Uutta kohti.

Posted by:

Nyt kun lepäilyt on lepäilty ja uusi treenikausi aloitettu lokakuun alkupuolella, niin on hyvä laittaa kulunut kausi lopullisesti pakettiin. Jokaisesta kisasta löytyy oma kirjoituksensa, joten yksittäisiä kisoja en ala sen tarkemmin enää analysoida, mutta pieni kokonaiskatsaus menneeseen talveen, kevääseen ja kesään lienee paikallaan.

Viime syksy ei alkanut siinä mielessä kovin lupaavissa merkeissä, koska olin heti lokakuusta eteenpäin juoksukiellossa. Lopulta mitään vakavaa ei onneksi löytynyt, mutta kipeällä jalalla ei oikein voi juosta, joten talvi meni hyvin vähäisillä juoksuaskelilla. Osittain myös salitreenejä jouduin liian paljon muokkaamaan ja jättämään juttuja pois jalan takia. Haluaisin ehdottomasti päästä viimein testaamaan, onko siitä punttien kolistelusta (ja nimenomaan niistä isommista painoista) hyötyä kesän kannalta! Toki salilla kävin viikottain, mutta kaikki isommilla painoilla tehtävät, jalkoihin kohdistuvat jutut olivat hyvin vähäisiä.

Ohjelmassa oli juoksun loistaessa poissaolollaan paljon uintia ja pyöräilyä. Uinti ei ottanut mitään huimia hyppäyksiä suuntaan eikä toiseen, perus-matkavauhti parani kyllä ja reipas uinti tuntui kevättä kohti helpommalta. Mun osalta isoin kehitys uinnissa on nyt nähty (uintiharjoittelua takana siis aika tarkkaan neljä vuotta) ja homma jatkuu toivottavasti pienillä parannuksilla kausittain. Aina, kun uinnin aloittaa vasta aikuisena, on se huomattavasti hankalampaa kuin nuorena opeteltu. Uskon siihen, että jokainen oppii kyllä uimaan jos vain haluaa, mutta kehitys ja vauhti tuskin tulevat koskaan olemaan samaa kuin jo lapsena (kilpaa)uineilla. Kiva juttu on kuitenkin se, että viihdyn altaassa aika hyvin ja tykkään uida. Tein sitten talvella aika paljonkin peruskuntotreenejä ihan vain uimalla, kun ei aina jaksanut pyöräillä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pyörätreeneihin sain kivasti vaihtelevuutta, kun ajoin melkein kaikin mahdollisin keinoin. Kotona trainerilla, salilla wattbikella, spinningissä, hallivuoroilla maantiepyörällä, maasturilla (poislukien kaikkein kylmin aika).. Ei ehtinyt kyllästyä mihinkään noista, kun niitä sai sopivasti vuoroteltua :). Pyöräkunto kasvoi talven aikana ja sen sain onneksi siirrettyä kohtuullisesti myös ulos. Toki toiveissa on saada taas enemmän watteja jalkoihin ensi kaudelle, mutta suunta oli onneksi oikea tänäkin vuonna. Wattimittari on treenikaverina ihan huippu, sillä sen avulla pystyy seuraamaan kehitystä kaiken muun siitä saatavan hyödyn lisäksi.

2015-10-15 10.58.10 HDR

Ekaa kertaa viime talvena innostuin myös hiihtämään enemmän. Ennen en ole kokenut sitä ihan mun jutuksi, mutta nyt se olikin kivaa ja kävin ladulla viikottain tammikuusta maaliskuuhun! Toivotaan tällekin talvelle sopivasti lunta, että pääsee hiihtämään.

Kun vihdoin vuodenvaihteen jälkeen sain hyyyyvin hitaasti ja varovasti ottaa taas juoksua mukaan kuvioihin, niin homma muuttui vähän enemmän triathloniksi ;). Kilsoja juoksin toki tosi vähän ja jalkaa kuulosteltiin tarkkaan, mutta edes se, että sai juosta kerran-pari viikossa oli enemmän kuin että ei juokse ollenkaan. Juoksun osalta parhaat kuukaudet olivat vasta kesä- ja heinäkuu. Sain juostua edes jonkun verran ja myös pidempiä n. 15km:n lenkkejä. Juoksuvauhti löytyi helposti takaisin suht samoihin missä se oli edellisenä kesänä ollutkin, mutta tauko söi ennenkaikkea pidempien matkojen jaksamista ja juoksun taloudellisuutta. Vitonen oli ainoa matka, mikä tuntui kulkevan tänä kesänä. Sitä pidemmät olivat vaan liian pitkiä, enkä jaksanut ylläpitää vauhtia niillä. Mun juoksupohjat on niin olemattomat (joka talvi telakalla jonkin aikaa ja aina eri syystä), että tarvitsisin jonkun ehjän talven, jolloin voisi juosta enemmän.

2015-07-24 12.54.51

Kevään kohokohta oli tietenkin parin viikon leiri Calellassa, jossa sai pyöräkilsoja jalkoihin ja tehtyä muutamia hyviä treenejä kesää kohti. Ekat kisat alkoi kolkutella jo lähellä ja oli kivaa päästä vihdoin viivalle pitkän talven jälkeen.

Kisojen osalta kesä meni periaattessa hyvin, mutta aika monta juttua jäi kyllä hampaankoloonkin..

2015-08-07 14.50.39

Paras saavutus kesältä oli toki sprintin SM-kulta. Mutta silti harmittelin huonolta tuntuneita jalkoja ja sitä, etten ollut naisista ekana maalissa.. (venäläinen ja 19-v sarjan Henrika olivat ennen mua). Vanajanlinna seuraavana päivänä meni hyvin, mutta olisi pitänyt uskaltaa aloittaa kovempaa. Vierumäellä ei kulkenut mihinkään ja sain muistutuksen taas siitä kuuluisasta kokonaisrasituksesta. Loppukesän kisat (Pori, Kuopio, Tahko) menivät kaikki ihan jees ja isoimpana erona alkukesään – jalat eivät olleet yhdelläkään pyöräosuudella heti ihan väsyneet. Havaittava yhtäläisyys on siis sillä, että kisoihin valmistautuminen töitä tehden on huomattavasti hankalampaa kuin lomalla ollessa. Työviikon reilun 30h:n kälely ja seisominen ei ole ihan sitä parasta valmistautumista. Suurimapana se tuntuu juuri pyöräilyssä – en tiedä miksi. Eka ulkomaankisa Saksassa oli kiva kokemus – ja nimenomaan kokemus, ei niinkään huippusuoritus.

2015-09-12 12.36.34

Ensi kauden osalta suunnitelmat on vielä aika auki. Puolimatka kiinnostaa, mutta uhosin Saksan reissussa etten mene yhdellekään puolikkaalle ennenkuin saan juosta kunnolla ;). Ehdottomasti haluaisin olla ensi kesänä mukana ainakin SM-kisoissa täällä Suomessa (muut paitsi täysmatka). Niiden lisäksi sitten muita kisoja ja toivottavasti myös joku ulkomaankisa. Palataan niihin sitten, kun suunnitelmat vähän selviävät.

2015-07-16 10.44.45 HDR

Nyt on kuitenkin paikallaan kiittää kaikkia tukijoukkoja kuluneesta kaudesta!

Isoin kiitos Laurille siitä, että jaksat kattoo mun ja mun treenien perään, kuskata, huoltaa pyöriä ja pitää huolta musta.

Toisena tärkeänä osana Kuopion kotijoukot eli äiti, iskä, Anu, Aaro ja Hellu. Kiitos, kun ootte kannustamassa, kuvaamassa ja huoltamassa välillä hieman äreää kisailijaa ;).

Lihashuollosta ja hieronnasta kiitos huipulle hierojalle Hiukan Jannelle, joka osasi aina paikallistaa ja hoitaa mun ongelmallisten jalkojen kipukohtia ja niiden lähteitä.

Täksi kaudeksi perustettuun Team Cervelo TriathlonSuomi -teamiin on ollut ilo kuulua. Yhteistyö Larun Pyörän kanssa on pitänyt huolen, että varusteet etenkin pyöräilyn osalta ovat kunnossa. Lisäksi Bioracerilta saatiin käyttöön älyttömän hyviksi havaitut tiimivaatteet. Kiitokset heille niistä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toinen iso tukija matkassa vuodesta toiseen on MJR Training, jonka ansiosta saan uida Orcan huipulla märkkärillä ja joka helpottaa harjoittelua osaltaan myös taloudellisesti.

Lisäksi toki kiitos myös kaikille huipuille treeni- ja seurakavereille, joita ilman tää homma olisi ihan oikeasti paaaaljon yksinäisempää ja tylsempää :). Oli älyttömän kivaa päästä leireilemään sekä Tahkolle talven aikana pariin otteeseen Triathlonliiton järjestämänä, että omalle leirille keväällä Calellaan kivalla porukalla. Porukassa tehtyistä treeneistä ja leireistä saa paljon virtaa niihin omiin yksinäisiinkin treeneihin!

20150403_165844

Nyt kuitenkin katseet kohti talven treenikautta, palataan siihen liittyviin juttuihin myöhemmin.

Mukavia syystreenejä kaikille! 🙂

0

About the Author:

Add a Comment