Finntriathlon Tahko.

Posted by:

Suomen triathlonkesän viimeinen kisa oli omalta osaltani viime viikon lauantaina Tahkolla kilpailtu puolimatka.

Kuopion kisan jälkeen teemana oli palautua. Viikkoon mahtui muutama lepopäivä, pari uintia, pari pyörälenkkiä ja vähän jumppaa. Vielä tiistaina jalat tuntuivat pyöräillessä väsyneiltä, mutta viime vuotta muistellessa arvelin niiden kyllä palautuvan viikon aikana. Ja niinhän se menikin, sillä perjantain pieni pyörälenkki Tahkolla tuntui jo ihan normaalilta menolta. Hyvillä mielin siis starttiviivalle jälleen!

2015-08-15 11.01.19

Aamulla täydenmatkan startin aikoihin oli jo melkoinen tuuli, joka tuli juuri sellaisesta suunnasta, että se nostatti Suomen oloissa kunnon aallokkoa järvelle. Eihän se tuuli siitä ainakan tyyntynyt yhteentoista mennessä, kun meidän startin vuoro oli. Lähdössä ajattelin, että ei haittaa, vaikka tänään uintiajassa olisikin pari ekstaminuuttia… Sain kuitenkin hyvän startin ja hetken Väisäsen Katjan vieressä uituani parkkeerasin hänen peesiin. Siinä matka eteni sen kummempia murehtimatta ja vauhti tuntui kohtuullisen helpolta. Suunnistaminen oli varmaan hankalampaa kuin ikinä, sillä edessä oli viisi minuttia ennen lähteneet miehet oranssit uimalakit päässään ja siellä niiden seassa jossain kaukana punaiset poijut aaltojen keskellä. Pientä ekstalenkkiä taisi matkaan tulla, mutta onneksi koko ajan sekä poijut, että silta lähenivät ja päästiin lopulta uimaan sillan ali. Sen jälkeen aallot hävisivät ja meno tuntui aika paljon kevyemmältä! Vedestä noustiin Katjan kanssa naisten yleisen sarjan sijoilla 1 ja 2.

2015-08-15 11.25.52

2015-08-15 11.33.23

Tulevaan pitkään pyöräosuuteen valmistauduin ennen kisaa vähän kaksijakoisissa tunnelmissa. Toisaalta odotin, että vihdoinkin pääsen ajamaan sitä omaa tasaista ajoa wattimittaria seuraten ilman, että tarvitsee säntäillä välillä yliwateilla ja hapoilla (!!). Muistissa tosin oli vielä viime vuodelta pitkältä tuntunut pyöräosuus, jota en oikein jaksanut ja uskaltanut ajaa loppuun asti reippaasti. Nyt tilanne oli onneksi jo siinä mielessä toinen, että viime vuonna aika-ajopyörällä kilsoja oli alla ennen Tahkoa reilusti alle 100km, kun taas nyt oon uudella täksi kaudeksi tulleella Cervelolla ajanut joitakin satoja kilsoja ja pari lyhempää kisaakin, joten pyörä on aika paljon tutumpi.

Ekat reilut viisi kilsaa pyörän päällä mietin, että edessä on toooosi pitkä päivä. Pakarat veti alussa aivan totaalisen hapoille, mutta se loppui kuin seinään ekojen nousujen jälkeen. Mun jalat taisi vaan olla vielä maantiemoodissa, jossa voimantuotto on vähän erilainen… Homma alkoi sitten tuntua vähän enemmän ajamiselta ja sain sopivalla teholla painettua menemään. Välillä pääsin ajamaan 10m:n peesiväliä noudattaen Katjan tai joidenkin miesten perässä, mutta isoimman osan, lähes 3/4 koko matkasta, ajoin yksin/porukan ensimmäisenä. Pyörä ajettiin kahtena kierroksena ja eka lenkki ajettiin Katjan kanssa suunnilleen samaa vahtia. Samalla vähän odottelin, milloin Koistisen Minna paahtaa ohi. Tokan lenkin alkaessa pääsin vähän Katjalta karkuun ja vastaavasti Minna tuli mun ohi tokan lenkin alkupuolella. Muutaman kilsan ajelin hänen perässä kympissä, mutta totesin vauhdin tasamaalla ja alamäissä turhan kovaksi. Omalla ajolla siis toinen lenkki loppuun ja ajatusta kohti juoksua.

Molemmissa vaihdoissa tunaroin kyllä luvattoman kauan, vaikka yleensä ne ovat lyhyillä matkoilla mun vahvuus. Puolimatkalla on jo liikaa liikkuvia osia, kuten geelit ja sukat. Monet toki juoksee puolikkaankin ilman sukkia, mutta olin sen verran mukavuudenhaluinen, että laitoin sukat jalkaan. Ja sain rakot kyllä niidenkin kanssa ;).

Juoksu lähti liikkeelle ihan hyvin, vaikka aika pian juoksun alussa pääseekin kiipeämään ihanaa Piazzan mäkeä ylös ekan kerran. Eroa Minnaan oli juoksuun lähtiessä n.2,5 minuuttia, joten sijoitus oli aika selvä jo silloin. Olisi vaatinut multa superonnistumista ja Minnalta pientä kanttausta, että osat olisivat enää vaihtuneet. Kauheita odotuksia ei itselläni juoksuosuudelle ollut, sillä 21km on edelleen mulle huonon talven jälkeen vähän pitkä matka. Eikä Kuopion heikohko juoksuosuus ainakaan lisännyt itseluottamusta tälle matkalle. Lähdin liikkeelle vähän jarrutellen, etten kiskaise mitään reilun 20 minuutin vitosta aluksi ja hyydy sitten, vaan koitin hakea tasaisen tappavan vauhdin, jolla jaksaa sen n.1,5h juosta. Se meni sinänsä ihan nappiin, sillä jos matka olisi ollut oikean mittainen, niin puolimaran aika olisi ollut aika tasan 1.40h. Nyt kun saisi ehjän talven juoksun osalta, niin tuosta on helposti otettavissa minuutteja pois. Maalissa järjestys oli siis sama mihin se pyörällä jäi, Minna eka ja mä toka. Katja oli keskeyttänyt juoksuosuudella.

2015-08-15 15.50.25

Ihan punaisella en juoksuosuutta edennyt, sillä ehdin matkalla hymyillä ja naureskella huipuille kannustajille, joita oli ihan älyttömän paljon! Tuntui, että kaikki Tahkolla olijat olivat kerääntyneet kannustamaan pihoihin ja kisa-alueelle. Kannustajien lisäksi juoksun miellekkyyttä lisäsi muut kisaajat, joita oli reitillä niin paljon, ettei hetkeäkään tarvinnut taittaa matkaa yksin! Jos Kuopio on olympiamatkan kisalle ihan mahtava paikka kortteliralleineen kaikkineen, niin Tahko on kyllä kisapaikkana muuten mun mielestä ykkönen pidempiä matkoja ajatellen. Uinnin maisemat, pyörälenkillä älyttömän hyvä asfaltti ja sopivasti mäkeä ja tasaista baanaa, sekä juoksun kannustus ja vaihteleva reitti. Lisäksi kaikki vaihdot, ruokailut, majoitukset, infot, loppubileet ja palkintojenjaot ovat sen verran lähellä toisiaan, ettei turhista siirtymistä tarvitse stressata tai käyttää niihin liikaa aikaa.

2015-08-15 15.54.09

Kokonaisuudessaan olin omaan suoritukseeni ihan tyytyväinen. Uintiaika oli aallokkoon nähden varsin jees (28:30), pyöräaika parani viime vuodesta 8min ollen nyt 2.37 ja watit oli pari wattia vajaat siitä mihin ne oltiin etukäteen suunniteltu. Vikat reilut 20km pitäisi jaksaa ajaa vielä vahvemmin, mutta ehkä ne tulee sitten, kun tekee vähän enemmän puolimatkalle tähtäävää pyörätreeniä. Juoksuaika vähän yli 1.35 ja matkaa siis vähän reilu 20km. Kokonaisaika 4.45,30. Selvä parannus viime vuoden aikaan (4.57), joten tää oli just sellainen suht tasainen suoritus, jota odotinkin.

Vaikka triathlonkisat on nyt Suomessa kisailtu tämän kesän osalta, niin mun kausi jatkuu vielä ainakin syyskuun puoliväliin asti. Osallistun vielä Saksassa yhteen puolimatkan kisaan 13.9. Halusin jatkaa kautta vähän pidemmälle kuin normaalisti, koska mulla tuli kesälle kuukauden kisatauko. Oli ihan oikea päätös ilmoittautua vielä kisaamaan, sillä olo ei ollut Tahkon jälkeen vielä erityisen väsy, eikä mieli kaipaa vielä ylimenokaudelle. Huilataan sitten, kun se syksy ja kylmyys oikeasti saapuvat :).

0

About the Author:

Add a Comment