätuulet olivat ehkäpä pahimmat pätkät.

Kahden viikon aikana ennen reissua toki ehtii tehdä kaikkea muutakin kuin itse treenata. Olimme ensin 4 päivää Hilossa saaren toisella puolen, kelin ollessa huomattavasti sademetsäisempi siellä, vaikka vältyimmekin hyvin sateilta. Myös tulivuorilla tuli käytyä, ja hienona kokemuksena olikin ajaa reilu 100km pyöräpäivä, sisältäen kaksi ihan messevää nousua tulivuorille, ja yksi isompi 30km alamäki talla pohjassa tuulessa, jossa keskinopeudenkin sai pysymään pitkälti yli 50km/h.

Tämän jälkeen vaihdoimme jo maiseman ”kisapuolelle” saarta, ja majoittauduimme Waikoloa villageen. Pari pidempää pyörätreeniä, 70km ja 100km ajoin lähellä kisatehoja ja vauhti oli varsin tyydyttävää. Nappasin kisareitiltäkin yksi päivä sattumalta 17km strava-segmentin kakkossijan yli 5000 suorituksen joukosta hyvän tuulen avittamana 😉 Muutama sopiva juoksutreeni kuumuuteen totutellessa sai riittää, ja uintia ihan palauttavana parin oikeamman treenin lisäksi useampana päivänä. Parina päivänä käytiin opettelemassa myös snorklausta ihan top-paikoissa, koska airbnb-isäntä oli tehnyt sitä jo 30 vuotta ja saatiin ihan mahtavaa harjoitusta ja nähtiin kaikkea ja enemmän täällä kristallin kirkkaissa vesissä. Paikallista Hulaa ja lein tekemistä kuului myös tietenkin ohjelmaan alueella, näihinkin hyviä vinkkejä isännältä, eikä aktiviteetit maksaneet mitään 🙂 Queen Ka’ahumanu highway oli tietenkin joka päivä täynnä pyöräilijöitä, ja vähän juoksijoita, jotka eivät sitten olleet sillä hetkellä ilmeisesti Energy Labillä. Toiset hioivat kuntoa, toiset söivät sitä selkeästikin. Konan uima-altaalla en käynyt kertaakaan uimassa, mutta kovasti ilmeisesti ajoittain porukkaa sielläkin, ne, jotka eivät silloin olleet pyörä-, tai juoksureitillä, eivätkä The Pierillä, eli uinnin lähtöalueella uimassa merkatulla reitillä. Hyvä kuhina Konassa jo yli viikko ennen kisaa, kun siellä ensi kertaa käytiin! Kaikennäköistä tuli tehtyä ja koettua ennen kisaa siis Big Islandillä, kisahumujen, Parade of Nations (Suomen 21 kisaajan joukkue) ja pastapartyn lisäksi siis tietenkin.

 

 

Itse kisaan

Pari edellistä päivää oli ihan lepoa vaan, ja lihakset alkoi olla ihan täpinöissään ja pinkeinä energiasta, pitäisi päästä purkamaan jo! Toivoin vain, ettei lataus mene ohi odottavina päivinä, kun odottavan aikahan on niin pitkä. Muutimme myös pari päivää ennen kisaa Palani roadille lähelle kisa-aluetta liikkumisten helpottamiseksi. Pyörän check-in edellisenä iltana varustepussien kanssa. Useamman pron bongaus lähemmin, monia tuntemattomampia varmaan enemmänkin. Tämä hoitui jo rutiinilla!

Kisaa edeltävän iltana pystyin hyvin nukahtamaan jo klo 20 aikaan ja herätys olikin sitten klo 03 ja itse enemmän kuin valmiina täpinöissä, jännittyneenä. Kuten tavallista, pakotettu aamupala ja juomat alas, vaikkei se paljoa ollutkaan. Lähes pahoinvoiva olo jännityksestä alkaa aina aamusta hiipiä kroppaan. Pari kertaa vessassa ravaamista ja 04.30 lähdettiin kohti kisa-aluetta. Siellä sanottiin sitten jo heiheit, onnentoivotukset ja tsempit. Kisareitillä nähdään! Kisatatskat käsiin, punnitukseen (jos kisan jälkeen tarvitsee ensiapua, tiedetään, pitääkö miten tankata), aurinkorasvaukseen ja pyörän rutiiniasiat renkaineen ja pulloineen. Aina jännittää, nyt ehkä tavallista enemmän. Ainakaan teknistä vikaa en halua pyörään, pliis! Vaihtoalueen matot olivat kuin uitettu lammikko sammalpatjalla, kun yöllä oli satanut. Nyt aamuaurinko alkoikin lähinnä lämmittämään sitä. Lits läts. Kuinka tutuksi ääni vielä tulikaan…

Uinti 🏊

kisan lähtöalueelle tungeksimista odotellessa. Miesten prot lähti klo 06.35 tykin kajauksesta, naiset 06.40 ja sen jälkeen päästettiin lähes 1800 miestä odottamaan lähtöä poijuriville. Otin paikan oikealta, poijun vierestä. Tiedä oliko väärä ratkaisu, mutta pari sanaa: ihan. Hirveä. Tappelu. Yliunitia jo ennen lähtöä. Hivuttautumista. 20s ennen lähtöä osa oli jo 15m poijurivin edellä, yritä siitä sitten lähteä hyvin. Ilmeisesti vasemmalta, ulommasta reunasta olisi sentään saanut enemmän tilaa. Nyt tuli hirveä tappelu jo ennen uintia ja lähdön kajahdettua tappelua ja myllytystä jatkui noin 2,5km ajan. 100m jälkeen oli toinen linssi täynnä merivettä, lasit kuitenkin päässä, koska olivat lakin alla. Korjaamaankaan ei oikein voinut, koska muuten tulisin yliuiduksi pahemman kerran (eikä varmuutta, että saisi paremmin). Tilaa ei yksinkertaisesti ollut. Ohi ei vaan päässyt. Kiertäminenkään ei onnistunut. Itselle, joka olen varsin rauhallinen ja maltillinen liikkeissäni ja annan usein tilaa jos joku tulee liian lähelle, tilanne ei ollut mitenkään hyvä kisaa ajatellen. Alkumatkan aikana mietinkin jo, että saa olla viimeinen uinti Konalla tällä uintikunnolla. Pitää uida oikeasti ihan top 10 jos haluaa uida ”rauhassa” omaa uintia. Tai olla hännillä. Tai kenties prosarjassa, joka ei varmaan mun kohdalla toki koskaan tapahdu. Keskellä ollaan sillit purkissa ja purkki pesukoneessa pikapesussa ja linkous päällä. Paluumatkan lopussa pääsin uimaan omaa uintia. Toki toista silmää kirveli koko uinnin ajan, kun linssi täynnä vettä. Toisella tähystettiin. Mentiin poijujen mukaan, ei siis erityistä siksakkia. Toisaalta uinti oli onneksi tosi helppoa, tyydyin alun häsellyksen jälkeen siihen, että uinti on nyt tässä, ja sillä hyvä. Uinnissa ei voiteta kisaa kuitenkaan, joten pari minuuttia, ei se ole kuolemaksi. Uintiaika oli lopulta 56.22, ei erityisen hyvä, muttei nyt kelvotonkaan ja ihan ok lähtökohta loppupäivään.

T1

Vaihto meni ongelmitta. Potta päähän ja pyörässä renkaat täynnä, yksi voitto! Ja eikun viivalle. Aikaa meni 2.18.

Pyöräily 🚴

Pyörä lähti kivasti liikkeelle, ihan mahdotonta ruuhkaa ei ollut, toki jonoa alkuun oli jonkin verran. Kaupungissa surrattiin varmaan reilu 10km ja lähdettiin loppuaamupäivän ajaksi Queen Ka’ahumanu Highwaylle polkemaan. Alkuun watit tavoitteen ylärajoille, letkoista eroon ja omaa ajoa. 20km kohdalla rauhoittelin menoa ja nestettä sisäisesti ja ulkoisesti. Sisäisesti päivän aikana meni ehkä 5-6 litraa vettä, ulkoisesti 7-8 litraa (15-16 pulloa jääkylmää vettä niskaan, selkään, kropalle ja kypärän sisään). Energiasta vastasi jo kotioloissa tutuksi tulleet GUn energiakarkit. Näitä oli matkassa 7 pötköä eli 14 annosta. Taisin nauttia 11 annosta. Valmiiksi pieni viilto pakettiin, ja palat tulevat näppärästi ulos painamalla. Vettä käytännössä 5min välein käsien välisestä pullosta, energiaa alkuun 30min, lopussa 20-25min välein annoksen verran. Muuta ei pyörällä tarvitsekaan! Huoltopisteiltä sai vettä onneksi käytännössä n. 10-15km välein.

Hawiin nousuun asti sai ajella aikalailla yksikseen, kunnes takaa tuli isompi letka. Ensin 20 ihmistä yksitellen tuli ohi, aina jäivät siihen eteen, ja sitten toinen samanlainen. Välillä vähän kyseenalaisilla eroilla tulivat ohi, mutta pääosin näin varsin siistiä ajoa. Pudottelin itseäni tässä kohtaa rauhaksiin aina sen 12m päähän, sakkoja ei täällä kaivata. Yksi parin kymmenen ajajan letka oli teltassa matkalla. Pari kertaa tuomarit tulivat lähelle, muttei moitittavaa. Tämä ns. Hidas pätkä näkyykin vähän tulosseurannassa, jos joku sitä pohti kisan aikana. Hawin päälle tullessa letkat olivat hajalla ja sieltä pääsin laskettelemaan porukoiden ohi yksitellen ja vauhtiahan riitti, vaikkei se erityisen jyrkkä 20+km pätkä olekaan aina 125km monttuun Kawaehaen tienoille asti. Tästä kertoman mukaan kisa vasta alkaa pyörällä. Oma fiilis oli, että jalat ovat ihan uudet vielä! Tässä lisäsin vähän vauhtia, ja porukkaa tuli aina selkä edellä vastaan, joka lämmitti mieltä. Ei fyyisesti, vaan sillain hyvällä tavalla henkisesti. Yksi kaveri koko loppureissun aikana tuli ohi, joten ei nyt huonoakaan menoa. Suurimman osan minut  alkupätkällä ohittaneista tunsin ohittaneeni määrällisesti paluumatkalla, ja mieluummin näin päin! Tuuli oli hyvin kiltti kisaajille päivän aikana ja se teki matkanteon mukavaksi. Kun oli varautunut koviin vastatuuliin ja puhureihin, ja ne olivat käytännössä poissa, oli olo osaltaan helpottunut. Riittäähän tässä tekemistä ilman sitäkin!

Loppu pyöräilystä olikin tilanteen hallitsemista aeroasennon kanssa ja riittävästi juomista, energiaa ja viilennystä. Välillä kisaajista ohi ja adios. Viimeisen 5km aikana kevensin vielä vähän kaasua, jotta jalat olisivat ihan mahdollisimman hyvät juoksuun, venyttelin selkää, jalkoja ja niskaa. Tuntui hyvältä vähän aukoa asentoa ja valmistautua päivän viimeiseen, ehdottomasti kovimpaan osuuteen. Pyöräily meni niin helposti, ettei mentaalisesti tarvinnut suurempia kirosanoja, epätoivon lausahduksia tai manauksia maalailla, vaan oikeasti tykkäsin paahtaa menemään ilman pelkoa tulevasta juoksusta, hymyssä suin sai mennä 😎🚴 Pyöräilyn aika 4.36.25.

T2

Pyörän päältä hyppy pois, pyörä avustajille ja juoksu vaihtoalue kiertäen, lits läts. Sukat jalkaan, märällä alustalla, ja kengät jalkaan. Muut kamat kouraan ja ulos teltasta, matkalla lippis, lasit, kello ja numerovyö päälle. Aika 2.28.

Juoksu 🏃

Jalat toimivat täydellisesti vaihtoalueelta alkaen. Ei krampeista tietoakaan, ei kolotuksia, ei tukkoisuutta tahi jäykkyyttä. Askel rullasi ja mieli oli virkeä. Tarkkaa kisa-aikaa en tiennyt, mutta uinti ja pyörä arvioiden ja vaihdot päälle, laskeskelin jo pienellä matikalla, että tänään menee alle 9h heittämällä. Epäonnostuminen ei suoraan sanottuna käynyt edes pienessä mielessä. Mähän kuljen tän reitin hyvin!

Kelloa en katsellut ennen kuin jossain 3-4km kohdalla ensi kertaa. Harjoituslenkeistä tiesin, että vauhtia mulla on riittävästi, mutta jos lähtee liian kovaa, noutaja korjaa raatobussiin ennen maaliviivaa. Kun katsoin kelloa, tiesin, että tänään on hyvä päivä. Vauhti nopealla Ali’i Driven tasaisella osuudella oli 4.24/km luokkaa keskivauhtina, ja tuntuma kevyempi kuin treenilenkeillä (jotka olinkin juossut kovempaa), ja hengitys toimi moitteetta, ei mitään ongelmia! Vettä niskaan, jäitä niskaan, lakkiin, puvun sisään. Vettä suuhunkin. Sieniä hattuun, puvun sisään, naamalle. Poisheittäminen kuitenkin roskaamisalueen aikana, mukana en niitä halua kantaa. Huoltopisteitä käytännössä 1 mailin eli noin 1.6km välein. 8km kohdalla aloitan energiajuoman juomisen edellä mainittujen keinojen lisänä.

Henkisen kisan alkaminen fyysisten rajoitteiden kolkutellessa ovia

11km kohdalta alkaa jyrkkä pitkä nousu Palani roadia pitkin Queen-K:lle, jossa Energy Labin kanssa juostaisiin seuraavat lähes 30km. Kävelen osan Palanista, suurin osa ”juoksee”. Kannustus on hurjaa. Suomalaisia kannustajia/huoltajia kuulee ajoittain, jee, ei olla yksin! Pidän pääni kuitenkin ongelmitta kävelyn suhteen. Jokainen poltettu tulitikku tässä kohtaa tietäisi sammumista herkemmin ennen maalia. Maaliin olisi yksi pitkä juoksulenkki tässä kohtaa. Olenhan minä sellaisia juossut, menee tämäkin. Mäen päältä taas vauhtia, ja seuraavat 12km mennään taas tavoitevauhdilla moottoritien laitaa ja kohti Energy Labiä. 21km kohdalla ollaan hyvin tavoitteessa. Puolimara jäljellä. Porukkaa ei ihan hurjasti ole ympärillä,  muutamat juoksevat ohi, muutamia ohittelen. Huoltopisteillä alan jo kävellä osan matkaa. Tankkaan viilennystä kaksin käsin, kaikki kylmistä sangoista lähtien kelpaa. 5 litran jääkylmät sangolliset niskaan käy myös mieluusti. Lits läts. Sama tuo. Asvaltti on märkä viilennysvesistä ja juotavista, jotka eivät ehkä ole osuneet targettiinsa. Juon vettä, urheilujuomaa, ja kokista. Pari kolme mukia per asema jopa yhteensä. Red bulliin en koe nyt tarvetta, Norjassa oli tiukemmat henkiset hetket. Siivet toki kelpaisivat.

Käännös Energy Labille 23km kohdalla. Tässä kohtaa mietin, 19 km on muuten ihan hiton pitkä matka vielä. Täällä ei ole kuin kisaajia ja huoltohenkilöitä juoma-asemilla. Ja aurinko, joka on porottanut niskaan jo pitkän päivän. Tuuli laantuu täällä kun laskeudutaan monttuun. Pro-naiskisaaja laatoittaa tien piennarta, josta puuttuu asvalttia. Kisa oli hyvin pitkälti tyhjennetty siihen ilmeisesti. Jatkan matkaa. Tuulenvire kelpaisi. Huoltopisteeltä saa isoja viileitä liinarättejä. Pistän päähän lippiksen alle. Hetkenhän se auttaa. Sitten se kuumenee taas. Vauhti pysyy kuitenkin vielä, eikä tunnu ihan mahdottoman pahalta. Kohti Energy Labin kääntöpaikkaa. 26km jälkeen käännytään, ja tuulettomuus, kuumuus ja epätoivo alkaa kyllä iskeä vasten kuumenevaa kroppaa ja synkkenevää mieltä. Kukaan vastaantuleva ei näytä oikeastaan hyvältä. Muistan monia kertomuksia, kuinka Energy Labillä kuulemma syntyy sankaritarinoita, romuttuu unelmia ja luodaan ikimuistoisia kokemuksia. Tämä on kyllä yksi sellainen kokemus. Juoksua tulee juuri 2h täyteen. Tähän asti ollaan juuri tavoitevauhdissa vielä, keskivauhti 4.30/km. Tavoitevauhdilla matkaa olisi tunti ja 10min jäljellä. Matkaa on 16km. Miten päin vain sitä pyörittää, onhan se pitkä matka. Huoltopiste kerrallaan mennään. Vauhti alkaa nyt kyllä jo hyytyä. Seuraavalla huoltopisteellä kävelen jo aika pitkän tovin. Sitten taas juoksemaan. Jäitä housuihin, tuntuu hyvältä, nivuset ja reidet ovatkin poltelleet koko juoksun jo, ja nyt haluaisivat sanoa päivän olevan finito. Mutta tänne ei voi jäädä. Seuraavalla huoltopisteellä pysähdyn, sukellan näkyvään jääpala/vesitynnyriin. Tuntuu hyvältä!! Mutta ei tännekään voi jäädä. Lits läts jatkan matkaa. Jes, kohta pääsee jo pois täältä kuopasta. Ylämäki alkaa pian. Vauhti alkaa kiihtyä. Ehkä kylmä vesi teki hyvää, tai siis ei ehkä, vaan teki. Lisäksi ylämäen tuuli helpottaa oloa eksponentiaalisesti. Vauhti kiihtyy. Vauhti nousee jopa lähelle tavoitevauhtia. Tuntuu jotenkin ihmeelliseltä. Äsken mentiin yli 30s hitaampia kilometrejä, raskaasti. En pistä kuitenkaan pahaksi.

30km täyttyy kun päästään Energy Labilta ylös Queen-K:lle. Jossain kohtaa kuulen kannustuksia suomalaisilta kisaajilta, yritän jotain vastata, mutta useampi taitaa jäädä ilman vastakaikua, sen verran synkkää on. Vauhti pysyy kuitenkin hyvänä, vaikka pahalta jo tuntuu. Menen huoltopiste kerrallaan. Kävelen nämä, jotta viilennyn ja saan energiaa ja vettä. Sitten taas lits läts eteenpäin. Rakkoja on jaloissa, se on varma, sen tuntee. Ikävin on jalkapohjassa, muttei se hidasta, sielläpähän olla möllöttää, ajattelen. Katse valuu maahan, sitten taas kohti horisonttia, kohti seuraavaa mäen huippua. Kyllähän minä tuonne jaksan. 35km asti tämä toimii. Sitten jäljellä on enää 7km. No, oikeastaan 5km, koska sitten on enää 2km kisa-alueella. 200m kerrallaan kun menee, siinähän menee minuutti. Ja näitä on noin 30 jäljellä. Piece of cake, ajattelen. 20km paikkeilla puoliksi tuttu norjalainen juoksija tuli ohi, sain tsempit silloin, hyvin menee. Nyt kävellen tulee selkä edellä vastaan. Onhan hän eri sarjassa, joten samat tsempit saa toki. Pääsee juoksemaan samaa matkaa. Lopulta matkaa on enää 1km viimeisen mäen päälle moottoritiellä juoksua. Vaan on pitkä mäki tuonne reiluun 40km juosta. Ei vaan tahdo pystyä. Jalat sanoo sopimustaan irti, ei vaan irtoa ja vauhti hiipuu. Samalla vituttaa, samalla tuntuu silti niin hitsin vieköön hyvältä, että tässä kohtaa alkaa näkyä, että kaikki on otettu kropasta irti ja silti päästään kuitenkin eteenpäin. Maali häämöttää jo.

Käännös pois moottoritieltä alamäkeen. Ei rullaa enää ihan niin kevyesti kuin 30km aiemmin, ajattelen. Takaa tulee itse asiassa parikin juoksijaa jossain näillä main. Toinen lienee ainakin ollut omasta sarjasta, näin sen toki numerostakin, että samoilla huudeilla on numero. Vaan eipä ole mitään jakoa iskeä peesiin, ja hymyilen vain, koska olen antanut kaiken ja se on tämä, ja sitä juuri halusin.  Vielä käännöksessä ennen maalisuoralle ja Ali’i Driveä saan Hennalta, rakkaaltani tsempit (oikeastaan vain huudot ottaa lippu, mutta se tuntuu samalta) ja kaarran kohti maalialuetta lipun kanssa. Takaa ei tule enää ketään. Saan ottaa viimeiset 500m rauhaksiin, ja juoksen maaliin onnellisempana maaliintulijana kuin missään kisassa koskaan 🏃😍🇫🇮 Juoksuun meni lopulta 3h15min ja sekunnit päälle. Ehkä sen minuuttiluvun olisi saannut siltä osin käännettyä loppukirillä, vaan ei tarvinnut, eikä jossiteltavaa jäänyt pennin hyrrää. Maalissa Juha-Matti, You. Are. An Ironman! Aika 8h52min40s tuntuu myös isolta voitolta, itsensä voittamisen lisäksi. Sijoitus ei suoraan sanottuna maalissa edes kiinnostanut, koska koin tilanteen parhaana mitä pystyin tekemään. Lopulta kuudes sija omassa ikäsarjassa, 70 kaikista miehistä ammattilaiset mukaan lukien. Ensikertalaisena Havaijilla Konalla, vaati ihan täyttä antamista omasta tekemisestä, jotta sain puristettua itsestäni tämän tuloksen, ja siitä olen ylpeä. Mukana matkassa tietenkin on ollut ihmisiä, joiden panosta en voi riittävästi kiittää, tärkeimpänä Henna, joka on välillä joutunut sijaiskärsijäksikin harrastuksen takia, jota ei tietenkään pitäisi tapahtua, mutta silti tukenut kaikessa tekemisessä! Ja reissun osalta tehnyt siitä ikimuistoisen meille, jossa tämä kisa on vain yksi osa sitä alla palmujen ja mereen sammuvan auringonlaskun.

Tietysti iso kiitos kaikista tsempeistä ja kannustuksista yleisesti ja henkilökohtaisesti joita olen saanut, koska nyt tiedän, että joku muukin ehkä on katsonut minun tekemisiä kuin minä itse. Tiimille iso kiitos kannustuksesta ja tsempistä, yhdessä painetaan kohti parempia tuloksia, taas ensi vuonna! Erityisesti porukasta, ketään väheksymättä, Joonalle isoin kiitos sparraksesta ja tsempeistä, ei päästä vähällä ja kehitys vaan jatkuu, yritetään rimpuilla mukana! Myös Jarnolle aeroasioiden optimoinnista, sillä saralle pyritään maailmanluokan touhuun, ja ihan liikaa ei varmasti annettu cda:ssa tasoitusta Konalla kisanneille!

Kiitos tukijoille, Larun pyörälle, Bioracerille ja Endurancesportsille/Sailfishille välineistä, puvuista ja energioista, joilla pistettiin kampoihin maailman parhaille kilpakumppaneille varsin hyvällä menestyksellä. Kohti seuraavia kovia koitoksia!

Nyt pidetään lomaa. Tätä näpyttelen yön pimeydessä Mauilla, naapurisaarella, ja kohta onkin aika palata syksyiseen Suomeen perusasioiden äärelle! Tulevasta, en osaa sanoa vielä mitään. Ajatukset heittelevät päivästä toiseen. Parempaa on kuitenkin luvassa.

1

About the Author:

  Samankaltaisia julkaisuja

Comments

  1. Antti  October 24, 2018

    Mahtava suoritus, onnea!

    Saanko udella millaisilla wateilla sait hienon pyöräajan aikaan? Asentosi vaikuttaa todella liukkaalta, joten olisi hauska tietää miten pienillä wateilla pääsit tuohon.

    reply

Add a Comment