Ironman Haugesund 2018

Etelä-Afrikan jälkeen lopulta kisaksi valikoitui Norjan Haugesundin Ironman-kisa, josta tavoite oli saada paikka Hawaijille syksyn MM-kisoihin. Tässä pieni kertomus, miten matka edellisen kisan jälkeen tähän kisaan meni ja miten Norjan reissu sujui. Lisää kisakuvia mm.Www.triathlete.com

Etelä-Afrikan jälkeen treenit alkoivat hiljalleen maistua ja alkukesä menikin hyvin treenin parissa. Ajatelmat olivat, että vauhdit ovat ihan hyvällä tasolla, jolla pitäisi pystyä kisaamaan voitosta omassa sarjassa Norjassa, vaikka kisakumppaneista ei ollutkaan mitään aavistusta.

Uintia ei ihan yhtä intensiivisesti hinkattu kovempien vauhtien osalta, mutta luotto oli hyvä, että kevään uinti näkyy hyvänä menona pidemmällä matkalla parin viikon intensiivisemmällä uinnilla ennen kisaa. Alle tunnin suoritusta varten pitkiä treenejä ei paljoa tullut, mutta tietysti muutama pitkähkö vakiosetti kunnon tarkistamiseen tuli tehtyä ja pari pidempää >4km treeniäkin tuli kauhottua kasaan.

Pyörällä sain tehoja hyvin irti koneesta treeneissä, kun FTP:tä hilasin ylöspäin kohti ennätyslukemia toukokuussa. Ainoa miinus pyöräilyssä kevään ja alkukesän aikana oli, että pidempiä pyörälenkkejä ei tullut niin montaa kuin olisi ollut hyvä saada. Klassisesti tekisikin mieli sanoa, että välillä tuntui, että työt haittasivat harrastamista, ja välillä oltiin melkoisen väsyksissä töiden jälkeen. Eikä ne työt varsinaisesti tekemällä lopu, mutta yritetään tasapainoilla paremmin kuormitustekijöiden kanssa jatkossa 🙂

Juoksu on ollut, jos ei murheenkryyni, niin arvoitus ainakin. Etelä-Afrikkaan mennessä vaivat kuitenkin helpottivat käytännössä kokonaan ja touko- ja kesäkuun aikana sai treenata melko vapaasti juoksua. Pari kolme viikkoa ennen kisaa kuitenkin toinen polvi kipeytyi yksittäisen treenin jälkeen, ja teki käytännössä viikon juoksutauon (ja osin muidenkin lajien) sekä pari kisavauhtista pidempää viimeistelyä jäi välistä, jotka olisivat kyllä tulleet tarpeeseen. Viikko ennen kisaa kuitenkin jalka antoi taas juosta melkolailla ongelmitta, joten luottoa oli, että juoksu kyllä sujuu vaikka vanhoilla pohjilla, mutta ei ehkä ihan tavoitevauhtiin, jota kesän alussa vielä haettiin.

Kisaan matkasin tällä kertaa, käytännössä ensi kertaa ikinä, yksin, ja tarkoitus olikin tehdä ns. täsmäisku Norjaan ja hakea kisapaikka ja tulla takaisin töihin 🙂 Tietysti 5pv Norjassa mahdollisti vähän ympäristöstäkin nauttimisen. Kisaan lähdin perjantaina aamusta ja puolen päivän aikaan kamojen kanssa olinkin jo hotellilla Haugesundissa. Kaikki meni oikein näppärästi ja nyt pyörä omassa laukussa ja kaikki muu repussa käsimatkatavaroissa 😉

Perjantaina kävin tekemässä rekisteröitymisen, kasasin pyörän ja kävin uintipaikalla katsomassa ns. maailman suurinta uimarataa. Pyörällä 15min testailua ja tsekkaus, että kaikki pelitti. Uintipaikka oli hieno. Pieni järvi, kirkas vesi ja uintirata selkeä, lämpötila sopiva (kisa-aamun veden lämpötila 18C).

Lauantaina kävin aamusta vielä uudestaan pyörällä hetken ajamassa sekä pakollisessa kisainfossa kuuntelemassa viimeiset tiedot ja vinkit, mm. tekniset alamäet ja että viimeinen 20km on rankin pyörällä, johon kannattaa jotain säästää. Oli muuten oikeassa.  Tämän jälkeen iltapäivällä kävin viemässä pyörän ja varustepussit vaihtoalueelle odottamaan kisa-aamun valkenemista.

Sunnuntaina klo 04.00 soi kello. Sain nukuttua noin 6h hyvin, joten ei ollenkaan huono. Puolelta kävin hotellin aamupalalla jotain narppimassa, vaikkei ruoka tietysti tässä kohtaa enää paljoa maistunut. Pitkä päivä edessä. Hotellilta oli reilu 1km matka uintipaikalle, mutta kisahotelleilta oli kivasti järkätty kuljetus sukkulabussein alueelle. Niinpä joskus 5.30 kun aurinko oli jo noussut, lähdin kyydillä kohti lähtöaluetta. Viimeiset tsekkaukset, kumeihin ilmat, kengät polkimiin, vettä pulloon, talkit kenkiin jne. Vaihtoalueella törmäsin, joskin pyörän olin bongannut jo edellisenä päivänä, kisan toiseen suomalaiseen kun TriathlonSuomessa vaikuttava Essi Tamminen oli vieressä. Suomalaisille vierekkäiset paikat, ja pyöränä samanlaiset Cervelon P2:set hieman huvitti 🙂

Lopulta wc reissun jälkeen joskus 6.20 jälkeen aloin purjekalaa kiskoa päälle, joka meni nätisti ongelmitta ja tuntui istuvan erittäin hyvin. Siinä sitten kuivalämmittelyä hyvä tovi, kunnes porukka alkoi valua lähtöalueelle vaihtoalueelta, josta oli ohjattu siirtyminen n. 200m päähän.

Kisa oli ns. Ikäluokkakilpailu ainoastaan, eli ei pro-sarjaa, mutta lopulta järjestäjät olivat avanneet kutsukilpailuna paikan ainakin yhdelle paikalliselle pro-kisaajalle, joka tuli kisan aikana tutuksi 🙂 Koska kisa myös tuli paikallisesta tv:stä suorana lähetyksenä ja näkyi myös Ironmanin nettisivuilla, oli kisan kärkipäässä kisaavia pyydetty lähtemään ns. omana lähtönä samaan aikaan ilman rollausta, jotta ruudussa näkyvä johtaja olisi oikeastikin johtaja.

Meitä oli lopulta pari kymmentä kisaajaa, jotka lähtivät ensimmäisessä lähdössä ja rollaus sen perään. Aurinko paistoi, kuten paistoi pilvettömältä taivaalta lämpötilan ollessa 20c molemmin puolin koko reissun(!). Se hieman vaikutti navigointiin uinnissa, mutta lähtökohtaisesti uinnissa ei voinut eksyä pahasti jos seurasi joten kuten eräänlaista rataköyttä 😉

Uinti 3800m, 53.08

Läksin eturivistä luottavaisena uintiin, paikat olivat vetreät. Juoksu veteen, ja lyhyen uinnin jälkeen siirryin kisan keulaan. Meno tasoittui nopeasti ja porukka hajosi nopeasti siten, että sellainen alle 10 uimarin porukka oli kasassa. Jaoin uinnin mielessä n. 4x1000m pätkään reitin muodon vuoksi. Noin 700m jälkeen toinen kisaaja otti keulapaikan ja siirryin jalkoja läpsimään joukon keskelle. Uinti tuntui helpolta. Reilun 1000m jälkeen reitti kapeni pienen virtauksen vuoksi, kun rataköydet menivät lähelle toisiaan ja siinä pienessä sumpussa taisi uintiosuuden johtaja karata. Lopulta tuloksista näki, että hän oli joukkuekisaaja, joten nou hätä 🙂 puolimatkaan vauhti tuntui erittäin helpolta, ja lyhyen ns. australialaisen exitin (10-20m juoksu maalla kiertäen uudelle kierrokselle) kohdalla taisin olla sijalla 5-6. Päätin, että hyvä alkaa nostaa vähän vauhtia. Nopeasti ajoinkin kisan ykkösenä (yksilökisan johtajan) uivan kaverin kiinni (oman kisaraporttinsa mukaan jäi vähän odottamaankin muita), ja siirryin keulaan, jossa uinkin sitten uinnin loppuun asti. Uinti ei missään kohtaa tuntunut puuduttavalta tai hankalalta ja meno maistui. Vettä tuli ehkä lievästi juotua, mutta voiko siltä nyt ikinä kokonaan välttyä… Vedestä nousin oman kellon mukaan aika tasan 53min, väliaikapisteelle lyhyt juoksu ja aika. Pari minuuttia nopeampi kuin Etelä-Afrikassa. Osaksi paremman uinnin, osaksi paremman (helpomman) suunnistuksen takia. Menipä se helposti! Kisapuvun sai hyvin käärittyä päälle lantiolta lyhyen juoksun aikana. Vaihto oli ns. Perustekemistä, tosin pyörän alussa juoksin ihan turhaan n. 50-100m kun ei mitään viivaa ollut, josta olisi saanut vihjeen, että nyt saa nousta pyörälle, eikä kukaan toimitsija tästä sanonut. Kun kaveri tuli ohi, hyppäsin itsekin pyörälle.

Pyöräily 180km, 5.04.10

Pyöräily lähti kylästä pian ulos ja alkuun mentiin tasaista, osin tosin rouhittua asvalttia pitkin leveää baanaa pitkin. Nappasin uudestaan kärkipaikan ja tasoittelin vatsan toimintaa. Sain siinä sitten paistatella kameralle ajoa 20km verran, kunnes ensimmäinen oikeasti isompi mäki ja sen jälkeiset tekniset osuudet alkoivat. Pyöräilyn alusta asti kolmistaan lähdettiin irti ja lopputuloksista näkeekin, että aika isot erot tulivatkin seuraaviin ajajiin ajoissa. Isoon mäkeen pyrin pitämään kohtalaista tehoa, mutta takaa tultiin pitkään mäkeen putkelta n. 500w kertomuksien mukaan, joten siinähän sitten jäätiin kuin nalli kalliolle. Oma kisa, oma kisa, hoin itselleni, kun kärkikaksikko katosi horisonttiin hyvin nopeasti. Kisan tavoitetehot olivat siellä 200-225w tasaisilla osuuksilla, mäessä kovempaa ja alamäessä vähemmän. Lopulta alamäissä ei saanut lähellekään niitä tehoja mitä olisi ollut kiva hyödyntää. Juotavaa meni noin 5 pulloa, 2 energiaa ja 3 vettä. Geelejä meni pyörällä 10 luokkaa. Aluksi olin kaavaillut enempää, mutta urheilujuoma hieman tasoitti tilannetta.

Ensimmäinen 90km oli jotenkin ajettavaa, ylämäet olivat lyhyitä tömpyröitä ja alamäet samanlaisia, tosin käytännössä jokaisen alamäen kohdalla oli joko tiukka mutka, jonka vaativuudesta ei ollut tietoa tai siihen piti selkeästi jopa jarruttaa. Eli se siitä alamäen hyödystä. Tämä toistui melkeinpä jokaisella kilometrillä vähintään kerran :p Maisemat olivat erittäin hienoja ja kun aurinko vielä paistoi eikä tuulta ollut häiritsevästi, oli erittäin mieluista ajella.

Kaupungin läpi tullessa n. 90km kohdalla meno maistui, ja aika tässä kohtaa olikin n. 2.26 pyöräilyn osalta. Tiedossa oli, että toinen puolikas on selkeästi rankempi, mutta myös kauniimpikin jos vain mahdollista. Eroista mihinkään suuntaan ei ollut mitään aavistusta, eikä ketään näkynyt missään, siis kisaajia. Kuvaajamoottoripyörä näkyi useamman kerran, katsojia oli yllättävän paljon keskellä ei mitään ja he olivat erittäinkin äänekkäitä, usein tosin heia heia oli se mieleenpainuvin kommentti kun Norjaa en ymmärrä kovin hyvin 🙂 Tuomaripyörän näin aina välillä, mutta kaipa se näki, ettei yksittäistä pyöräilijää kannata pitkään seurata.

Toisella puoliskolla oli mukana muutamia kevyenliikenteenväylän pätkiä ja alikulkuja, joissa meno oli aikasta hidasta. Myös enemmän ja enemmän mäkiä, joista alamäkeen ei saanut juuri mitään apua tiukkojen mutkien johtaessa vuonojen pohjille, joista uusi kapuaminen ylös. Toisella puoliskolla siis jarrukahvat tulivat tutuiksi, ja vauhti sitä myöden laski aika paljon. 150km kohdalla tuli kisan pisin mäki, johon menikin n. 5-10min. Tässä kohtaa sain hyvin yllättäen näköyhteyden kisan kakkoseen. Noin 10km myöhemmin taisin lopulta saada kaverin suunnilleen kiinni. Ylämäet pääsin vähän kovempaa, mutta alamäessä jäin selkeästi lisää varovaisemman laskemisen takia. Ei edellä olevakaan mitenkään reikä päässä ajanut, mutta alamäessä ero kasvoi jopa 100m, kun ylämäessä ajoin eron siihen 20-30m päähän jossa sitä pyrin pitämään, ettei tarvi liikaa keskittyä tarkkailemaan eroa. Eikä 12m päässä ajamisesta suurta hyötyä olisi ehtinyt saadakaan. Viimeinen 20km oli hyvin hidasta, osin ylämäkien, mutta suurimmaksi osin tiukkojen mutkien takia, joten kovempi vauhti jäi hyödyntämättä.

Pyörällä tehot putosivat hiljalleen matkan edetessä. Ensimmäinen puolikas tultiin 220-230w välillä pääosin (5km avg AP), jälkimmäisellä puoliskolla lopussa tehot valuivat lähelle 200w AP. Tosin näin paljon nollarullailua ei olekaan pitkään aikaan ajaessa tullut, että se selittää suurimmat erot varmaan. NP tehot eivät niin isosti sitten eronneet, lopulta NP oli 227w, joka oli ihan jees. 2000m nousumetriä ja luokkaa toistasataa nousua ja laskua mutkineen takasivat varmasti rehellisen kisan kaikille, ja peesausta varmaan tapahtui yhtenä vähiten IM sarjan kisoista, voisin veikata. Teknisestä pyöräilyn osaamisesta olisi kyllä hyötyä tässä kisassa. Kunhan rauhaksiin ajaa, sopii reitti kyllä hitaampaakin kulkeville mielestäni erittäin kaunis vaihtoehto myös vaikka ensimmäiseksi Ironmaniksi. Vaihtoon saavuttiin kisan kakkosena olevan kanssa samaan aikaan (kisan kutsuvieras-pro), mutta se oli adjö heti ensimmäisellä kilsalla, kun selkä karkasi.

Juoksu 42.2km, 3.17.03

Juoksu lähti hyvin rullaamaan. Alkuun kierrettiin n. 2km lisälenkki uintijärven ympäri, jonka jälkeen juostiin keskustaan ja siellä vajaan vajaan 10km lenkkiä neljä kierrosta ennen maaliin pääsyä. Aurinko oli lämmin eikä tuuli ollut ikävänä, jotain mitä ei Norjasta olisi uskonut 😉 Sää oli niin parhaalla tavalla läsnä, ettei paremmasta väliä. Juoksureitti oli sellaista kumpuilevaa enemmän loivaa kuin jyrkkää mäkeä, pari timakampaa nyppylää reitillä oli, mutta muuten ihan juostavaa. Tietysti tasaisempikin reitti olisi itselle sopinut 🙂

Ensimmäinen kymppi meni erittäin hyvin, vauhti oli ehkä vähän ylioptimistista, mutta syke ei ollut koholla ja tuntuma oli hyvä. N. 8km jälkeen näki ensi kertaa eroja suuntaan ja toiseen. Tässä kohtaa näin, että eteen oli n. 4-9min, ja erot olivat selkeästi kasvamaan päin. No, he juoksivatkin selkeästi alle 3h maratonvauhtia, alusta loppuun, joten kovassa juoksukunnossa olivat. Niinpä oma kiinnostus oli omassa suorituksessa ja erossa taaksepäin. Taakse ero oli n. 15min luokkaa, mutta en tarkemmin nähnyt, missä sarjassa olivat. Todennäköisesti ei omassa kuitenkaan, kuten ei lopulta olleetkaan. Oman sarjan edustajat tulivat vähän taempana, tai oikeastaan yksi, joka oli takana tulevan kaksikon takana seuraavana. Seuraava omasarjalainen olikin jo yli kierroksen perässä. Mistäkö tämän tiesin? Noh, kun jossain kohtaa kaveri tuli lentäen ohi, eikä ensimmäisellä kierroksella näkynyt (ja ranteessa yksi värillinen nauha vähemmän). Vähän jäin miettimään tällöin, että eihän ole samalla kierroksella kuitenkaan? Maalissa sekin lopulta varmistui 🙂

Vajaan 15km kohdalla tulikin nopeasti selväksi, ettei matka ihan niin helposti tule. Muutaman kilometrin aikana vauhti putosi kuin lehmän häntä, jaloista vain loppui menovesi, jalat muuttuivat lyijyksi. Siinäpä sitten hetken pohdinta, että mites tästä eteenpäin. Maaliin pääsykin olisi vaakalaudalla, Konapaikasta puhumattakaan jos vauhti ei kohene. 15min sulaa myös nopeasti, jos vauhti tällä tavalla putoaa 1,5min/km! Niinpä seuraavan 4km aikana otin vähän riskillä energiaa ja nestettä tarkoitusta enemmän koneeseen. Tässä reilun 20min aikana join varmaankin 3 mukia redbullia, pari kolaa, pari vettä ja pari energiajuomaa, lisäksi yhden geelin ja yhden bloks-patukan (kaksi geeliä) vetäsin huiviin. Vatsa ei pahemmin ottanut itseensä tästä, vaan juoksuun ja koko elämään palasi valo, jolla voisi jaksaa maaliin. Se tunne oli jotain hyvin erikoista. Juoksun kuoleman porteilta takaisin elävien kirjoihin. Mäet muuttuivat puolta pienemmiksi, osa loivista ylämäistä tuntui muuttuneen jopa alamäeksi. Vauhti kertoi samaa, eli seuraavan 5km aikana vauhti koheni jälleen n. 1min/km. Eivät ne toki alkumatkan vauhteihin nousseet, mutta lähelle tavoitevauhtia kuitenkin, jolla tiesin pääseväni hyvin tällä sijoituksella maaliin. Pari kilometriä  heräämisen jälkeen meni vatsa vähän pistellessä, mutta vauhti oli onneksi sen verran kevyttä, että pienikin kevennys hetkeksi helpotti tilanteen, eikä vaivannut enää kisan aikana.

Kierrokset vierivät hiljalleen ja ranteeseen kertyi nauhoja, ensin se yksi, sitten toinen heikolla hetkellä, kolmas jo hyvässä vireessä ja viimeinen, neljäs, noin 36km kohdilla. Reitille tuli kierros kierrokselta enemmän juoksijoita ja samalla kävelijöitä, samaan aikaan kun puolimatkalaisia valui vielä maaliin, jotka olivat startanneet 1h myöhemmin uimaan.  Viimeisen nauhan jälkeen kun matkaa oli n. 6km maaliin, ero taakse oli edelleen jo n. 20km ajan ollut n. 10min, tiesin, että tästä ei voi enää katketa siinä määrin, että sijani menettäisin! Olipas hieno tunne ajatella viimeisen kierroksen aikana, että kyllä tämä nyt tulee maaliin, ja tulos on niin hyvä, että sillä saa paikan halutessaan varmasti Hawaijille.

Maali ohitettiin toiseen suuntaan n. 40km kohdalla vielä, ja tästä sai vain nautiskella maaliin tullessa, eikä varsinaisesti kyllä itsellä minäänlaista kiirettä ollut. Vauhti vähän tippui kun tilanne oli stabiili, mutta se ei haitannut mitään. Sienet ja juomankin otin vielä viimeisestä huollosta n. 1km ennen maalia 😀

 

Lopulta maalisuora aukesi ja pääsin juoksemaan maaliin ajassa 9.18.44, Juha-Matti Halonen From Finland, you ARE an Ironman! Jes!

Huh, olipas päivä, pitkä, mutta ikimuistoinen päivä. Maalissa varsin hyvävoimaisena ja lyhyen haastattelun jälkeen olikin shampanjaa ja kukkia tarjolla palkintopallilla 👊🍾💐🎉

Maalissa ei tietenkään ruoka paljoa maistunut, ja 1,5h jälkeen läksin hakemaan pyörää ja vaihtokamoja ja matkasin hotellille, joka oli n. 700m maalialueelta. Parin tunnin jälkeen hain vähän pizzaa ja sain energiaa lisää koneeseen ja sittenhän sitä nukahti kun sisälle jäi. Heräsin parin tunnin jälkeen, eikä tehnyt mieli lähteä ryömimään yksin maalialueelle kannustamaan viimeisiä maaliintulijoita, tavallaan harmi, mutta onneksi sielä vaikutti olevan sen verran runsaasti katsojia, että yksin ei tarvinnut kenenkään varmaan edetä maaliinkaan asti 🙂

Seuraavana päivänä oli jaossa palkintopystit ja sen jälkeen taikakolikoita Hawaijille. Sarjassani oli kaksi paikkaa jaossa, joista toinen meni kolmoseksi sijoittuneelle italialaiselle. Liityin täten pienen suomalaisen porukan joukkoon, joka matkaa 3kk kuluttua Hawaijille!

Nyt vajaa viikko kisasta ja lihaskivut ovat kaikki poissa, joten käväisin ensimmäisissä treeneissä, kelailin 2km uintia ja vauhti oli ihan lupaavaa, palautuminen siinä lajissa on siis ihan hyvää jo. Jalat ovat varmasti hieman ihmeissään lähipäivinä vielä, joten ensi viikko menee vielä treeneihin tottuessa ja sitten alkaa uusi treenijakso kohti Konaa. Aikaa on hyvin, jonka aikana keskitytään erityisesti nostamaan tuo juoksukunto uudelle tasolle. Joroisten puolimatkan sm-kisat olisivat 2vko päästä, mutta saa nähdä lähdenkö viivalle. Ei puolimatkan juoksukunto ole siellä, missä sen toivoisi. Liekkö jää sm-mitalit muille?

Nyt hetken saa naatiskella!

0

About the Author:

Add a Comment