Surkeiden sattumusten sarja

Kaksi viikkoa sitten oli kauden avaus Ironman South Africassa, jossa oli minimitavoitteena saavuttaa paikka Hawaijin Konalle syksyn Ironmanin kisaa varten. Aina kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan, joskus ei sitten mikään. Näin kävi nyt sitten tällä kertaa, ja lopputuloksena oli tarkoituksellinen DNF.

Matkaan lähdettiin maanantaina aamusta, kun kisa olisi sunnuntaina. Yksi vaihto Amsterdamissa, jonka jälkeen illalla Etelä-Afrikasta autolla seikkailua pari päivää ennen kuin oltaisiin kisakaupungissa Port-Elizabethissa. Kaikki tuntui menevän jouhevasti lennon loppuun asti, kunnes laskeuduttua matkalaukkua ei löydy mistään, jossa olisi kaikki muut tärkeät kisakamat paitsi pyörä ja kisavanteet. Lentoyhtiöltä tulee puhelimeen viesti, että valitettavasti matkalaukkunne ei jostain syystä saapunut mukana. Etsivät sitä. Noh, lomakkeiden täyttämistä ja toivomista, että laukku tulee seuraavalla lennolla ja toimitetaan meille perille. Turha toivo, sillä matkalaukku ei vieläkään ole minulla, näin kolme viikkoa matkaan lähtemisen jälkeen. Hyvä puoli sentään on, että ilmeisesti laukku on löytynyt ja ilmeisesti tullut Suomeen, vaikkei Post Nordilta ihan varmoja tunnuttu olevan siitäkään.Pitäisi maanantaina saada laukku viimein itselle takaisin!

Auto oli ihan mahtava väline, kun reissussa tuli tehtyä paljon muutakin kuin kisattua. Ajoa tuli reilu 2000km 2vko aikana ja nähtävää olisi ollut moninkertaisesti tässä maassa. Nyt tuli Etelää pintaraapaistua.

Kisapaikalle saavuttua odoteltiin laukkua, mutta varauduttiin siihen, että kamoja ei saada ja niitä piti sitten alkaa haalia kasaan muuten. Sosiaalisesta mediasta ja Triathlonfoorumilta sain aivan käsittämätöntä tukea asian suhteen ja erityisenä kiitoksena Markus Einiölle, ja järjesteli ja sumpli kontaktiensa kautta myös asioita! Lopussa Isot kiitokset kaikille auttaneille ja myös tsemppejä toivottaneille ja kannustaneille!

Etelä-Afrikassa on alkamassa syksy, ja vuosisadan kuivuus riivaa, veden säästöä on pyritty viemään äärimilleen, ja wc:n vetämättä jättäminen oli suuri lahja maalle. Toivotaan sateisempia aikoja. Ennen kisaa perjantaina käytiin Hennan kanssa Safarilla Addossa, norsupuistossa, joka on ihan massiivinen, ja jossa elää norsuja, jotka eivät tiedä mitään metsästyksestä ja siten puisto on maailman ainoita paikkoja, joissa pääsee autolla ajamaan norsujen keskelle ilman, että ne ovat mitenkään varautuneita, ja toisaalta saavat tässä jättipuistossa elää käytännössä normaalia norsun elämää. Puistossa on luokkaa 6-700 norsua, joten niitä näkyi paljonkin. Muita isompia eläimiä on puhveli, seepra, kudu (ja monet muut antiloopin kaltaiset lajit), leijona ja leopardi, osa enemmän ja osa vähemmän harvinaisia. Sekä liuta mm. erilaisia lintuja. Pienenä hauskana yksityiskohtana oli, että meitä oli kaksi porukkaa autossa safarilla oppaan lisäksi. Minä ja Henna, ja tanskalainen isä ja poika, ja nopeasti kävi ilmi, että poika kisasi samassa sarjassa kuin minä 🙂 Tavoitteena Kona. Pitihän se selvittää salaisesti, millaisesta kaverista on kyse, vaikka keskusteltiin lyhyesti asioista myös. En suurta huolta ottanut tästä. Lämpötila oli maltillinen, 25C molemmin puolin ja, ylättäen, aurinko paistoi pitkälti koko 2vko ajan. Ei siis mitenkään hiostavan kuuma, toisin kuin esimerkiksi edellisenä syksynä USA:ssa.

Lainatulla märkäpuvulla pääsin kisaa edeltävänä päivänä uimaan ja merta testaamaan. Vesi ei ollut mitenkään hankalan oloista, isoja poijuja ei oltu laitettu vielä, joten näkyvyydestä poijuille ei voinut sanoa mitään. Pienet poijut eivät näkyneet erityisesti sillä hetkellä suunnistaessa. Onneksi vinkki “nosturit satamassa ja toisessa suunnassa Radisson Blue -hotelli” toimi erinomaisesti, kuten myös kisassa. Pyörä saatiin kasaan lauantaina aamusta kisatilpehööreineen, 200m koeajon pääsin testaamaan ja toteamaan, että näillä mennään, ennen kuin pyörän vein check-iniin. Pyöräkengät jäivätkin sitten arvoitukseksi, koska niitä ei pystynyt sisäänajamaan mitenkään, ja klossien paikat yms. saivat olla mitä olivat pyöräliikkeessä laitettuna. Juoksukengät olin ostanut jo Etelä-Afrikkaan päästyä, joten niillä tuli aika paljon käveltyä ja pari lyhyttä lenkkiä tehtyä, jotta jalat tottuisivat niihin. Kengät olivat onneksi samaa mallia, kuin omat kisatossunikin, joten liian hankala totuttelu ei ollut uusiin kenkiin, vaikka sisäänajo olisi voinut olla pidempikin.

Mitenkään hyvä valmistautuminen ei siis kisaan ollut viimeisellä viikolla, matkaa edeltävänä sunnuntaina olin edellisen kerran käynyt uimassa ja pyöräilemässä ennen kisaa edeltävää päivää. Sormet ristissä, että kunto olisi hyvä. Kisa-aamu meni rauhallisesti. Asuttiin keskiviikosta maanantaihin reilun kilometrin päässä kisakeskuksesta, joten matkat olivat helppoja. Aamusta uusi kisa-asu päälle, pyörään ilmat ja juomat ja lopulta märkäpukua kiskomaan päälle. Oli vielä pimeää. Aurinko nousi hyvin nopeasti kun se vaan lopulta alkoi nousta. Merivesi oli luokkaa 18C ollut edeltävinä päivinä. Sopivan viileä vesi, ettei kuuma tule. Onnen toivotukset Hennalta, ja kohti kisaa. Suomimaalaukset oli tehty ja kaikki pitäisi olla valmista.

Onkohan liian vakavaa?

Prot lähtivät ensin, ensin miehet, sitten naiset ja 15min miesten perään age-group rolling startissa. Ajattelin, että varmaan 50 nopeimman uimarin joukossa olisin, joten punkesin itseni porukan lävitse kohti keulaa karsinassa. Pääsin lopulta kolmanteen riviin (10 uimaria kerrallaan 10s välein päästettiin matkaan), joka oli ihan bueno, ei liikaa ruuhkaa pitäisi olla edessä. Ja ei sitä ollutkaan koko kisan aikana. Aika rauhaksiin ja yksin sai uida, puolimatkan jälkeen eteen muodostui pientä porukkaa hajanaisesti, mutta ei siitä oikein jalkoja saanut, kun menivät aaltojen mukana välillä vasemmalle ja välillä oikealle ja välillä jäivät taaksekin. Otin uinnin Tosi rennosti. Noh, kokemusta ei ole kuin kolmesta aiemmasta avoveden täyden matkan uinnista, mutta tämä oli selkeästi helpoin, rennoin ja kevyin. Ehkä enemmänkin olisi voinut tehdä töitä? Lopulta aikani oli 55.26, joka oli 30. nopein ikäryhmästä. Muutaman ohitse uin ja muutama tuli takaa, mutta muuten hyvinkin valittu paikka siinä mielessä. Vaihdon otin rauhaksiin. Kisa-avustajista on kyllä enemmän haittaa kuin hyötyä. Itse otin paremmin märkäpuvun pois, ja kasasin kamat päälleni. Sukat pyöräilyyn, etenkin kun nyt oli uudet kengät (ja uudet sukat).

Pyöräilyssä sai mennä ohituskaistaa, uinnin jälkeen keulaporukassa oli liuta etelä-afrikkalaisia kovia uimareita, jotka eivät tainneet osata juuri pyöräillä. Uskon, että nousin aika korkealle sijalle jo 20km ajon jälkeen. Menomatka oli myötätuulta ja paluu aika tuskaiseen vastaiseen ja kasvoi iltapäivää kohden. Pian tämän ensimmäisen isomman ylämäen jälkeen tuli ensimmäinen murhe. Alkoi peräpäästä kuulua turhan reilua ääntä, ja pitihän se pysähtyä, kokeilemaan mistä se ääni tulee. Rengas ei suoranaisesti tyhjä ollut, ja muut asiat oli kireällä. Ajoin 200m ja totesin että helvetti kyllä se rengas pitää vaan vaihtaa, niin se mieli haluaisi olla uskomatta. Barit ennen kisaa oli 6 luokkaa tiedossakin olleen röykkyisen tien takia, mutta jostain sekin kumi sitten meni. Ulkokumi oli siisti, ei siis mitään terävää nähtävillä törröttänyt mistään sisällä tai ulkona. Uusi kumi työn jälkeen takaisin sisään ja yksi patruuna perään ja matkaan kovalla renkaalla. Aikaa meni turhaankin säätämiseen, kun ei tien päällä liikaa vaihtoja ole tullut harjoiteltua (Lue: kisassa ei koskaan ja treenilenkilläkin kerran vain huomannut, senkin vasta kotiin päästyä). Eipä kauaakaan, alle 10km ajon jälkeen, tilanne vaikuttaisi olevan uudestaan kehittynyt, ei voisi kyrsiä enempää. Toisen sisurin sain ängettyä taa sisään, yhdellä pumpulla sitä väkersin täyteen kun toista patruunaa ei ollut. Pysähdyin sitten jossain kohtaa saamaan ilmaa renkaaseen patruunasta, jonka jälkeen tilanne tuntui stabiililta. Tosin aikaa oli palanut noin 30min kaikkeen säätämiseen. Tästä eteenpäin suunnitelmaa ei sitten ollutkaan. Tiedossa oli, että parasta päivää ei sinällään tarvitsisi olla Kona-paikan saamiseen, mutta ei nyt 30min eroa! Siispä läksin ajamaan hieman ylikovaa tässä kohtaa, ja ohituskaista oli enemmän kuin tuttu, samaa kuin USA:ssa syksyllä, silloin eri syystä tosin.

Taisin Markuksen kuulla matkan aikana kun ohitin hänet. 90km kääntöön tulin alle 2.50 ajassa, joten tästä laskien n. 2.20 oli ajoaika 90km kohdalla, ehkä turhankin reipasta tahtia olosuhteet/reitti huomioiden (pro-sarjassa/koko kisassa alle 4.40 ajoi 9 kaveria ja alle 4.50 ikäsarjassa ajoi vain kourallinen). Toinen puolikas menikin sitten hieman toipuessa, vaikka myötätuuleen vauhti oli vielä kohtalaista. Vauhti ei vain ollut riittävää eroa kuromaan, joten kyllä se sapetti. Ajattelin jättää pyörän jälkeen leikin kesken, ja siten tuli enemmänkin maisemia katseltua paluumatkalla ja aeroasentokaan ei pysynyt kuten ensimmäisellä kierroksella. Noh, lopulta se vaihtoaluekin lähestyi, pyöräaikaa oli mennyt luokkaa 5.19, hivenen alle 4.50 olisi pyöräaika ilman säätämistä varmaankin ollut. Vaihtoalueen läpi kävellen ja pohtien mitä tekisi. Päätin kuitenkin lopulta lähteä vielä juoksemaan hetkeksi, katsomaan mikä tilanne siellä sarjassa nyt on.

Ensimmäinen 5km meni ihan mukavasti, mutta alkoihan se pyörämeno verottaa jalkoja, ja viimeinen niitti oli kyllä jossain 6-7km jälkeen tullut tieto, että 9. taisin olla sarjassa, ja 9km kohdalla uudestaan samassa kohdassa eroa 4-5. sijaan, jolla saisi Konalipun vielä ehkä, oli 15-20min verran, ja tieto, ettei ero kapene, ei helpottanut. Täten oli hyvä hetki sanoa pääkopalle, että tämä riitti tästä kisasta, adios. 10.5km kohdalla, ensimmäisen kierroksen täyttyessä heitin chipin pois ja lähdettiin syömään.

Kisan jälkeen jalat oli suhteellisen hyvässä kunnossa, ja kolme, neljä päivää kisan jälkeen ei juurikaan jumejakaan ollut. Loppureissu menikin matkaillessa maan eteläosissa ennen paluuta takaisin Suomeen.

Tässä nyt pikkuhiljaa treeneihin orientoituessa (töissä mm. 4pv päivystyksessä, siihen näköjään ikinä tottumatta, ei ole henkisesti helppo paikka :D) pohdinta vielä hetken, mihin sitä lähtisi kisaamaan vielä kesällä. Kaksi vaihtoehtoa käytännössä. Norjan Haugesund 1.7., josta plussana, että suht aikaisin kesällä, joten treenata ehtisi sen jälkeen hyvin, mutta miinuksena, että matkustus Köpiksen/Oslon kautta yhdellä laskulla. Toinen vaihtoehto ollut itselle Tallinna, joka taas 4.8. Ajallisesti vielä mahdollinen, 9 viikkoa kisaan, joten 5 viikon treenijakson ehtisi tehdä hyvin vielä välissä. Miinuksena, että olisi sitten tosiaan viimeinen paikka yrittää. Plussana, että matkustus on helpointa ikinä.

 

 

Foorumin kautta sain itselleni demopuvun märkkäristä Sailfishiltä lainaan samaa kokoa kuin omanikin. Tästä iso kiitos Mika Sompille, Sailfishin maahantuojalle ja endurancesportsille ja paikanpäällä olleelle yhteyshenkilölle Vernon Smutsille! Kisakamoista muita avustuksia sain erittäin hienosti, ja Markuksen kautta kansainvälisestikin palkittu Palvelumuotoilutoimisto Hellon Helsinki Oy lupasi tarjota erittäin kilpailukykyisen pyöräilykypärän, ja täten kisasin matkan Rudy Projectin Wing57 -kypärällä, joka on kyllä kevyt kuin mikä, ja visiirin kanssa ajaessa ei tarvinnut ajolaseista huolehtia. Muita merkittäviä avustuksia olivat Suomen Megamyyntiareenat Oyn,Suomen suurimman ja erittäin monipuolisen outletin Orimattilassa omistavan tarjotessa polkimet pyörään. Lisäksi nesteytyskään ei mennyt reisille, kun pari kymmentä ihmistä työllistävä Metalliteollisuuden konepaja Holetec Orivedeltä tarjosi juomasysteemit pyörään! Paikan päällä myös Minna Lahtiselta sain varuiksi kokeiltavaksi märkäpukua ja kisa-asua ja suuresti kannustusta, myös kisapäivänä tsempit lyhyesti tuli huomattua!  Loput kisavarusteet taistellaan lentoyhtiö KLM:n tarjottaviksi.

Ei sitä ennen matkaa olisi osannut kuvitella, miten yhteisöllinen tämä laji voikaan olla, ja tietokin kulkee nykyään sosiaalisen median kautta aikalailla kulovalkean tavoin ja ystävällisiä ihmisiä löytyy kaikkialta, kiitos Suomen triathlonyhteistö <3

P.s. Pakatkaa kaikki tarpeellinen kisakama käsimatkatavaraan (ja kuten ehdotettu, tarvittaessa kypärä päähän), vaikka sitten muu ns. järkevämpi käsimatkatavara jäisikin ruumaan, jos eivät ole ihan välttämättömiä, ja joita voisi ostaa kohteestakin ilman murehtimisia 😉 Ja sormet ristiin, että pyörä tulee perille. Sellainen laukku tosin on yleensä sen verran erottuva, ettei katoa moneksi päiväksi (/viikoksi!) yleensä ja tulee pian perille.

0

About the Author:

Add a Comment